Edelliset. Edvin. Arvo.
ROUVA (kiivaasti). Minua kummastuttaa teidän suunnaton julkeutenne,
luutnantti! Te rohkenette astua vielä silmieni eteen!
ARVO. Anteeksi, rouva ja kunnioitettava herrasväki, että rohkenimme
tunkeutua tänne! Mutta Edvin on taipuvainen sovitteluun!
HANNU. Ei miltään sovitteluja, sanon minä! Kun minä asetan asiat
jetsulleen, niin sitä ei voi petrata kukaan muu kun valtiokirkon pappi!
SEBASTIAN. Jos luutnantti vakavasti katuu rikostaan, niin sovittelu voi
vielä olla mahdollinen.
HANNU. Ähs, sinä jesuitta! Panisitko itseäsi paremman miehen ryömimään
säkissä ja tuhassa!
ARVO. En voi sanoa, missä määrin Edvin katuu tekoaan tai katuuko hän
sitä ensinkään...
HANNU. Joka tuskin on luultavaa!
ARVO. Mutta hän tahtoo vedota teidän äidintunteisiinne, rouva.
ROUVA (katkerasti). Joita hän on niin liikuttavasti kunnioittanut!
ARVO. Ei pidä olla sovittamaton, rouva! Tunteet juuri saattoivatkin
nämä rakastavaiset siihen! Ja heidän iällään ovat ne ihmiselle koko
maailma! Vanhemmilta ovat ne jo ohi ja siksi ei heidän pidä asettaa
omia tunteitaan etusijaan. Teidän paras osanne on menneisyydessä, mutta
heille kuuluu tulevaisuus, rouva.
ROUVA (epäröiden). Luutnantti on minua katkerasti loukannut!
ARVO. Epäilemättä! Mutta unohtakaa loukkaukset, rouva! Unohtakaa
ennakkoluulot! Uusi aika tuo uusia arvoja, ja uusia katsantotapoja!
Mikä teidän nuoruudessanne näytti toiselta, on nyt aivan poikki! Uusi
aika on tullut; vaakunat häviävät ja tilalle astuu todellinen mielen
aateluus! Olisitteko te, rouva, vanhan suvun kunniakas edustaja,
viimeinen omaksumaan tätä aateluutta?
HANNU. Perhana, kun puhuu kauniisti! Jollen olisi jo aikoja tätä
aateluutta omaksunut, niin hän aateloisi pian minutkin!
ROUVA (huoaten). No niin, minun täytyy kai: alistua siihen, mitä ei!
voi auttaa!
LEMMENHEIMO. Jos saan sanoa ajatukseni, on rouvalla siihen
juridillisesti pätevät syyt. Se on, kuten tieteellisesti sanotaan,
"Force majeure" eli ylivoimaiset syyt.
NATHALIA. Älä ole heikko, Klara!
SEBASTIAN. Minä en ymmärrä sinua, Klara!
HANNU. Pyydä ratsumestarin valistamaan hiukan järkeäsi. Hän pystyy
kyllä siihen!
SEBASTIAN. Minä en puhunut sinulle!
HANNU. Mutta minä puhuin sinulle, senkin kapaturska! Sinä kai tahtoisit
juhlallisesti kirota tytön vanhaan hyvään tapaan! Mutta et kai ole
romaaneista lukenut, että holhoojan kirousta otettaisiin vakavalta
kannalta yläilmoiissa. Ja nyt sinä tahtoisit saada äidin siihen
hommaan, narri!
ROUVA (päättävästi). En voi sille mitään, että olen ensisijassa äiti!
Tahdon nähdä tyttäreni! Missä on Cecilia?