Kuulaassa syysilmassa loistelivat avarat salot värikylläisinä ja
hiljalleen liipottelivat kuihtuneet lehdet alas polulle, jota pitkin
saarnaajamunkki Pietari Kaukovalta vaelsi kohti synnyinseutuaan
eteläisessä Hämeessä. Kuta kauemmaksi hän ehti Aurajoen suulta, sitä
koskemattomampina laajenivat erämaat hänen ympärillään ja sitä useammin
kohtasi hän tiellään hirviä ja peuroja. Eilen oli hän jättänyt
viimeisen ristityn kylän suomalaisheimon alueella ja nyt vaelsi hän
Salpausselän saloilla, toivoen viimeistään huomenna ehtivänsä
ensimäisiin hämäläiskyliin.
Kuta lähemmäs päämaaliaan hän ehti, sitä elävämpinä kohosivat hänen
mieleensä lapsuusajan muistot. Hän oli syntynyt alisen Linnajoen
varrella, jossa hänen isänsä Jurva, liialta nimeltä Kaikkivalta, oli
ollut rikas ja mahtava mies sekä eteläisten hämäläisten heimopäällikkö.
Mutta kaksikymmentä vuotta sitten olivat ristisoturit hyökänneet
Etelä-Hämeeseen, hänen isänsä oli joutunut taistelussa tappiolle ja
hänet, joka silloin oli vasta kymmenvuotias poikanen, olivat he muiden
vankien mukana vieneet pois. Hänet oli kuletettu Ruotsin maalle Lundin
kaupunkiin saakka, missä munkit olivat sitten kasvattaneet häntä ja
opettaneet ristinoppia, saadakseen hänestä lähetyssaarnaajan omien
heimolaistensa pariin.
Niin oli häneen vuosien kuluessa vähitellen juurtunut uusi usko uusine
tapoineen ja hänestä oli kasvanut hurskas saarnaajamunkki, samalla kuin
lapsuusaikaiset mielikuvat olivat häipyneet jonnekin kauas. Hän oli
täydentänyt opinnoitaan Riian kaupungissa sekä saarnannut sen jälkeen
kymmenen vuoden aikana ristinuskoa virolaisten maassa. Kotiaan ja
omaisiaan ei hän kuitenkaan ollut unhottanut, vaan hänen palavana
halunaan oli ollut päästä levittämään valkeutta omille, pimeydessä
vaeltaville heimolaisilleen.
Kuluneena kesänä, kun käännytystyön Virossa oli vihdoinkin katsottu
päättyneen, oli hän saanut tilaisuuden palata synnyinmaahansa. Turkuun
tultuaan oli hän saanut kuulla, että hämäläiset olivat joukottain
luopuneet ristinuskosta, johon heidät väkipakolla oli käännytetty,
karkottaneet tai surmanneet papit ja palanneet entiseen pakanuuteensa.
Isänsä oli hän saanut kuulla olevan vielä elossa sekä pakanain
päällikkönä.
Piispa Tuomas oli ottanut hänen käännytystarjouksensa mielihyvin
vastaan, huomaten hänet syntyperänsä perusteella mitä soveliaimmaksi
mieheksi suostuttelemaan uppiniskaisia hämäläisiä kirkon
kuuliaisuuteen. Niin oli saarnaajaveli Pietari, joka oli alkanut
käyttää vertauskuvallista nimeä Kaukovalta, koska hän nöyryydessään oli
pitänyt ihmiselle sopimattomana käyttää isänsä nimeä Kaikkivalta,
lähtenyt yksinään vaeltamaan syntymätienoitaan kohti, hyljäten piispan
tarjouksen aseellisesta saattueesta ja jättäen itsensä herransa
Vapahtajan turviin.