HILDE. Niin, sitten?
SOLNESS. Miksi ette kirjoittanut minulle? Että olisin ehkä saattanut
vastata Teille.
HILDE (nopeasti). Ei ei, ei! _Sitähän_ minä juuri en tahtonutkaan.
SOLNESS. Miksikä ette?
HILDE. Minä pelkäsin, että kaikki olisi silloin saattanut särkyä
käsiini. -- Mutta meidänhän piti kirjoittaa piirustuksiin.
SOLNESS. Niin. tosiaankin.
HILDE (kumartuu eteenpäin ja katsoo, kun _Solness_ kirjoittaa). Noin
hyvää ja sydämellistä. Oh, kuinka minä vihaan -- kuinka vihaan tuota
Roaldia --
SOLNESS (kirjoittaen). Ettekö ole koskaan pitänyt jostakin henkilöstä,
oikein, Hilde?
HILDE (kovalla äänensävyllä). Mitä Te sanoitte?
SOLNESS. Sanoin, ettekö ole koskaan pitänyt jostakin henkilöstä.
HILDE. Jostakin toisesta kai tarkoitatte?
SOLNESS (katsoo ylös _Hildeen_). Niin, jostakin toisesta. Ettekö
koskaan? Näiden kymmenen vuoden kuluessa? Ette kertaakaan?
HILDE. Olen, kerran kylläkin. Kun olin oikein raivoissani Teille,
siksi, että ette tullut.
SOLNESS. Silloin välititte toisistakin?
HILDE. Hiukkasen. Viikon päivät ehkä. Herranen aika, rakentaja Solness,
Tehän tiedätte, mitä sellainen on.
SOLNESS. Hilde, -- mitä varten Te tänne tulitte?
HILDE. Älkää hukatko aikaa loruihin. Tuo vanha mies-parka voisi ehkä
sillä välin kuolla.
SOLNESS. Vastatkaa minulle, Hilde. Mitä Te minusta tahdotte?
HILDE. Minä tahdon kuningaskuntani.
SOLNESS. Hm -- (vilkaisee vasemmalla olevaan oveen ja kirjoittelee yhä
edelleen piirustuksiin).
(_Rouva Solness_ tulee samassa sisään. Hänellä on
tavarakääröjä mukanaan.)
ROUVÄ SOLNESS. Tässä toin jo hiukan mukanani Teille, neiti Wangel.
Suuret paketit lähetetään perästä.
HILDE. Oh kuitenkin, kuinka sanomattoman kiltisti teitte siinä.
ROUVA SOLNESS. Ainoastaan velvollisuuteni. Ei mitään muuta.
SOLNESS (silmäilee kirjoittamaansa). Aline!
ROUVA SOLNESS. Niin?
SOLNESS. Näitkö, oliko hän -- konttoristineiti siellä?
ROUVA SOLNESS. Näin, tietysti _hän_ siellä oli.