Vietettyään vielä yhden yön metsässä saapui Pietari sitä seuraavana
päivänä Linnajoelle. Syvä liikutus valtasi hänet, kun hän eräältä
kunnaalta näki edessään laajenevan Linnajoen kylän peltojen ja
niittyjen, joiden halki joki luikerteli, laajeten etäämpänä suojaisaksi
merenlahdeksi. Joen rannalla linnamäen suojassa oli kylä ja sen
keskellä kohosi korkeimpana ja uhkeimpana hänen syntymäkotinsa. Mutta
niiden kirkkaiden muistojen yli, joita lapsuuden leikkikenttien
näkeminen palautti hänen mieleensä, loi synkän varjonsa kylän laidassa
kohoava uhrilehto sinne ripustettuine hevosen- ja karhunpäineen.
Nopeasti palautti sen näkeminen hänet muistojen maailmasta
todellisuuteen, muistuttaen häntä edessään olevasta tehtävästä. Hän
tunsi jälleen raskaan velvollisuuden taakan ja voimattomuutensa
tunnossa polvistui hän nöyrästi ja rukoili uutta voimaa ja rohkeutta
työhönsä.
"Ristitty!" kuului hänen takaansa vihainen ääni, kun hän oli vielä
rukoukseensa syventyneenä, ja lujat kourat tempasivat hänet samalla
seisoalleen.
Ensi hämmästyksestä toinnuttuaan huomasi Pietari olevansa tekemisissä
kahden nuoren, asestetun miehen kanssa. Siinä paikassa yhtyi kaksi
polkua, se, jota myöten hän oli lännestä käsin vaeltanut sekä toinen
ylempää jokivarrelta tuleva. Tätä viime mainittua pitkin olivat nuoret
miehet nähtävästi saapuneet ja yllättäneet hänet rukoukseensa
syventyneenä.
"Miksi te käytte minun kimppuuni, vaikka minä tulen aseettomana ja
lisäksi teidän ystävänänne?" lausui Pietari sävyisästi nuhdellen.
"Vai ystävänä!" vastasi toinen hänen vangitsijoistaan ivallisesti.
"Kyllä me kuulimme, minkälaista sinun ystävyytesi on, kun rukoilit
ristittyjen jumalaa hävittämään meidän uhrilehtomme."
"Mutta teidän omaa parastanne minä sillä tarkotin", väitti Pietari.
"Minä en tule luoksenne hävittävänä vihollisena, vaan hyvän sanoman
saattajana."
"Hyvän tai pahan, niin siitä saa Kaikkivalta päättää. Viemme sinut
mennessämme hänen luokseen käräjäpaikalle."
He sitoivat hänen kätensä ja lähtivät sitten keskellään kulettamaan
kylää kohti.
Linnamäki oli joesta kohoava hietikkokumpu, jonka laella oli jo
vanhastaan ollut jonkunlainen suojavarustus sekä yhteinen käräjäpaikka.
Lähemmäs tultua huomasi Pietari, että kumpu oli ympäröity syvällä ja
leveällä vallikaivannolla, jota hänen lapsuutensa aikana ei vielä
ollut. Ympäri kummun lakea oli niinikään rakennettu vankka paaluaita ja
sen sisäpuolella oli muutamia rakennuksen alkuja.
Varustuksen sisällä, jonne kulettiin kaivannon yli johtavaa nostosiltaa
myöten, oli koolla suuri joukko kansaa, etupäässä miehiä. Ne olivat
syyskäräjille kokoontuneita etelähämäläisiä.
Ensimäiseksi kiintyi Pietarin katse isäänsä, joka istui kivellä
kansanjoukon keskellä. Hänen ympärillään istui kehään asetetuilla
kivillä kymmenen käräjävanhinta, jotka yhdessä päällikön kanssa
ratkasivat riitoja ja muita asioita. Puettuna kalliiseen verkaviittaan,
uumallaan hopeasolkinen vyö ja kaulassaan raskaat hopeaketjut sekä
sivulla miekka, jonka ponsi ja huotra olivat moninaisesti kirjaillut,
näytti Jurva sangen uhkealta. Hän oli useimpia muita kookkaampi, kuten
päällikön tulikin, ryhdiltään arvokas ja katseeltaan päättävä. Koko
hänen olemuksensa todisti todeksi sen, mitä metsästäjäukko oli
Pietarille kertonut tämän heimoruhtinaan salaisista valtaunelmista.
Hän oli niinä kahtenakymmenenä vuotena, jotka Pietari oli viettänyt
vierailla mailla, suuresti vanhentunut. Tuuhea parta, joka lainehti
hänen leveällä rinnallaan, muistutti väriltään kuusennaavaa ja
harmaantunut oli myöskin olkapäillä riippuva, alkuaan sysimusta tukka.
Mutta hartiat eivät olleet vuosien eikä mielimurteiden painosta
köyristyneet, vaan hänen ryhtinsä oli yhtä pysty ja käskevä kuin
ennenkin.
Nähdessään isänsä sellaisena käräjäkivellä heimolaisiaan tuomitsemassa,
unhotti Pietari hetkeksi sen kaksikymmenvuotisen, sisältörikkaan
ajanjakson, jonka kuluessa hän oli isästään ja heimolaisistaan niin
kauas etääntynyt. Hän tunsi hetkisen samaa kunnianhimon sekaista
ihailua voimakasta isäänsä kohtaan kuin ennen pikku poikana, sekä
unhotti kuuluvansa nykyään yksinomaan taivaalliselle herralleen,
Kristukselle.
Kohta kun Pietari saattajineen oli ilmestynyt paalutuksen sisään,
kiintyi Jurvan katse häneen. Omituista väristystä tuntien tarkkasi
Pietari ilmettä isän kasvoilla ja odotti, tuntisiko tämä häntä. Mutta
isän katse oli kylmä ja vaaniva, ja kun esillä oleva asia oli
ratkaistu, lausui hän:
"Hoi, te siellä! Mitä varten tuotte sen sidottuna käräjäpaikalle? Onko
hänet tavattu pahanteosta?"
"Hän on ristitty ja me tapasimme hänet rukoilemassa ristittyjen Jumalaa
hävittämään meidän uhrilehtomme", vastasi toinen Pietarin saattajista.
Päällikön kulmat rypistyivät uhkaavasti. Hän viittasi saattajia
astumaan vankineen lähemmäs ja kysyi sitten Pietarilta:
"Kuka sinä olet ja mistä sinä tulet?"
Pietari oli juuri aikeissa vastata kysymyksellä: "etkö tunne minua?"
kun hänen katseensa samassa kiintyi erääseen kehässä istuvista
käräjävanhimmista. Se oli nimeltään Rönkä, mahtava mies ylempää
jokivarrelta ja Pietari muisti hänet isänsä kilpailijaksi ja katkeraksi
vihamieheksi. Kuin salamanvälähdyksenä näki hän sen vahingoniloisen
ilmeen, mikä kuvastuisi Röngän kasvoilla, jos hän ilmaisisi
syntyperänsä ja tässä kaiken kansan kuullen kävisi selväksi, että
Jurvan poika on ristitty, joka rukoilee häviötä heidän pyhälle
puistolleen.
Sekä myötätunnosta isäänsä kohtaan että eduksi käännytystyölleen päätti
hän toistaiseksi salata syntyperänsä ja vastasi sen vuoksi:
"Minun nimeni on Pietari Kaukovalta ja minä tulen Turusta."
"Olet siis ristitty?" kysyi Jurva edelleen.
"Olen syntisten puolesta kuolleen Kristuksen opetuslapsi", vastasi
Pietari avoimesti.
"Ja mitä varten olet tullut tänne meidän luoksemme? Muukalaisten
vallottajain edelläkävijänä ja vakoilijanako?"
"Minun jälessäni ei seuraa mitään vallottajajoukkoa", vastasi Pietari,
"vaan minä olen tullut yksinäni julistamaan teille rauhan sanomaa."
Hän alkoi nyt yksinkertaisesti ja tottuneesti puhua ristiinnaulitusta
maailman vapahtajasta, joka ihmisyyden päälleen ottaen oli kuolemallaan
hankkinut heillekin ijankaikkisen autuuden. Mutta hän ei ehtinyt
pitkälle, kun Jurva keskeytti hänet vihaisesti huudahtaen:
"Suus kiinni, sillä nuo sinun lorusi tunnetaan täällä jo ennestään!
Rauhan sanomaa te ristityt sanotte tuovanne, mutta ryöväreinä te itse
teossa saavutte."
Pietarin vangitsijoihin kääntyen jatkoi hän:
"Viekää hänet kotiini ja sulkekaa vankikellariin, kunnes ehdin hänestä
tarkemmin päättää. Nyt meillä on pohdittavana tärkeämpiä asioita."
Saattajat lähtivät taluttamaan Pietaria kylää kohti, joka oli alempana
varustuksen pohjoispuolella. Toinen heistä lausui matkan varrella
Pietarille:
"Nyt saat Kaikkivallan kellarissa levätä tarpeeksi, että jaksat Kekrin
juhlassa juosta uhrilehtomme ympäri."