LYSIMAAKOS: Suoraan silmiin, ihan suoraan.
TIITUS: Minä katson, minä katson--. (Ottaa molemmin käsin
ohimoistansa).
LYSIMAAKOS: Niin, Tiitus, juuri niin. Sinä ymmärsit, ennenkuin olin
suuni aukaissut. Luovu vallastasi.
TIITUS: Katso, niitä on hallitsijoita, jotka ovat minua pahempia
olleet. Mutta minä olen hyviäkin töitä harjoittanut. Ja minun
aikomukseni oli vielä suurempia töitä tehdä--.
LYSIMAAKOS: Ja jos sinä olisit enkeliäkin puhtaampi, sanoisin saman:
luovu vallastasi. Se on kristittyjen oppi jokaiselle. Sillä joka tahtoo
ensimäinen olla, hän olkoon kaikkein palvelija. Luovu vallastasi!
TIITUS: (puoleksi itsekseen): Jollen minä tietäisi, että se on niin,--
mutta minun järkeni on hieno, ja minä olen aikaa sitten sen jo itse
ymmärtänyt.
LYSIMAAKOS: Rauhaan ja onneen sinua kutsun ja iankaikkisuuteen sinua
saatan, Luovu vallastasi, Tiitus. Se on se suuri teko, jota sinä
tahdoit tietää. Sitä ei ole vielä yksikään keisareista tehnyt. Mutta
ajat odottavat sinun tekoasi. Sillä aika on tuleva, että valtakuntain
hallitsijat astuvat alas valtaistuimiltansa ja käyvät sisälle jumalan
valtakuntaan.
Tule joukkoomme, Tiitus! Meitä on suuri veljeskunta. Kaikki
siellä rakastavat sinua. Kaikki olemme yhtä elämässä ja yhtä
ylösnousemuksessa. Rauhaan ja onneen sinua kutsun.
TIITUS: (Antautuen Lysimaakon mielentilaan) Vapaana hengähtäisin,
yhdessä huokauksessa puhaltaisin pois tämän painon. Voi minua, voi
minua! niinkuin lapsi minä itken.
LYSIMAAKOS: Tämä on minun viimeinen ja ainoa lääkkeeni sinun uutta
tautiasi vastaan, Tiitus.
TIITUS: (säpsähtää itkustansa). Lysimaakos! Sinä olet kuoleman oma!
LYSIMAAKOS: Orjanasi olen elänyt. Sinua parantaakseni
mielelläni kuolenkin.
TIITUS: Ha-ha--sinähän sanoit, ettei keisari voi tehdä hyvää. Minä
näytän sinulle. Minä aijoin tappaa sinut, mutta nyt sanon: teen sinut
vapaaksi! Mene! (Kun Lysimaakos viipyy): Mene salaa minun takaani,
etten huomaa sinun menevän. Joudu! Sinä et ymmärrä, että se on suuri
työ minulta. Mene! Mene, mene!
LYSIMAAKOS: Hyvästi, Tiitus!--Kutsu minua, jos tarvitset. Menen
veljieni luokse, kerron heille, valmistan sinun tulosi! (Menee).
TIITUS: Mitä hän sanoi? »Kerron veljille»? Huomenna hän varhain seisoo
torilla ja kertoo tutuillensa: »olen kääntänyt Tiituksen mielen, näin
hänen itkevän edessäni!» Ja Rooma sanoo: »Tiitus itkee, Tiitus ei ole
roomalainen» (Huutaa Lysimaakon jälkeen): Seis mies! (Liktorille): Hän
ei saa elää. Tuo minulle hänen päänsä!--(Itsekseen): Pelastettu olet
sinä Tiitus ja sinun valtikkasi! Ei kukaan ole vielä nähnyt sinua! Sinä
olet Rooman herra!
LIKTORI: (tuo kilvellänsä vaatteen alle peitetyn pään).
TIITUS: (viittaa asettamaan sen kauemmas luotaan).
LIKTORI: (asetettuaan kilven poistuu).
TIITUS: (arasti, epävarmasti): Olinko se minä, vai oliko se keisari,
joka tuon teki?--Minä pelkään sitä keisaria. Hän on julma. Totta sinä
sanoit, hän ei voi tehdä hyvää. (Lähestyy kilpeä, nostaa vaatetta) Hymy
sinulla on huulilla, mutta mykkä sinä olet. Juuri äsken sinä puhuit
minun kanssani; kuulen vielä sinun äänesi ilmassa.
Tapoin ainoan ystäväni--ainoan! Tämmöinen on ihminen, jonka jumalat ja
ihmiset ovat jättäneet.
Nyt poistuu minulta viimeinen tuki. Viimeinen lämpö lähtee minulta.
Lysimaakos, älä lähde, älä lähde! Minä en päästä sinua, minä pitelen
sinusta!--Katso, jo jäähtyy sinun hymysi. (Jättää pään). Lysimaakos,
mitä sinä sanoit minulle? Kuinka se oli? Tässä sinä seisoit----sinä
sanoit: luovu herruudesta! Niin sinä sanoit. Ja minä luovunkin.
Lysimaakos, minä teen niinkuin opetit. Minä pakenen täältä--minä
pakenen! (Juoksee vasemmalle, pysähtyy oven eteen): Palatsi on täynnä
ihmisiä.--Mitä minä pakenisin?! Minä kutsun kokoon kaikki ja sanon
julkisesti.--Minäkö?--Ah, kuinka minä pääsisin täältä tarvitsematta
ketään nähdä! Lysimaakos, minä olen jo luopunut!
LIKTORI: (ilmoittaa): Ruhtinatar Berenice.
TIITUS: (säpsähtää): Vie pois tuo!
LIKTORI: (viepi kilven).
TIITUS: Mitä sanon hänelle? Minne pakenen häntä?
BERENICE, (tulee arasti ja urkkivasti).
TIITUS: (jähmettyy hänen nähtyänsä).
BERENICE: (lankee polvilleen Tiituksen eteen): Caesar, minua vapisuttaa
sinun mykkä katseesi. Minä näen sinun tietävän kaikki. Mitä taisin
minä! Mitä taidan minä sille, että sydämmeni himoitsee Rooman valtaa.
Sitä on myös sinun sydämmesi himoinnut. Ja minä luulin, ettet enää
ollut eläjien joukossa. Ah, caesar, caesar, minä pelkään sinun mykkää
katsettasi, pelkään ja ihailen. Mikä on sinut tällä hetkellä muuttanut?
En ole semmoista majesteettia ennen nähnyt. Noin sinä seisoit palavan
Jerusalemin edessä, noin sinä seisoit minun unelmissani. Oo, caesar,
minä näen, että sinä olet suuriin tekoihin valmistunut. Sinä olet
Rooman herra, sinä yksin!
Elä vaikene enää caesar! Katso, minä olen polvillani sinun edessäsi,
sinun armoasi rukoillen.--Tiitus, minä rakastan sinua, minä rakastan
sinua! Nosta minut, tee minut Augustaksesi.
TIITUS: Ensi kerran kuulen sinun äänessäsi rakkauden väreen, josta
korva ei voi pettyä. Sinä tulet liian myöhään, Berenice. Minä en voi
antaa sinulle sitä, mitä pyydät. Minä en ole enää mitään.
LIKTORI: (ilmoittaa) Kveestori.