ROUVA PERONIUS, leski, 55 v. vanha.
AILI, 20 v. vanha, | hänen tyttäriään.
AINO, 15 v. vanha, |
ARVO KUNNAS, konttoristi, 25 v. vanha.
HETA, palvelustyttö, 25 v. vanha.
MIKA KARPPANEN, kuleksiva kanteleensoittaja. 60 v. vanha.
(Tapaus Mikkelissä.)
(Näyttämö esittää pientä salia, joka on yksinkertaisesti, mutta
siististi sisustettu. Oikealla ja perällä ovi. Vasemmalla täytetty
sohva, jonka edessä pyöreä, isonlainen pöytä. Pöydällä kirjoja,
valokuvia puitteissa ja ompeluksia sekä ompelukori. Aili istuu sohvassa
ommellen jotakin koruompelua.)
Ensimmäinen kohtaus.
Aili ja Aino.
AINO (tulee juosten sisään heti esiripun noustua, sanomalehti kädessä).
Katsoppas Aili, tässä on jo kihlausilmoituksenne (näyttää Ailille).
AILI (iloisesti): Näytäppäs, kun katson!
AINO (peräytyen). Enpäs anna ennenkuin luen itse oikein kovaan, että
äitikin herää makuukamarissa ja että kuuluu kyökkiin asti. (Lukee
kovalla äänellä): Kihloissa -- (erikseen). Kuinka juhlallista!
(niinkuin ennen). Kihloissa Aili Peronius ja Arvo Kunnas, Mikkeli.
(Ojentaa lehden Ailille). Nyt saat lukea itsekin.
AINO. Voi kuinka suurilla kirjaimilla ovat panneet!
AINO. Paremmin näkevät! Ja minähän ne käskin suurilla panemaan!
AILI. Sinä! Kävitkö kirjapainossa?
AINO. Enkä käynyt, mutta eilen näin faktori Granfelfin...
(veitikkamaisesti), sen sinun entisen...
AILI (keskeyttäen äkkiä). Mitä sinä taas...
AINO. Niin, eilen näin hänen, tuli vastaani Seurahuoneen nurkalla, ja
sanoin hänelle, että pankaa se Ailin ja Arvon kihlausilmoitus niin
suurilla kirjaimilla kuin sopii.
AILI (nauraen). Ai, ai sinä tyttö, minkälainen sinä olet! Joka paikassa
sinä olet ensimäisenä. No, mitä hra Granfelt sanoi?
AINO. Hän lupasi toimittaa niin, että ne tulevat oikein suurilla ja
sitten hän kumarsi (kumartaa) niin viehkeästi ja käski sanomaan sinulle
terveisiä ja lupasi tulla onnittelemaan jonakuna päivänä.
AILI. Mutta ethän sinä ole minulle virkkanut mitään.
AINO (pyörähtää pari kertaa kantapäillään ympäri). Enhän minä
muistanut.
AILI (nauraen). Milloinka sinä Aino oikein tasaannut?
AINO (niinkuin edellä, kädet selän takana). Sitten, kun menen kihloihin
minäkin.
AILI. Mutta mitä sinä oikein puhut?
AINO (hyppää nuoraa). Kuulithan! (hyräilee). "Se rakkauden kipinä"
j.n.e.
AILI. Viidentoista vuoden vanha ja puhuu semmoisia!
AINO (niinkuin edellä). Eihän se niin vaarallista ole.
AILI. Mutta sinun pitää ajatella...
AINO. Mitä?
AILI. ... että sinä olet vielä lapsi, etkä semmoisia asioita saa edes
ajatellakaan.
AINO (tulee Ailin viereen; totisena). Kuulehan Aili! Onkos hauskaa olla
kihloissa?
AILI. Joko siihen taas? Mitä varten sinä sitä kysyt?
AINO. Ilman vaan. Sanohan nyt!
AILI. On, kun...
AINO. Kun -- sano pois!
AILI. Kun molemmat rakastavat toisiaan puhtaasti.
AINO (nauraa). Mutta on se sentään hassua, että ruveta pitämään
vieraasta ihmisestä? Eikös ole?
AILI. Onhan se hassua, kun sinä et vielä ymmärrä avioliiton tarkoitusta
ja...
AINO (keskeyttäen äkkiä). Minäkö? Johan nyt! Onhan se selvään bibliassa
että lisääntykää...
AILI. Mitä sinä rupatat siinä joutavia!
AINO. Ei se ole joutavia! Lisääntykää ja täyttäkää maata, sanotaan
siellä!
AILI (nauraen). Voi sinua veitikka! Onhan sillä jalompikin tarkoitus
kuin se!
AINO. Mikä se olisi?
AILI. Sinun ei sitä tarvitse tietää.
AINO. Vai niin! (kävelee edestakaisin; erikseen). Kylläpähän minä
ymmärrän vähän! Uneksia jostakin kauniista nuoresta herrasta... se
mahtaisi olla jotakin viehättävän suloista! suloista!
AILI. Mitä sinä siellä puhut?
AINO (katsellen ikkunasta ulos). Ilman minä vaan sanoin, että ulkona on
erittäin kaunis ilma! Kuu paistaa niin kirkkaasti ja tähdet taivaalla
välkähtelevät niin viehättävästi!
Toinen kohtaus.
Edelliset. Heta.
HETA (tulee oikealta kirje kädessä ja lähestyy kömpelösti Ailia). Tässä
on ryökinälle kirje! Taitaa olla siltä sulhopojalta.
AILI (katsellen päällekirjoitusta). Kuka tämän toi?
HETA (niistää nenäänsä). Eikö se lie ollut Hakmannin puotipoika, joka
sen kyökkiin oli tuonut (peräytyy ovelle).
AINO (Ailin vieressä). Onko se Arvolta?
HETA (ovensuussa). Siltähän se lie!
AINO (kääntyen vihaisesti Hetaan). Enhän minä sinulta sitä kysynyt! Ja
mene kyökkiin siitä toljottamasta!
AILI. NO, no, Aino!
HETA. Älä äyskä siinä mokomakin kakara! (menee).
AINO. Se on niin tuhma tuo Heta! (Ailille). Mitä Arvo kirjoittaa?
AILI (iloisesti). Hauskoja uutisia! Ai, ai, kuinka minä nyt olen
iloinen! (lyö käsiään yhteen).
AINO. Anna kun minäkin luen!
AILI (nauraen). Sinä! Mitä sinä niillä tiedoilla teet?
AINO (kiertäen kätensä Ailin kaulaan). No, anna nyt hyvä Aili! Sitten
kun minäkin rupean saamaan kirjeitä, niin minäkin annan ne sinun lukea!
AILI. Kas, kas, kun osaatkin olla viekas!
AINO. Ei se ole mitää viekkautta. (Rukoilevalla äänellä). Anna nyt hyvä
Aili!
AILI. No, pitäähän sinulle nyt antaa, kun osaat noin kauniisti pyytää
(antaa kirjeen Ainolle).
AINO (peräytyen keskelle näyttämöä; lukee): "Rakas Aili!" (erikseen
Ailille, nauraen): Hm! Ymmärrätkös -- "rakas Aili" -- (tavallisesti):
"Ilosia uutisia tyttöseni on minulla sinulle nyt kerrottavana: muistat
kai, kun kerran sinulle juttelin, että setäni lupasi minulle hyvillä
ehdoilla kauppaliikkeensä luovuttaa, kun tulen perheelliseksi mieheksi
eli kun menen naimisiin? Nyt sain häneltä kirjeen, jossa hän
ensimäiseksi onnittelee kihlauksemme johdosta ja sitte hän --
lupaustaan muistaa -- tarjoo kauppaliikkeensä minulle Sortavalassa
'niin hyvillä ehdoilla, ett'et voi uskoakaan', kuten hän sanoo. Hinta
on 40,000 markkaa, josta vaan 3,000 markkaa on vuosittain suoritettava.
Se on todellakin hyvä ehto, jota harvoin tarjoutuu. Ainoana takauksena
vaatii setä minulta, että edeskinpäin pysyisin ehdottomasti raittiina,
sillä, kuten hän huomauttaa: 'juomarille ei ole paljon uskomista
takauksienkaan kautta, etenkään mitään suurempaa liikettä'. Tästä
puhelemme sitten tarkemmin kun tulen luoksesi tänä iltana. -- Näkemään
asti! Sinun Arvosi". (Antaa kirjeen takaisin Ailille; iloisesti): Voi
kuinka hauska tulevaisuus sinulle tulee!
AILI (iloisesti). Kuules Aino!...
AINO. No?
AILI. Mitäs sanoisit, jos muuttaisimme sitte kaikki Sortavalaan?
AINO (käsiään yhteen lyöten; iloisesti): Voi kuinka se olisi hauskaa!
Äiti, minä, täti, Eino ja... ja...
AILI (nousee ja järjestää pöytää; asettaa tuolia paikoilleen; Ainolle):
Muuttaisitko sinä mielelläsi täältä pois?
AINO. Muuttaisin kyllä!
AILI. Mutta jos äiti ei haluaisikaan täältä muuttaa pois?
AINO. Äitikö? Mielellään hän muuttaa! Kerran hän puhui tädin kanssa,
että sitten kun sinä menet naimisiin, niin hän muuttaa sinun luoksesi.
AILI. Puhuiko hän niin!
AINO. Puhui kyllä ja täti lupasi myös muuttaa, jos nimittäin te hänet
ottaisitte.
AILI. Miks'emme häntä ottaisi... Täti on ollut niin hyvä minua kohtaan!
AINO (kävellen edestakaisin). Kuules Aili! Onko sinne Sortavalaan
pitkäkin matka?
AILI. On sinne matkaa -- parisataa kilometriä ainakin, mutta sinnehän
pääsee jo rautateitse.
AINO. Eikös siellä päin asu niitä runolaulajia ja kanteleen soittajia?
AILI. Sielläpäinhän niitä taitaa asua -- syvemmässä Karjalassa.
AINO. Sitten minä opettelen kanteletta soittamaan ja niitä vanhoja
runoja laulamaan. Ne laulut ovat minusta niin kauniita, -- eikös ne ole
sinustakin, Aili?
AILI. Onhan ne olleet, mitä olen kuullut.
AINO (käsiään yhteen lyöten). Ja se kanteleen soitto! Voi, kuinka se on
kaunista ja niin juhlallista!
AILI. Siellä saat sitten opetella molempia.
AINO (iloisesti). Niin teenkin! Kesällä minä kiertelen siellä
maakylissä niiden runolaulajien luona ja... ja... (tanssien). Voi, kun
voisimme jo pian sinne muuttaa!
AILI (pyöräyttäen Ainoa ympäri käsistä). Ehkä jo ensi kesänä muutamme!
AINO (ilosena). Joko?
AILI. Luulen ainakin!
AINO. Mutta siellä meille vasta hauskaa tulee! Sitten kun sinä Aili
saat pienen pojan, niin minä sitä hoidan ja...
AILI (keskeyttäen). Hyi sinua Aino, mitä sinä taas juttelet!
AINO (totisena). Ka! Onko se niin vaarallista? Saavathan kaikki, jotka
ovat naimisissa...
AILI. Mutta mistä sinä kaikki tiedät...
AINO. Onhan Selma Nordensvanilla ja Anna Pylkkösellä ja... ja...
AILI. Olkoon, olkoon! Mutta ei nyt jutella semmoisista! Sinä olet niin
lapsellinen ja suusi käypi kun...
AINO (äkkiä). No, itkeäkö minun pitäisi!
AILI (hyväillen). Ei itkeäkään, mutta sinun pitäisi jo ruveta
tarkemmin ajattelemaan, mitä kaikkia sinä puhut. (Hetken kuluttua).
Meneppäs kutsumaan Hetaa lakasemaan! On karttunut taas niin paljon
roskaa lattialle.
AINO. Nytkö?
AILI. Niin! Kohtahan se Arvo tulee (katsoo kelloon). Kello onkin jo
seitsemän. (Hetken kuluttua). Älä menekään sinä Aino! Minä menen itse
ja herätän äidin samassa.
(Ottaa sanomalehden ja menee oikealle).
Kolmas kohtaus.
Aino. (Sitten) Heta.
AINO. Voi, kuinka hauskaa tuleekin vielä olemaan, kun pääsemme
Sortavalaan! Äiti, Aili, Eino, täti ja setä, kaikki yhdessä ja
jokaisella eri kamarinsa: (Iloisesti). Ja minäkin saan oman pienen
kamarini. Sen minä järjestän oikein sievästi: pieni piironki yhteen
nurkkaan ja kirjoituspöytä yhden ikkunan alle, kukkia ikkunalle ja
sitten vielä pieni sänky, (nauraa ilosesti) jossa minä vaan yksin
makaan! Ja sitten minä hankin kanteleen ja opettelen soittamaan sillä!
(Hetken kuluttua). Nyt vaan minun täytyy opetella tanssimaan, että
osaisin Ailin häissä jo hyvästi. Valssia minä vähän jo osaan, mutta
tyskapolkkaa en osaa. Sitä minun täytyy harjoitella. Näinhän ne
askeleet taitavat mennä (tanssii kömpelöillä liikkeillä).
HETA (tulee oikealta vasta kädessä, seisahtuu ovelle kun näkee Ainon
tanssivan; nauraa). Katsoppas Aino-ryökkinätä, kun panee ihan
työskapolskaksi!
AINO (taukoo tanssimasta, kun kuulee Hetan äänen). Kuules Heta! Osaatko
sinä tanssia tyskapolkkaa?
HETA (panee mattoja kokoon). Osaanhan minä sillä tavalla kun maalla
sitä tanssitaan!
AINO. Näytäppäs minulle, miten se oikein menee.
HETA. Ettäkö minä rupeaisin opettamaan? Mitäs varten sitä nyt pitäisi
oppia?
AINO. Ailin häät tulevat kohta ja minun pitäisi oppia sitä tanssimaan!
Ja kuuleppas! Me muutamme sitten Ailin luo Sortavalaan asumaan -- minä,
äiti, täti, Eino-veli ja setä!
HETA. Vai sillä tavalla! Milloinkas ne häät jo ovat?
AINO. En minä vielä varmaan tiedä, mutta luulen, että ne ovat jo kohta,
ehkä tänä talvena.
HETA. Vai sillä tavalla! Siitäpäs sitten tulee hauska asunto, kun
kaikki muutatte sinne.
AINO. Niin tuleekin! Ja tietäppäs, kun minäkin saan oman, erityisen
kamarini!
HETA. Vai sillä tavalla! (korjaa matot peräoven viereen nurkkaan).
AINO. No, tanssippas nyt että näen, miten ne askeleet otetaan.
HETA, Tässäkö?
AINO. Niin!
(Nostaa pöytää syrjempään).
HETA. Enhän minä viitsi,
AINO, Miks'et viitsi? Tanssi pois vaan!
HETA. Jos rouva sattuu tulemaan, niin on hän vihainen.
AINO. Eihän äiti ole vielä ylhäälläkään. Ja kyllä minä otan syyn
päälleni. Aiota pois vaan?
HETA. Sitä tyskanpolkkaako?
AINO. Niin?
HETA. No, voinhan minä nyt näyttää (nostaa hameensa helmat ylemmäksi ja
tanssii kömpelösti sekä rallattaa).
AINO. Tanssitaanpas, nyt yhdessä! Sinä viet.
(Tanssivat yhdessä kömpelöillä liikkeillä. Heta rallattaa,
ensin hiljaa, mutta sitte kovemmin ja kovemmin. Peräpuolella
kaatuvat päällekkäin).
Neljäs kohtaus.
Edelliset. Aili ja rouva Peronius. (Tulevat hätäisesti oikealta).
ROUVA PERONIUS. Mikä ruske täältä kuului? (Hämmästyy kun näkee Ainon ja
Hetan lattialla). Taivaan Jumala! Mitä ihmettä te siinä ketturoitte!
Ettehän vaan lie tapelleet keskenänne.
(Aino ja Heta nousevat ylös; hämillään molemmat).
ROUVA PERONIUS (äkäisesti). Mitä tämä oikein tietää! Ettekö saa sanaa
suustanne!
AINO (nauraen). Mehän vaan tanssimme vähän, niin satuimme kaatumaan!
(Nykii Hetaa ja viittaa että rupeaisi lakasemaan).
AILI. Eikä ole huonetta vielä puhdistettu! Ai, ai, sinä Ainokin kun
olet vähämielinen! Rupeat joutavia hyppimään ja tiedät, että huone
olisi pitänyt olla jo puhdistettu. Arvo voi tulla millä hetkellä
hyvänsä.
ROUVA PERONIUS (ottaen luudan ja antaa sen Ainolle). Lakase nyt
rangaistukseksi vallattomuudestasi. (Hetalle): Sinäkin... Mene nyt jo
sukkelaan puistelemaan ne matot! siitä nurkasta!
HETA. Ainohan se pyysi minua opettamaan tyskapolkkaa!
(Ottaa matot kainaloonsa ja menee peräovesta).
AINO (lakasee). Minun syynihän se oli!
(Rouva Peronius ja Aili istuutuvat sohvaan).
ROUVA PERONIUS (Ainolle). Sinun pitää jo tasaantua, olethan jo niin
vanha että ymmärrät mikä on soveliasta ja mikä ei. (Ailille). Niin --
mihinkä se jäikään meidän keskustelumme? -- Niin todellakin! Ensi
sunnuntaina voitte pyytää tänne tuttavianne, niin pidän teille pienet
kihlajaiset, ja mitä siihen tulee, josta äsken puhelimme, niin minä
olen ajatellut, että se sopii vallan hyvin, että me muutamme luoksesi.
Onhan sinullakin rattoisampi olla ja en luule, että Arvollakaan on
siihen mitään vastaansanomista.
AILI (virkkaa). En minäkään luule sitä. Siihen luulen hänen suostuvan
varsin mielellään.
ROUVA PERONIUS. Saammehan sitten kuulla, kun Arvo tulee. En luule hänen
muuten olevan vastaan, jos ei siinä suhteessa, kun hän on niin tarkka.
AILI. Sitä hän ei viitsi osoittaa teille -- etenkään nyt.
ROUVA PERONIUS. Ja olisihan tuo suoraan sanoen tuhmuutta, jos hän sitä
vastustaisi.
Viides kohtaus.
Edelliset. Heta.
HETA (tulee peräovesta matot kainalossa). Saapihan nämä panne jo
lattialle?
AILI (nousee). Kyllä minä panen ne Ainon kanssa. Mene sinä kyökkiin
katsomaan, että vesi kiehuu.
ROUVA PERONIUS (nousee myös). Aino myös saa mennä kyökkiin Hetan
avuksi. (Ainolle). Muista tulla ilmoittamaan, kun näet Arvon tulevan!
(Aino ja Heta poistuvat oikealle.)
Kuudes kohtaus.