Edvin. Cecilia.
CECILIA (istuu peräpöydän luona ja on kätkenyt kasvonsa käsiinsä).
EDVIN (tulee ulkoa ja menee Cecilian luokse). Tuo nimismies on ovela
kettu. Häh vartioitsee vain sinua; hän tietää erinomaisen hyvin, etten
voi karata ilman sinua. — Sinä itket, Cecilia!
CECILIA (koettaen salata). Enhän, Edvin! En suinkaan!
EDVIN. Kyllä, silmissäsi näkyy kyyneleitä. Minkätähden?
CECILIA. Suo anteeksi, Edvin! Minä olen niin heikko, kun pitäisi olla
luja.
EDVIN. Cecilia raukka! Sinua ehkä kaduttaa tämä askeleesi.
CECILIA. Oi, ei, ei, Edvin! (Surumielisesti.) Minä en kadu, mutta
luuletko olevan niin hauskaa minun tavallani luopua näin yhtäkkiä
kaikesta entisestä... kodistaan ja omaisistaan. Ja... lopuksi joutua
kiinni kuin rikokselleen.
EDVIN. Sehän minuakin kuohuttaa! En olisi koskaan uskonut, että
kunniallisten ihmisten pakeneminen on Suomessa niin vaikeata! Hittoko
lähettikin tuon nimismiehen tiellemme!
CECILIA. Ennemmin tai myöhemmin se olisi tapahtunut kummiinkin.
Nimismies kertoi, että kaikille poliisiviranomaisille maaseudulla on
sähkötetty meistä.
EDVIN. Se on etsivien toimesta... Ja me kun olimme kaiken niin
oivallisesti suunnitelleet! Koetimme huolellisesti välttää tiheämmin
asuttuja seutuja.
CECILIA. Mitä luulet heidän tekevän minulle?
EDVIN. Lähettävät sinut kotiisi, ei mitään muuta!
CECILIA. Ja kuinka käy sitten sinun?
EDVIN. Oo, minun puolestani älä huolehdi, rakas läpsii! Korkeintaan
nostavat oikeusjutun. Minä kärsin vain niin sanomattomasti sinun
tähtesi, Cecilia!
CECILIA. Minun tähteni, rakas!
EDVIN. Sinulla ei tule olemaan helpot päivät tämän jälkeen.
CECILIA. Minuakin kauhistaa kotiin joutuminen. He kai kohtelevat minua
syvään vajonneena olentona. Mutta sinun tähtesi kestän vaikka mitä,
kun vain tiedän, että välität minusta.
EDVIN. Siitä voit olla vakuutettu, Cecilia!... Mutta jos he yrittävät
naittaa sinut tuolle Osvaldille.
CECILIA (kiertäen kätensä hänen kaulaansa). Se ei tule koskaan
tapahtumaan, Edvin. Tulkoon elämäni kuinka tuskalliseksi tahansa, niin
sinusta en luovu! En koskaan — kuulitko... en koskaan, koskaan!
EDVIN (vetäen hänet syliinsä). Ja sinun puolestasi taistelen vaikka
koko maailmaa vastaan! Minä en anna heille rauhaa yöllä enkä päivällä,
vaan keksin tuhansia keinoja ja kidutan heitä kunnes suostuvat!
CECILIA. Sinä olet niin luja ja rohkea, Edvin! (Silittelee hänen
tukkaansa.)
EDVIN (synkästi). Toisellaista tahdoin valmistaa sinulle, Cecilia...
Kuvittelin niin... paljon kaunista... (Huoaten.) Mutta onni ei ole
meidän itsemme ohjattavissa.
CECILIA. Älä kiusaa itseäsi sillä, rakas! Ei puhuta enää siitä...
(Äänettömyyden jälkeen, ulos katsellen.) Siellä ulkona on niin
kauniista...
EDVIN. Ja me olemme vankeja... (Kuuluu askeleita; eroavat nopeasti ja
Cecilia tuijottaa ulos akkunasta. Nimismies tulee.)