Edvin. Arvo. Cecilia.
(Cecilia on 20-vuotias pitkä, solakka ja miellyttävän näköinen.
Hienoilla piirteillä hiukan kyllästynyt ja surumielinen ilme. Käytös
sydämellinen ja vaatimaton, mutta hieman arka ja pelokas.)
CECILIA. Oo, teidäthän on jätetty kokonaan oman onnenne nojaan!
EDVIN (iloisesti). Me olimme, vaan emme enää, kun sinä tulit!
CECILIA. Setä Sebastian pelaa herra Osvaldin kanssa kirjastossa ja
äidillä on kai jotain tehtävää.
ARVO. Teidän tulonne, neiti, korvaa kaiken!
CECILIA. Olette kovin kohtelias, ratsumestari!... (Menee Edvinin
luokse.) Sinä laulat kauniisti, Edvin.
EDVIN. Oo, eikö mitä! — Mutta nyt emme saa hukata aikaa! Minulla on
sinulle vähän puhumista.
ARVO. Sitten minun täytyy hävitä.
EDVIN. Ei, jää tänne kaikin mokomin! Sinun poistumisesi kutsuisi tänne
vain muita.
ARVO. No niin, minä koetan olla kuuro ja sokea. (Menee perälle
akkunaan.)
EDVIN (Vie Cecilian sohvalle istumaan ja istuu hänen viereensä). Olen
päättänyt tänään puhua rouva äidillesi asiasta.
CECILIA (ilostuen). Ooh, niinkö, Edvin?
EDVIN. On erityisiä syitä, miksi haluan varmuuden asiasta. Jollei vain
sinulla ole mitään sitä vastaan.
CECILIA. Ei suinkaan! Sinähän sen tiedät parhaiten.
EDVIN. Ei, ei, Cecilia! Sinun on itsesi myöskin päätettävä tässä
asiassa.
CECILIA. Minun päätökseni Oli valmis silloin, kun annoin sinulle
lupaukseni, Edvin. Ja kaikki muu saa olla sinun vallassasi.
EDVIN (kiertää kätensä hänen vyötäisilleen). Sinä olet oivallisin tyttö
maailmassa, Cecilia!
CECILIA (surumielisesti). Minä olen vain sellainen raukka, Edvin. Ilman
mitään kokemusta ja omaa tahtoa.
EDVIN. Sellaisena juuri olet parhain kaikista! Ja sinun tähtesi olen
valmis mihin uhkayritykseen tahansa.
CECILIA (nojautuen häneen). Ja sinä olet niin hyvä ja voimakas, Edvin!
EDVIN. No niin, minä puhun siis äidillesi?
CECILIA. Oi, tee se, Edvin! Minäkin ikävöin varmuutta... Tämä
salaaminen on niin vaikeata minullekin.
EDVIN. Mutta luuletko hänen suostuvan?
CECILIA (epävarmasti). Luulen, että äiti pitää paljon sinusta.
EDVIN. Ja entä sukulaisesi?
CECILIA. Niin, en tiedä... Mutta senhän ei pitäisi liikuttaa heitä.
EDVIN. Niin, ei pitäisi, ei... Mutta jos he kumminkin sekaantuvat
asiaan.
CECILIA (epäröiden). He ovat kyllä ennakkoluuloisia... Mutta jos äiti
myöntyy, niin toisista ei ole lukua.
EDVIN. Vaan jos hänkään ei suostuisi?
CECILIA. Silloin saa kaikki jäädä sinun ja kohtalon valtaan... Mutta
ei, äiti ei voi olla suostumatta!
ARVO (merkitsevästi). Luulen, että pilvi nousee! (Cecilia ja
Edvin hypähtävät ylös sekä menevät flyygelin luokse, jossa ovat
katselevinaan nuotteja).
EDVIN. Se pilvi nousi vähän liian aikaisin!... Mutta muista lupauksesi,
Arvo! (Rouva tulee.)