Hannu. Heta, Janne. "Jordanin neitsyt".
HANNU (noin 60-vuotias jykevärakenteinen mies; paksu kuin sillitynnyri,
punainen nenä ja viinabasso. Harmahtava tukka hullunkurisesti pörrössä,
rasvoittuneilla kasvoilla ainainen hyväntuulisuus jai harmaissa
silmissä viekas älyllisyys. Istuu akkunan luona pöydän ääressä, oikea
jalka tuolille nostettuna, ja lukee sanomalehteä).
Kuuleppas Heta pulmuseni, lennätäppäs tänne pari purkkia kaljaa! Tämä
henkinen työskentely raukasee.
HETA (lihava jykevännäköinen eukko, seisoo selkä kenossa tiskin takana
kuivaillen laseja ja puhuen torailevalla äänellä) Enkä tuo, sinä
iankaikkinen laiskuri! Vielä minä juottaisin sinulle olvenikin, mokoma!
HANNU. No, no, Heta, vieläkö sinä yhä kiukuttelet! Ei saa antaa
auringon laskea vihansa yli. — Tuo sitten kunnon napsu!
HETA. Juokse kaivolle ja vedä nahkaasi, senkin ruoja! Et sinä
kumminkaan maksa.
HANNU. Maksa!... Ähs, sinä olet paksu materialisti, Heta! Maksua
kaikesta! Aivankuin ei tosi ystävyys maksaisi enää mätää munaa!
HETA (vimmastuen). Minäkö paksu! Että sinä kehtaatkin! Olet
laiskotellut minun kustannuksellani jo vuosikausia; isännöinyt täällä,
syönyt ja juonut kuin piispa pappilassa. Ja silläkö tavalla sinä
palkitset minun hyvyyteni?
HANNU. Eihän hyvyys ole mitään hyvyyttä, jos se palkitaan. Silloin se
on vain mitätön liikeasia.
HETA. Mutta kenenkä varojen sinä luulet sellaista hassausta kestävän?
Vedät nahkaasi päivät päästään kuin pesusieni! Onko se siivoa?
HANNU. Sen vaikuttaa tämä kevytmielinen ympäristö, Heta, kevytmielinen
ympäristö! Pitäisikö minun elää kieltäymyksissä kuin katumuksentekijä
tällaisessa talossa, jossa ruokitaan isoovia ja juotetaan janoovia;
jossa vallitsee ainainen jano. Jos juominen on rikos, niin silloin ei
täällä maailmassa ole muuta kunnollista kuin kameeli, joka juo vain
kerran kuussa.
HETA. Mutta kuka sen maksaa, sinä iankaikkinen viisasteIija?
HANNU. Kylä maailma maksaa! Älä sinä sure, kun en minäkään sure! En
ole, näetkös, tahtonut haavoittaa sinun tunteitasi tunkemalla maksua.
Se olisi ollut rumaa näin ystävien kesken.
HETA. Rumaa!... Syöt ja juot minut vielä kadulle, senkin viheliäinen
juopottelija! Vielä minä rupeaisn elättämään sinua iankaiken! Jopa minä
sitten hullu olisin! E-ei!
HANNU. Sinä olet kiittämätön kapine, Heta; vailla kaikkea jaloutta ja
moraalia!
HETA. Ja mistä minun pitäisi sitten kiittää sinua, hyvä herra?
HANNU. Miehekkäälle luonteelle on vastenmielistä muistuttaa
ansioistaan. Mutta noin huutavaa kiittämättömyyttä vastaan ei voi
muuta. Muistelehan, Heta, mitä minä olen ollut sinulle!
HETA. Ja mitä sinä olet ollut? Et kerrassa mitään! Roskaa! Vai vielä
sinä tässä rupeat komeilemaan! Kiität kun saat olla!
HANNU. Enkö ole hankkinut sinulle monta hyvää kundia? Jollei minua
olisi ollut, niin olisit saanut torkkua täällä torakoittesi kanssa
kilpaa!
HETA. Sellaisia vieraita! Tyhjiä kuin kirkon rotat! Tekevät
viidenkymmenen pennin ostoksen ja viiden markan vahingon! Kauniita
vieraita! Hankkivat minulle maistraatin varoituksenkin, heittiöt!
Kaikki tyynni paljaita pinnareita, roistoja!
HANNU. Jollei minun arvokas olemukseni olisi luonut tähän lafkaan
jonkinlaista yhteiskunnallista vakavuutta, niin tämä olisi jo aikoja
suljettu jonain paheiden pesänä!
HETA. Paras syntipukki sitä sanoikin! Olet häpeäksi koko talolle!
HANNU. Kunniaksi, Heta, kunniaksi! Näin edustavaa miestä et löydä koko
Suomen maasta!
HETA. Tuollaisen nyt aina löytää! Tällainen tyttö saa parempiakin kuin
tuollainen lopenkulunut haaska!
HANNU (kiihtyen). Sinä... sinä, norsu!
HETA. Minä lyön laudalta monta nuorempaakin, kun pahan pään eteeni otan!
HANNU. Ainakin laudan. Sinä voisit lyödä!
HETA (raivostuen). Mitä?.. Uskallappas siellä vielä ilvehtiä, taikka!
(Uhkaa pullolla.)
HANNU (lepytellen). No, no, Heta! Hittojakos me toraillaan! Sovitaan
pois! Sinä olet hermostunut.
HETA. Olenko minä hermostunut! Mikä hävyttömyys se taas oli? Vai
hermostunut!... (Lapuan Kalle ja muita sällejä tulee.)
HANNU (rauhoittaen). Kas niin, Heta! Ei kiistellä enää. Mitä sinä
olisit ilman minua? Hento, turvaton nainen kuin kaisla myrskyssä!
HETA. Mitä sinä uskallat! Olenko minä mikään hento kaisla!... Ja sen
minä sanon sinulle, että saat mennä! Jollet siivoa täältä vanhoja
luitasi siksi, kun palaan, niin minä heitän sinut ulos raamit kaulassa!
Se olkoon sanottu! (Menee kiukkuisena perälle.)