TIITUS: (katselee oikealle) Mainettasi kauniimpi olet sinä, Berenice.
Mutta et sinä rakkauden asioissa ole ensikertalainen; hyvin, hyvin
tunnen maineesi siinäkin, ha-ha-ha!
BERENICE (tulee oikealta, katsoo ympärilleen, huomattuaan tulleensa
leiriin asti kääntyy takaisin, näkee Tiituksen; itseksensä:) Tuo täytyy
olla Tiitus Vespasianus.
TIITUS: Kuka olet, kaunis juutalainen?
BERENICE: Kuka sinä olet--roomalainen?
TIITUS: Katso!
BERENICE: Senttuurio? Jokseenkin kaunis mies,--mutta väistyhän nyt
sentään tieltäni. Minulle on täällä rauha luvattu.
TIITUS: Sinä olet Berenice, Herodes Agrippaan sisar.
BERENICE: Ja sinä?
TIITUS: Minä tahdoin sinulle ilmoittaa, että se, jota olet odottanut,
on palannut leiriimme.
BERENICE: Olen kuullut Tiitus Vespasianuksen tulleen leiriin. Mutta
että minä olisin häntä odottanut, sitä en tiedä.
TIITUS: Sanotaan sinun tarvitsevan apua.
BERENICE: (huokaa). Ah, niin! Minä olen kansani karkoittama. Apua olen
tullut hakemaan.--Mutta luuletko Tiituksen siinä mitään merkitsevän.
TIITUS: Tiituksesta täällä kaikki riippuu.
BERENICE: (muka kummastuneena) Sinä olet ensimäinen, joka niin sanot.
Minulle on kerrottu, että hän kulkee pilventakaisissa haaveissansa eikä
huoli mitään legioonain asioista,
TIITUS: Kuka niin on kertonut?
BERENICE: Oletko sinä täkäläinen, kun et sitä ole kuullut sanottavan?
Hän kuuluu yhteyttä pitävän vaan Rooman ylimysten ja pretoriaanein
kanssa, toivoen näiden valitsevan hänet Caesariksi. Sitä täällä kaikki
nauraa.
TIITUS: Nauraa? Täällä? Täällä leirissä?
BERENICE: Täällä leirissä.--Ja samoin Roomassa.
TIITUS: Puhut kovin ylimalkaisesti. Tuntenetko Roomaa?