Hannu. Kalle. Janne. Ohjaaja.
HANNU (asettaen myssyn päähänsä ja viitan hartioilleen). No nyt...
pojat!
KALLE. Mitä? Aijotko sinä, senkin silavatynnyri, pukea ne päällesi?
HANNU. Tietysti. Kukas tässä muu osaa näytelläi hienoa neitiä kuin se,
jolla on siihen synnynnäisiä lahjoja!
KALLE. Norsua sinä voit näytellä, mutta et naista!
HANNU. No sinäkö sitten luulet paremmin onnistuvasi, kanalja? Oletko
pessyt kasvojasi tällä vuosiluvulla?
JANNE. Ainakin hän mahtuisi kohtuuden rajoihin.
HANNU (kivusta irvistellen). Tuhattulimmaista, kun ne haulit
pistelevät! Minä voin tuskin kävellä. Mutta se ei tee mitään, kun minun
kumminkin täytyy ottaa neitseellisiä askeleita.
1:NEN OHJAAJA. Herrojako minun on kyydittävä?
HANNU. Herroja niin, herroja! Näettehän sen päältäkin!... Mutta koska
meidän täytyy kulkea incognito, niin voitte heittää pois tittelit ja
puhutella meitä aivan kuin vertaisianne... Hst!... Kuuluiko mitään?...
JANNE. Siellä tullaan! Joutuun matkaan! (Kiirehtivät autoon ja
poistuvat oikealle, Janne hiipii syrjään.)