Edelliset Cecilia. Kalle.
CECILIA. Oletko se sinä, Edvin?
EDVIN. Minä, Cecilia!... Jumalan kiitos!
CECILIA (heittäytyen hänen syliinsä). Tässä saat minut, Edvin,
koditonna ja suvutonna!
EDVIN (syleillen häntä). Ei, Cecilia, ei koditonna eikä suvutonna! Sinä
saat molemmat, siitä vastaan minä.
CECILIA. Olen niin levoton... Nuo apulaisesi ovat hiukan pelottavaa
väkeä.
EDVIN. Ole rauhallinen. Cecilia! Ne ovat vain ripeitä ja
häikäilemättömiä poikia, ja sellaisia tarvittiin.
KALLE. Eiköhän olisi parasta tehdä jälkiä, herrat. Me telkesimme kyllä
oven, mutta luulenpa, etteivät ne tällä kertaa ehdi juuri partaansa
ajamaan pukeutuessaan.
EDVIN. Olette oikeassa! Emme saa hukata minuuttiakaan... Olemmeko
täällä kaikki?... Missä ovat toiset?
KALLE. Paksu-Hannu ja Janne ovat vielä poissa.
ARVO. Siellä ammuttiin...?
KALLE. Yläkerran akkunasta laskivat yhden laukauksen. Pelkään, että se
herätti koko talonväen.
EDVIN (ohjaajalle). Menkäähän katsomaan missä ne viipyvät, kun eivät
tule! (1:nen ohjaaja menee.)
CECILIA (painautuen lähemmäksi Edviniä). Minua niin peloittaa!
EDVIN. Mikä sinua peloittaa, rakas?
CECILIA. Kuinkahan tämä vielä päättynee?
EDVIN. Hyvin, kun vain pysymme rohkeina!
CECILIA. Minä säälin hiukan äitiä. Ehkä hän ei tarkoittanut sillä niin
pahaa.
EDVIN. No, eipä juuri hyvääkään. Mutta siitä puhumme myöhemmin. Luota
vain minuun, niin kaikki käy hyvin.
CECILIA. Niin, arpa on heitetty. Olen valinnut sinun ja kotini väliä.
Loppu saa olla kohtalon käsissä!... (Hannu, Janne ja ohjaaja tulevat.)