Rouva. Sebastian. Osvald y.m.
SEBASTIAN (huutaen miehille). Tänne päin! Joutuun, miehet! Muuten
pääsevät käsistämme! Mitä nahjustelette? (Tulee juosten, pyssy kädessä,
rouva ja muutamia seipäillä varustettuja miehiä jälessään.) Ooh, ne
konnat ovat päässeet livistämään!... Tarkastakaa miehet ympäristö!...
(Miehet hajaantuvat eri tahoille.)
ROUVA (tulee hätäisesti pukeutuneena; hengästyneenä ja hädissään). Mitä
taivaan nimessä tämä tietää, Sebastian?
SEBASTIAN. Roistot pääsivät pakoon! Kirottua! Olisinpa minä heidät
löylyttänyt!
ROUVA. Herra Jumala! Mitä tämä merkitsee? Cecilia on poissa ja hänen
huoneensa ylösalaisiin!
SEBASTIAN. Niinkö?... Sitten minä aavistan pahinta!... (Katselee
maahan.) Minä näen auton jälkiä maassa. Tavalliset varkaat eivät käytä
automobiileja!
ROUVA. Hyvä luoja, sinä siis tarkoitat...?
SEBASTIAN. Että tässä on tapahtunut naisenryöstö.
ROUVA. Luuletko, että luutnantti...?
SEBASTIAN. On korvannut vastoinkäymisensä!... Ja Cecilia on ollut
samassa juonessa. Tuo suvustaan pilaantunut lapsi!
ROUVA. Herra varjelkoon! Uskotko sinä moisen julkeuden mahdolliseksi?
SEBASTIAN. Nykyään voi uskoa mitä tahansa.
OSVALD (tulee puhisten suuri halko kädessä). Ovatko ne roistot
luistaneet käsistämme?
SEBASTIAN. Heitä pois halkosi! Se olisi ollut paikallaan noin kymmenen
minuuttia sitten.
OSVALD. Tulimmaista, eihän sitä voi ihminen hypätä vaatteisiin! — Onko
mitään arvoesineitä hävinnyt?
ROUVA. On... arvokkain kaikista. Cecilia on hävinnyt.
OSVALD (poissa suunniltaan). Ce-ce-ecilia!... Mitä sanotte?... Ei
suinkaan!
SEBASTIAN (osoittaen maahan). Katso itse! Eivät kai varkaat
pöytähopeoita kuljettele automobiileilla.
OSVALD (raivoissaan). Tuli ja leimaus! Tämä on tuon kirotun luutnantin
järjestämä! Voi turkasen tulimmainen! Olisinpa minä vain ehtinyt
ajoissa!
ROUVA. Voi kurjaa lasta! En olisi koskaan uskonut Cecilian siinä määrin
unohtavan itseään... Mitä nyt ihmisetkin sanovat?
SEBASTIAN. Tämä on skandaali, suunnaton häväistys! Luutnantti saa tämän
vielä kalliisti! maksaa.
OSVALD. Roistoja on lähdettävä takaa-ajamaan! Ei saa hukata aikaa!
SEBASTIAN. Mistä saat lentokoneen! Muulla et heitä saavuta.
OSVALD. Mutta tämä asia ei saa jäädä tähän. Minä mullistan vaikka
taivaan ja maan löytääkseni karkulaiset! Ja ennen en lepää, ennenkuin
olen vaatinut luutnantin tilille loukkauksestaan! (Miehet palaavat.)
SEBASTIAN. Eikö mitään näkynyt?
PEHTOORI. Seurasimme jälkiä aina tienristeykseen saakka. Siellä olivat
autot lähteneet eri tahoille. Toisella tieltä me löysimme tämän.
(Näyttää hansikasta.)
ROUVA. Se on Cecilian, tunnen sen!
OSVALD. Mitä turkin tulimmaista me nyt teemme! Pääni on aivan sekaisin!
SEBASTIAN. On heti soitettava Turun etsivälle poliisille, että ryhtyvät
viipymättä toimiin karkulaisten etsimiseksi.
OSVALD. Mutta sitten ei saa hukata aikaa!
ROUVA (masentuneena). Onko viisasta tehdä asia julkiseksi? Kenties emme
menetelleet tyttöraukkaa kohtaan niin aivan oikeudenmukaisesti. Minua
kaduttaa, että olin hänelle niin kova...
SEBASTIAN. Sinä et ole onnistanut pitämään tytärtäsi oikealla tiellä,
Klara! Nyt lyhdyn minä asiaan. Tässä on kysymyksessä nimemme!
OSVALD. Aivan niin, käydään heti lujin käsin asiaan!
ROUVA (huoaten). Cecilia raukka!
SEBASTIAN. Tule, Klara, yöilma ei ole sinulle terveellistä... Menkäämme
sisään! (Tarjoo käsivartensa rouvalle ja poistuvat kaikki.)