Tapahtumia Rautalammilta.
Rautalammin kautta kuljetettiin viinakuormastoa. Sekä Klingspor'an
kuulutuksista että vallesmannin yllytyksistä kokousi talonpoikia
tätä ainakin hätyyttämään, jos eivät voisi ryöstää. Kehnon kelin
vuoksi jäi se Hintikan keskievariin parempaa keliä odottamaan.
Eräänä sunnuntai-iltana kokousi miehiä talon lähisyyteen ja Hintikan
isännälle annettiin sana heidän aikeistansa. Isäntä suostui heti
ja lupasi antaa sanan, milloin olisi soveliainta karata käsiksi.
Sepä tulikin pian. Wiisi miestä ja talon-isäntä kuudentena läksi
tavallisuuden mukaan huoneesen, jossa kuormaston viisi vartiaa olivat
asuntoansa. Miehet tervehtivät, rupesivat porittamaan venäjää sen,
minkä osasivat: "paljoa ei tarvitsekkaan, tulla Wenäläisen kanssa
tutuksi." Mikä katseli aseita ja kiitti niitä, mikä teki muuta.
Wihdoin oli isäntä menevinään pois pirtistä, mutta samassa pyörähti
hän takaisin ja sieppasi seinältä heidän aseensa syliinsä, joiden
kanssa rohki juoksi ulos. Samassa anastivat toiset vihollisten
nurkkaan pinotut kivääritkin. Myös pölähti pirtti samalla talonpoikia
täyteen, joten vihollisten oli antauminen. Nämä vartiat vietiin
sitten vankeina Suomen väkeen. Tämä 17 eli 18 aamin kokoinen
viina-kuormasto joutui nyt vaivatta talonpoikain käsiin. Siinä
juotiin ja mässättiin aikansa, ja vei moni viinaa kotiinsakin; mutta
tälle elämöitsemiselle tuli Rautalammin vara-vallesmanni loppua
tekemään ja pani viinan muutamaan aittaan, lukun ja sinetin ta'a.
Sen ei kuitenkaan sanota pidättäneen talon väkeä sieltä viinaa
ammentamasta.
Pait että näin tässä ottivat "ryssän votkaa", tekivät he muutakin
vastusta viholliselle, kun kuormastoja ei sattunut kulkemaan.
Warismäen ja Hintikan taloin välillä on synkkä metsikkö-taival. Tälle
taipaleelle väliin kokousi talonpoikia syrjäkylistä pyssyinensä
vihollisen kurierien tuloa vartomaan. Usein saivat aikomisensa
tuleentumaankin. Ainakin 4 kurieria ampuivat tällä taipaleella; yhden
he hautasivat maantien rummun alle, kolme taas kaivettiin metsään,
joka siitä vieläkin kantaa nimeä: "kasakkakorpi."
Tämä toki ei voinut käydä kauan laatuun vihollisen huomaamatta.
Kummakos että suuttui tästä? Wenäläisten päällikkö oli vihoissaan
sanonutkin: "saan kurierit kulkemaan Ruotsin armeijankin läpi, vaan
en Warismäen kylän. Se on hävitettävä." Seuraavana sunnuntaina
lensikin oiva joukko kasakoita Warismäelle, toinen Hintikkaan.
Nämä kylät poltettiin ja hävitettiin aivan puhtaiksi, että tuskin
jäi mitään palamatta. Warismäen kylässä paloi niin kahdeksan
asumusta, taloja ja torppia, jott'ei säilynyt muuta kuin yksi aitta
sytytys-tuohineen, tervaksineen ympärinsä, kun ei niitä ollut
kerjetty oikein sytyttää. Aitta sisälti viljaa ja oli ainoa, joka
silloin jäi alastomille asukkaille. Nyt on kylä kukoistavimpia ja
varakkaimpia kyliä.
Yhtä isänmaallista mieltä kuin rahvas, kantoi myös Rautalammin
rovasti Mathias Calonius. Wenäläisten kosto kohtasi häntä sekä
mainittuja kyliä, ehkä ne enimmäksi nytkin olivat syyttömiä,
kun kurierien ammunta oli syrjäkyläläisten työtä. Wallesmanni
karttoi koston paeten. Tiettyähän on, että viholliset aina pitivät
herrasmiehiä talonpoikain yllyttäjinä ja siksi kohtasi kosto niin
syyttömästikin heitä. Mutta Calonius ei ollut tyytynytkään alallansa
olemiseen, vaan suosi ja koki auttaa Suomen sotajoukkoja missä voi.
Hänen näet piti kerrankin laittaa sana Sandels'ille vihollisten
olosta ja vehkeistä. Hän kirjoitti kirjeen, jossa kertoi asiain
haarat, ja tuumasi lähettää sen luotettavan miehen kanssa sotaväkeen.
Semmoiseksi luuli hän oman kirkkonsa unilukkaria. Mies mietti
miettimisensä, otti kirjan ja vei sen -- vihollisille. Siitäpä
syytä heille tulla nyt rovastia kahlehtimaan. Kuitenkaan eivät
rääkänneet häntä; totta siitä kun päällikkönsä Barclay de Tolly oli
lähellä, ett'eivät uskaltaneet. Samaan aikaan tuotiin myös Laukkaan
postinhoitaja Essbjörn Murtoniemeltä. Hän oli sattunut kiinni vaan
Wenäläisten inhottelevaisuudesta ja ilkeydestä. Hänen asiansa laita
oli näet tämä. Eräältä Koivistossa olevalta katteinilta oli Essbjörn
pyytänyt postikulun suojelemista varten vartioita taloonsa, jonka
saikin. Wihollisen päällikkö tässä oli olevinansa hyvin ystävällinen,
ehkä ajatteli toista. Se käski Essbjörn'iä myös laittamaan kalliinta
ja käytöllisintä omaisuuttaan piiloon johonkin vihollisen jätöistä.
Essbjörn tekikin niin ja laittoi parasta kaluansa metsään. Mutta
kun niitä tuotiin sinne, oli katteini jo ennestään asettanut sinne
sotamiehiä, jotka väkisin ottivat kalut omiksensa. Sitten ruvettiin
Essbjörn'iä hätyyttämään siitä, että muka olisi tiennyt jostakin
Suomalaisten rynnistys-aikeesta ja sen vuoksi ruvennut tavaraansa
piilottamaan. Myös syyttivät häntä siitä, kun oli antanut muutaman
palkan-määrän eräälle Klingspor'an lähettiläiselle, sekä siitä,
että olisi lähettänyt kaikenlaisia tietoja Suomen väestölle. Kun
asiaa tahdottiin väkisin ja näin julkisesti pahimmalle kannalle,
eivät selittämiset eivätkä mitkään auttaneet; vaan Essbjörn pantiin
kärryille ja sotamies ajamaan. Wälillä Rautalammille olisi hän
pääsnyt kyllä karkaamaan; mutta luuli vietävänsä pääpäällikön
tutkittavaksi, arveli itsensä siellä pääsevän vapaaksi ja itsensä
siis ei voittavan karkaamisesta mitään. Rautalammilla sai hän
Calonius'en toverikseen onnettomuudessaan. He lähetettiin sieltä
yksissä Pietariin; nyt olivat tällä välillä jo niin vartioituina,
ett'ei olisi ollut tuumailemistakaan pakoon. Täällä Pietarissa
saivat he olla Maarian päiville asti toisna vuonna. He vapautettiin
Calonius'en vanhan ijän ja veljesten kautta, jotka läksivät etsimään
häntä sieltä ja kuljettuansa kauan vankihuoneesta toiseen, tapasivat
he rovasti paran muutamasta koppelista. Samalla päästettiin
Essbjörn'kin. He eivät aina saaneet olla toistensa parissakaan, vaan
kumpikin surkeassa vankipuvussaan. Kun pääsivät, olivat jo hyvin
vanhenneet ja vaalenneet.
Viiteselitykset:
[1] Tässä niinkuin muuallakin on ehkä paras kutsua tätä kappelia
Raumaksi eikä Himangaksi, koska kansa enemmin käyttää nimeä Rauma,
jos kohta Himanka ja Himango ovat kirjoissa viljeltyjä nimityksiä.
[2] Näemme näiden lukuin ei sopivan yhteen Montgomery'n antamain
tietoin kanssa; mutta siitä enemmin kun tulemme laveammalta puhumaan
näistä vartiajoukoista.
[3] Siis ei hän tullut, niinkuin Montgomery sanoo, Keralan talon
kautta. Hän ei myöskään ollut tullut minkään venäläis-vartiajoukon
sivu, kun ei niitä tänne asti ollutkaan; sillä viimeisen vartiajoukon
tiedämme olleen Jatkojoen vasemmalla törmällä, jota Spåre väkineen
ei olisi voinut lähetä venäjän virstaa lähemmäksi, kun tie Hakuniin
eroaa maantiestä tämän matkan päässä Jatkojoen sillasta. -- Melkein
joka sana Kälviän käymistä olisi itseni saamain tietoin mukaan
väärä Montgomery'n historiassa; mutta enemmin pidän uskottavana
näiden kahakkain toimijoilta saatuja tietojani ja muita sen
aikuisia vanhusten kertomia kuin korotusta halaavan vältvääpelin
virka-kertomusta.
[4] Ei ole helppo sanoa, oliko se 14 vai 21 päivä, kuin ei muisteta
muuta päivän määrää kuin "lauantai." Luonnon joutumisesta ja toisista
pikku seikoista päättäisin päivän 21 päiväksi.
[5] Hänen asumapaikastaan oli sen niminen mäkikin saanut nimensä.
[6] Tässä taas ei ole päivän määrä oikein varma. Asian laita on tässä
sama kuin edellistä lauantaita määrätessä. Se vaan on varmaa, että
kaikki tämä tapahtui seuraavana perjantaina.
[7] Muudan toinen vanhus sanoi heitä olleen venäjän virstan pituisen
matkan täynnä. Sillekin välille jo mahtuisi muutamia tuhansia!
Yleisesti sanotaankin heillä olleen käskiänä kenraalin, johon luuloon
saamme syytä kohta seuraavastakin.
[8] Tämä näet kävi näin. Carlenius'kin kyllä oli päässyt kirkkoherran
vaaliin, vaan ei saanutkaan seurakunnan ääniä, kun ei ollut
kappalaisnakaan ollenkaan sen mieleen. Enemmistön huudot sai eräs
Lagus. Senpä vuoksi läksi Carlenius ajamaan Lohtajalle, jossa kreivi
Klingspor silloin oli. Hän Klingspor'alle valittamaan vaivojaan
ja uskotti, kertoman mukaan, vihdoin Klingspor'aa siihen luuloon
ett'eivät talonpojat muka sen vuoksi olisi anoneet häntä että aina
piti Ruotsin puolta -- (hän tosin oli kokenut toimittaa talonpoikia
vahtiin, mutta äijät arvelevat hänen silloinkin varoneen enemmin
oman omaisuutensa häviötä kuin ruotsin väen tappiota). Haastellen
Klingspor'alle näin, saikin taskuunsa avoimen kirjan Kälviän
kirkkoherran virkaan. Päivän parin perästä tuli Lagus samoin saamaan
valtuuskirjaa virkaansa Klingspor'alta; vaan kun sen jo oli antanut
toiselle, sai Lagus "vesissä silmin" palata perheensä luoksi entiseen
vähäiseen paikkaansa. Klingspor asetti papin Ullavaankin, ehk'ei se
tainnut tapahtua vääryyden kautta. Siis oli tällä ylipäälliköllä --
joka, Lohtajan pappilassa istuessaan ruokapöydän ääressä, itkien
valitti "nälkään kuolevansa tässä kirotussa maassa" kun ei saatu
tuoretta voita pöydälle -- aikaa ryhtyä asioihin, joihin hänellä ei
ollut mitään tekemistä, kun hän vaan pääsi kuulia, ruutia ja uljuutta
ajattelemasta.
[9] Todistuksena siitä, ett'eivät suomen sotajoukot puuttuneet
sota-intoa on tuhansien entisten joukossa tämäkin jääkärien toive.
Sama merkitys on silläkin tapahtumalla, että useimmat Kälviän
sotamiehet palasivat Kalajoelta pois kun valmistaittiin yhä etemmäs
pakenemaan. Eräs heistä, nimeltään Fast, oli vihoissaan virkannut:
"Lempo lähteköön kenenkään karjanmaita rämpimään, kun ei ollenkaan
taistella saa, mutta paeta vaan."
[10] Täältä Jungsund'in kylästä on meillä kertoma, joka kyllä
ei tule kehumaan kyläläisten käytöstä, koska julmuus häpäisee
isänmaallisenkin työn; muutoinpa olkoon syrjäpiirteenä tämä
sodan kauhuihin ja kuvaelmiin. Tännekkin vartomaan Ruotsalaisten
maalle astuntoa lähetettiin sotamiehiä. Grönvik'in lasitehtaasen
kuuluvalle niemelle, nimeltä Alskatan, oli asetettu 2 miestä; sillä
tämäkin mereen pistävä niemeke oli myös välttävä nousupaikaksi.
Mainitut 2 miestä, isä ja poika, toinen harmaapäinen, toinen isänsä
kukoistus-päivissä, saapuivat puolen yön aikana paikalle. Niemellä
oli kalasaunoja, joissa miehet toivoivat saavansa pahanpäiväisen
majasian. He sitoivat heponsa kiinni ja kävivät saunaan, jossa
kaikki oli pimeää ja hiljaa. Iskettyänsä valkean riisuivat aseensa
ja nukahtivat niin nopeaa. Mutta äkkiä herätti heidät kolina. Nyt
huomasivat, että heidän kätensä jo olivat sidotut. Näkivät samalla
saunassa kolme talonpoikaa, hyljepyssyt käsissänsä; yksi seisoi oven
suussa, toiset pyssyjänsä laahasivat. Nähtyänsä vankiensa avanneen
silmänsä, vetivät talonpojat heidät lavoilta alas saunan toiseen
päähän, asettuen itse toiseen, ja näyttivät selvästi mikä heidän
aikomus oli. Wanhus laskeusi polvillensa anoen armoa pojallensa;
mutta talonpojat nauroivat vaan, tähdäten kukin nuorukaista. He
laukasivat -- ja nuorukainen kuoli siihen isänsä silmäin alle.
Ehkä isä näki saman uhkaavan itseänsä, ei hän rukoillut enään.
Mutta talonpojat veivät hänen niittylle, sitoivat kiinni muutamaan
pylvääsen ja ampuivat kaukaa. Kun eivät hämärässä osanneet oikein,
eivätkä saaneet ammunnallaan muuta kuin miehen kerran parkaisemaan,
juoksi yksi esiin ja hutki vanhuksen päätä pyssynsä ponnella, kunnes
meni aivan muodottomaksi. -- Nyt lepäävät, kertoo taru, isä ja poika
saman niityn povessa, jossa kuolema vanhuksen tavoitti; ja pilatyön
tekiät eivät sen enempää enään puhuneet asiasta, ennenkuin vasta
rauhan tultua, kun kerran olivat saaneet ruumiit korjuusen vihollisen
silmistä.
[11] Tavallista oli, että nyt talonpojat täällä, samoin kuin
usein muuallakin tapahtui, kuusen kuorista leikkelivät itselleen
valkoisia nauhoja ja kihänkiä. Siten he kaukaa-katsojasta näyttivät
säännölliseltä sotaväeltä ja uskottelivat useinkin vihollista siihen
luuloon.
[12] Muutoin eivät täällä olleet kasakat ole jättäneet aivan kirottua
muistoa jälkeensä, niinkuin ne Närpiöllä ja monessa muussa paikassa.
Warsinkin mainitaan heidän antaneen arvonsa kaikelle, minkä tiesivät
olevan jotenkaan yhteydessä säännöllisen sotajoukon kanssa. Sen he
näyttivät kun esim. ratsastivat erään ala-upsieri K. Westman'in
kartanolle Thölbyy'n kylässä. He näet riensivät ensin porstuan
vielä suljettua ovea vastaan, tultuansa varhain aamulla sisään.
Kaikki nukkuivat, mutta nuori rouva heräsi ja kävi puolipukeissa
avaamaan, ei tietäen kuka kolisti. Kasakat töytäsivät häntä vastaan
kuumia kirouksia vannoen; muutama nakkasi keihäänsä huoneen toiseen
seinäänkin, vihansa todistukseksi. Mutta samassa huomasivat
sotamiehen virkapukeen rippuvan naulasta. Kun kysyivät kenen se
oli ja rouva sanoi sen olevan hänen miehensä, kerrotaan muutaman
sanoneen: "kunnia sotilaan talolle!" ja heidän käytöksensä kaiketi
muuttuneen.
[13] Tässä pantakoon semmoinen näytteeksi:
'Talonpojat Närpiön pitäjässä ja Norrnäs'in kylässä ovat
allekirjoittaneelle jättäneet seuraavia Keisarillisia Wenäläisiä
kaluja, nimittäin:
Hevosia -- jotka ovat lähetetyt parooni von Otter'in luoksi ... 15.
Siloja ... 4.
Satuloita, kuolaimia ja 3 säkkilöä ... 18.
Lakkeja ... 7.
Housuja ... 3.
Pyrstösulkia ... 2.
Loimia ... 2.
Matkalaukkuja ... 5.
Hevosen pääkopsia ... 16.
Siloja ... 1.
Kärryjä ... 1.
Kattiloita ... 1.
Sinisiä takkeja ... 5.
Sulvasta Heinäkuun 7 p. 1808.
Ad. Fredr. Jakobson,
päällikkö (chef) yli Sulvaan asetetun osuuden (commendering)
kuninkaallista Jemtlandin rykmenttiä.'
[14] Koska on puhe Korsnäs'in (risti-niemi) kappelista, suotakoon
anteeksi, jos asiasta vähän poikkean, haastellakseni sanasen
kappelin nimestä. Onpa arveltu Birger Jarl'in astuneen tässä maalle
ristiretkellänsä tänne ja niemen saaneen nimensä siitä. Selko asiasta
lie vaikea saada nyt enään, ja ainakin yhtä vaikeaa lie saada
niemelle ristiretkeläisten maalle-astunta-paikan arvoa. Kansan kesken
kulkevat tarut voisivat ehkä vähän valaista seikkaa; sen vuoksi
panen tähän ne tarut, joita minulle haasteltiin näistä ajoin. 1:ksi,
Yksi juttu on, että ensimäiset ristiretkeläiset olisivat heittäneet
muutaman ristin mereen sillä uhrilla, että minne sen vesi veisi,
sinne pitäisi kirkko rakentaa. Wesi ajoi sen Moikepään niemeen --
tämänkin kylän nimestä on oma juttunsa ja tulee sanoista: muikku,
täällä väännettynä moikka, ja pää. Mutta nuo alusta Korsnäs'in nimeä
kantavalla niemellä asuvaiset Suomalaiset valtasivat sen Moikepäässä
olevilta Suomalaisilta, jotka kuitenkin taas ottivat pois ristinsä.
Mutta ennen pitkää valtasivat Korsnäs'iläiset sen vielä kerran, ja
pitivätkin sitten, joten kirkko rakettiin heidän niemellensä ja sen
alue sai Korsnäs'in nimen. 2:ksi kertovat toiset sen saaneen nimensä
seuraavasta tapauksesta: Ruotsalaiset ristiretkellään aikoivat astua
maalle tässä niemessä ja siihen rakentaa linnansa, jota varten siihen
jo pystyttivätkin merkiksi puu-ristin. Mutta ennenkuin kerkesivät
saada mitään toimeen, ajoi heidät rannasta ylen mahdoton myrsky ja
vei sinne missä rakentivatkin linnansa, Korsholm'an (risti-saaren)
linnan. 3:mas kertomus asiasta on tämä: myrsky oli kerran ajanut
Ruotsalaiset tämän niemen nenään, ja sekä pelastuksen kiitokseksi
että muistoksi olivat samat istuttaneet tähän ristin, josta sitten
niemen nimi. 4:ksi. Neljäs taru kuuluu näin: kaupanmiehiä Närpiöstä
hukkui niemen nenään muutamassa myrskyssä; heidän heimolaisensa
istuttivat sitten ristin tähän kuni ainakin kuolleitten jälkeen. Nämä
tarut kerrottiin Korsnäs'issä minulle, ehkä en uskalla päättää niistä
mitään. Olipa se yhdestä tai toisesta syystä, niin rakettiin tähän
kirkko, jonka alue sai nimekseen Korsnäs. Mainittu kirkko on vieläkin
kuuluisimpia uhrikirkkoja, johon vieläkin, varsinkin merimiehet,
uhraavat suurissa hädissään, ja uskovat sen aina auttavan. Sen nimi
on Gertrud, sen vaimon jälkeen, joka kerkesi tuoda muka ensi kuorman
sen rakennus-aineiksi. -- Samalla niemellä, jossa kirkko on, on
myös kymmenkunta vuotta sitten löytty laivan pohja ja runko eräästä
maatuneesta suosta, joka jo kasvaa pitkiä kuusia. Mutta se on aikaa
hävitetty eikä sen muodosta tai muusta saa enään mitään selvää. Myös
on samalta niemeltä ennen löytty rautarenkaita, mutta sen enempää ei
niistäkään saa selvää. -- Mainittavimpia taloin ja paikkain nimiä
ovat: Taklax (Takalahti), Sebbfolk (Seppälä), Wiitaniemi, Finnviken,
Holtti (Holz?), Ragvald, Juuth, Jugels, Nispers, Maars, Hynick,
Msaine, Paitel, Edsviken j.n.e.
[15] Kun näki sodasta pidättäimisen ei käyvän laatuun, astui C.
Snickars Norrnäs'ilaisten tahdosta heidän johdattajaksensa.
[16] Tämä monessa kohdassa kummallinen julistus kuuluu suomennettuna
näin:
Käsky.
Korkein päällikkö yli Wenäjän keisarillisen sotajoukon, hänen
ylhäisyytensä, herra kreivi Buxhoevden on tulleen kirjeen kautta,
kirjoitettu 2/20 päivänä v. 1808, antanut minulle tiettäväksi
seuraavan asetuksen:
Katsoen siihen kulunkiin, ajan hukkaan, keliriittoon ja
kaikkiin hankaluuksiin joita kansan _nyt voitetussa Suomessa_
on voittaminen, jos asetuksen mukaan kokoontuisivat taikka
emäkirkkoon, taikka kappeleihin vannomaan uskollisuusvalaansa,
ja että se sama tähtynä heidän joka pitäjäästä tulleen
valiomiehensä kautta, jotka ovat vannoneet valan ja mitkä
samoin kuin valtiopäivämiehen valitsemisessa heidän veljensä
tähän ovat hyviksi katsoneet, on samasta arvosta ja painosta,
kuin jos joka mies erityisesti olisi täyttänyt tämän _pyhän
velvollisuutensa_ esivaltaansa vastaan, jonka Jumala on asettanut
maata hallitsemaan ja sen ajallisia etuja valvomaan, -- toivoen
joka tilaisuudessa vähentää heidän kulunkiansa, käyttää mitä
mahdollisinta vähimmän heidän maaviljelyksellensä niin tärkeää
aikaansa, ja lievittää heidän vaivojansa, poistaen kaikenlaisia
hankaluuksia, jotka kohtaavat heidän levollisia askareitansa,
tahdon minä tämän kautta vapauttaa jokaisen erityisen rahvaan
miehen uskollisuusvalansa vannomisen velvollisuudesta, ja
säätää että ainoastansa ruununpalveliat, siltavoudit, tuomarein
ja kihlakunnan oikeuksien lautamiehet, kirkossa olevien
läsnä-ollessa, saman valan vannovat ja sitte Kaikkivaltiaan
Jumalan alttarin edessä ottavat päällensä velvollisuudet, jotka
juhlallisimmasti yhdistävät hallitsian hänen alamaistensa kanssa.
Tätä asetusta on siis teidän noudattaminen, sillä käskyllä,
että pappiskunnan, kaikkein Närpiön ja Teuvan pitäjissä olevien
virka- ja ruununmiesten, teidän itsenne ja kaikkein muiden
ruununpalveliain ja sääty-ihmisten vannottua, hyvin tarkkaan
valvotte että ne tuomarin ja kihlakunnan lautamiehet, jotka eivät
ele vannoneet täällä Waasassa maalle asetettuna määrä-aikana,
tulevana Kesäkuun 5 p. Närpiön ja Teuvan pitäjästen kirkoissa
vannovat, ja jos, arvelua vastoin, sattuisi ett'ei valiomiestä
rahvaan puolesta teidän pitäjistänne lähetettäisi tänne vannomaan
tämän kuun yhdeksäntenä-kolmatta päivänä, niin pitää rahvaan
nyt heti, ennenkuin vannomista aloitetaan, valita, ja saman
valiomiehen tulevan Kesäk. 5 p. vannoa vala yllämainittuin
ihmisten kanssa, ja allekirjoittaessaan kirjoittaa, että ovat
vannoneet sitä varten valittuina. Waasan Maankanselista Toukokuun
25 p. v. 1808.
M. Wanberg.
Hinric Fleege.
[17] Seuraava kuulutus voi valaista paraiten asiaa. Tätä kuulutusta
on tuskin koskaan kuulutettu kirkossa; sillä vieläkin on se muutaman
talonpojan hallussa eikä sen alle eikä laitaan ole kirjoitettu mitään
sen kuuluuttamisesta, joka on tavallista; tuskin sen tuoja näyttikään
sitä kellenkään papille, varsinkin jos tiesi sen sisällön. Tämä
kummallinen ja Orloff-Denisoff'in suurta älyä ei suinkaan todistava
kuulutus kuuluisi suomennettuna näin:
Kuulutus!
Palattuani menneenä eilis-päivänä Närpiön pitäjästä, jonne
matkani määränä oli antaa rahvaan vannoa kihlakunnan oikeuden
edessä Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollisimmasti
käskettyä uskollisuusvalaa, on hänen ylhäisyytensä, kenraali
j.n.e, korkeakuinen herra kreivi Orloff-Denisoff tehnyt
minulle tiettäväksi, miten osa Närpiön pitäjään rahvasta, eli
paraasta päästä ne kyläkunnat, jotka ovat meren rannalla eli
sen valtatien varrella, joka vie Waasaan, eivät ainoastaan ole
kokouneet varustettuina pyssyillä ja muilla aseilla, ja siten
pitäneet rikkoa sitä rauhaa ja lepoa, jota Hänen Keisarillisen
Majesteettinsa sotajoukot toivoisi kaikkein maan asukasten saavan
nauttia, niin kauan kun itse pysyvät rauhallisina eivätkä itse
menetä suojeluksen oikeutta, vaan myös että samat kapinalliset
ihmiset, vähimmättäkään syyttä ja aivan suotta, ovat rohjenneet
saattaa Hänen Keisarillisen Majesteettinsä mainittuihin kyliin
asetettuja sotajoukkoja siten että kuuluvat pitävän muutamia
vankeudessa ja toisia tappaneenkin. Hänen ylhäisyytensä antaa
rahvaan, sen jo luultavasti mielen-malttiin tultua, itsensä
ajatella tätä heidän käytöstänsä, koska Hänen ylhäistyytensä on
vakuutettu, ett'ei löytyne ketään, joka ei ymmärtäne tätä heidän
käytöksensä rikollisuutta.
Hänen ylhäisyytensä käskee siis tässä suhteessa: että jos olisi
toivomistakaan lievitystä rangaistuksesta, jonka täytyy seurata
tällaista menettelemistä niin pitää:
1:ksi Niitten kyläin, joissa Hänen Keisarillisen Majesteettinsä
sotajoukkoja on jotenkin hätyytetty, vangittu tai murhattu,
lähettää yksi valiomies joka kylästä hänen ylhäisyytensä luoksi
Lapväärtiin, ei ainoastaan tuomaan myötänsä ja antamaan pois
niitä pyssyjä ja aseita, joilla nämä kapinalliset kylät ovat
olleet varustetut, tai toisin vielä voi kylissä löytyä, mutta
myös rukoilemaan armahtamista rangaistuksesta, jolloin heillä voi
olla toivoa rangastuksen lievityksestä.
2:ksi Pitää kaikki otetut ja vangitut upsierit ja kasakat taikka
heti kohta tuotaman jälleen Lapväärtiin, taikka, jos se ei voi
heti tapahtua, Hänen ylhäisyydellensä tiedoksi annettaman, minne
ne ovat viedyt, missä ovat ja mistä heidät voi löytää.
3:ksi Pitää ne kyläkunnat nimitettämän, missä kokouksia on
tapahtunut ja missä joku majoitettu joukko on otettu ja vangittu.
Myös pitää kaikki ne rikoksen alaiset, jotka ovat ottaneet osaa
kokouksiin, nimitettämän ynnä paikka, jossa kapina on alkanut,
sekä koko mainitun kapinan laita tietää annettaman.
Ne kylät, jotka ovat etämpänä täältä ja joilla on lähempi
Waasaan, niille annetaan vapaus tarjoutua herra kenraali
Demidoff'in luoksi Waasassa edellämainittuja käskyjä
noudattamaan. Sentään on näidenkin loitompana asuvain kyläläisten
tuleminen Hänen ylhäisyytensä luoksi kirjallisen kertomuksen
kanssa tässä edelläannettuin käskyin täyttämisestä ja
noudattamisesta. Lapväärtistä Kesäkuun 29 p. v. 1808.
Fr. Söderlund.
[18] Olla hiippasilla on leikki, joka hyvin vastaa ruotsalaiseen
leikkiin: "ge natthugg"; jäädä hiipaksi vastaa ruotsalaisiin
sanoihin: "få natthugg", joita tämä mies juuri nyt käytti.
[19] Toiset sanovat vaan yhden miehen asetetun kahdesta ruodusta,
pait säännöllisen sotamiehen. En ole ollut tilaisuudessa tarkastaa
tätä seikkaa mistään kirjeistä tai muista papereista, ja kun Bladh,
näiden asiain historioitsia, sanoo asetetun kaksi miestä ruodusta,
olen minäkin pitänyt saman määräyksen.
[20] Eräs pakolainen oli jo vähällä tulla saavutetuksi, eikä tiennyt
enään muuta neuvoa, kuin antautua taikka lymytä muutamaan riiheen.
Hän päätti koettaa jälkimäistä pelastuskeinoa, ja konttasi riihen
alle. Sitä tehdessään hän löysi yhden jo ennestään täällä; mutta
ollen itse nuori ja hoikka kontti hän edellistä edemmäs. Kasakat
näkivät hänen konttaavan riihen alle, tulivat riihtä tutkimaan ja
tekivätkin sen tarkkaan. Lattian alta löysivät _yhden_ miehen,
se vedettiin esiin ja -- murhattiin; mutta se, jota olivat takaa
ajaneet, pääsi. -- Toiseen riiheen oli ikään kaksi paennut. Kasakat
hakemaan; mutta eivät löynneet kumpaakaan; yksi näet oli kontannut
pesään, toinen kiivennyt parsille. Kun eivät löytäneet ja tiesivät
heidän olevan siellä, niin päättivät savustaa ne sinne. Pikaan
sytyttivätkin riihen joka nurkasta, jotta huone pian roimusi
ilmivalkeassa. Kun niin valkea liiaksi läheni, täytyi pakolaisten
jättää suojansa ja savuun tupehtymästä lähteä ulos. Onnensa ohjissa
pääsivätkin tuulen alle, joten paksun ja mustan savun keskeltä
pääsivät onnellisesti pois.
[21] Tähän ehkä sopinee panna muutama Ridderhjerta'n kirje, jossa
puhutaan tästäkin viipymisestä. Kirjeen enin osa koskee muita näihin
liikuntoihin kyllä koskevia asioita. Suomennettuna kuuluu se näin:
Sotasihtierille pää-päällikkyyden luona, korkea-arvoiselle herra
D. Monfelius'elle pääkorttierissa.
Herra sotasihtierin kirjeen mukaan, tämän kuun 10 p., jonka
eilen käsitin, saan antaa seuraavan kertomuksen: Wiime Heinäkuun
alussa, kun sain käskyn lähdyttää itseni pääkorttierissa Uudessa
Karlebyy'ssä ja olin sinne lähtemäisilläni Kronprinsen nimisellä
aluksella, tuli katteini Edman Sulvan pappilaan toisenlaisen
kalun kanssa, jonka hänen omistamalle tilallensa Åminneborg'iin
eräs Wenäläis-eversti, nimeltään Jagodin, oli jättänyt; minä
otin nämä kalut vastaan, kuni sanottiin, ja vein ne muassani
edellä-mainittuun alukseen, kuten Sundom'in kylän talonpojat,
jotka soutivat minua tälle alukselle, voivat todistaa. Sulvan
pappilasta kuljetettiin kalut mainitun everstin omilla
muonavaunuilla, jotka olivat hyvin rikkinäiset ja jätettiin
tähän kylään, ollen mahdotonta niitä edemmäs kuljettaa. Kun
tulin alukseen, oli siinä eräs kasakkamajuri, joka oli palvellut
eversti Jagodin'in rykmentissä, ynnä everstin tulkki ja
useampia vangittuja kasakoita, jotka olivat olleet majoitettuja
Åminneborg'in tilalla. Heti kalut alukseen saatuamme, sanoi
kasakkamajuri itsellään olevan everstin kaluin seassa muutama
kuvilla ommeltu takki ja yhdet uudet housut, jonka tulkki
todisti; tällä viimeksi mainitulla oli paljon kalua, samoin kuin
toisillakin kasakoilla, jotka olivat olleet samaan majoitetut.
Luutnantti af Lund, joka oli aluksen päällikkö, aukaisutti kalut
ja antoi majurille, tulkille ja muille kasakoille mitä heidän
omaa oli; loppu jäi alukseen, pait kaksi Wenäläistä pankon
seteliä, yhteensä 120 ruplan arvosta, ynnä yksi avoin kirje, joka
oli omassa lakkarissani sekä yksi yksinäinen mytty, sisältävä
muutamia hopeisia koristuksia, jotka otin erittäin vastaan
katteini Edman'ilta ja jotka pantiin omain kaluini sekaan.
Aluksen tultua Uuden Karlebyy'n ulkosatamaan, soudimme luutnantti
af Lund ja minä kaupunkiin. Minä kävin kunniatervehdyksillä
Hänen Ylhäisyytensä sotamarsalkin luona, ja sain käskyn matkata
jälleen Närpiölle ja siellä panna toimeen maan suojelusväen,
jota asettamaan kenraali Aminoff'in silloin piti matkata.
Lähtiessäni Hänen Ylhäisyytensä sotamarsalkin luota, tapasin
kenraali Aminoff'in, joka käski minun heti matkustaa edellä,
laittaakseni kyytin hänen tuloansa varten. Siis tulin kiireesti
matkaamaan pois, ilman että satuin enempää tapaamaan luutnantti
af Lund'ia. Tullessani Sulvan pappilaan, tuolla puolen Waasaa,
sairastuin minä, kuni kenraali Aminoff tietää, ett'en 8 päivään
pääsnyt matkaamaan alas Närpiölle. Heti kun voimani myöntivät
matkustin määräpaikalle ja tulin Heinäkuun 18 p. Finbyy'n sillan
luoksi, jossa samana päivänä kirjoitin sisään suojelusväen ja
otin päällikkyyden siellä olevain laveain varustusten yli.
Seuraavana päivänä eli Heinäk. 19 p., jolloin sain vähän joutoa
korttierissani, otin esille luettelon katteini Edman'in antamista
kaluista; minä jäljennin sen muistutuksineen ja panin pääkirjan
sekä 120 ruplan arvoiset pankon-setelit samaan kuoreen, jossa
kirja oli, ja panin kaikki muutaman pöydällä olevan peilin
lokeroon, aikoen ensi tilaisuudessa lähettää ne pääkorttieriin.
Sitten menin alas varustuksiin, jossa vietin sen yön. Heinäk.
20 p. kello kahden aikana hätyytti vihollinen varjeluslinjaa.
talonpojat pakenivat, kuten lähettämässä kertomuksessani mainittu
on, ja itseni täytyi paeta luutnantti Melin'in väestään, jonka
tiesin olevan tulossa. Palveluspoikani, jonka äsken olin ottanut
palvelukseeni, makasi korttierissa kirkkoväärtin kanssa; hän
herätettiin yht'äkkiä ja kiireimmittäin kokoili hän minkä
kerkesi, ja tietämättä tietä, jota minä peräysin, ajoi hän erään
ämmän kanssa rantatietä 8 peninkulmaa Maalahden pappilaan, koska
minä taas peräysin tykkineni uutta Waasan tietä. Pojan palatessa
varustuksiin kaipasin muutamia kalujani ynnä pöydällä muutamassa
sopessa ollutta peiliä, jonka lokerossa ennen mainitut paperit
ja rahat olivat; poika muistaakin tarkkaan itsensä unhottaneen
peiliä. Eräs ämmä, ainoa kotona olija vihollisten tullessa,
kertoi, jotta 15 tai 20 minuuttia poikasen matkustettua oli
3 kasakkaa tullut kartanolle ja heti astunut huoneesen, jota
olin asunut; sittemmin olivat tulleet pieksemään häntä ja
pakoittaneet häntä kantamaan kaikenlaista, jota ämmä hädissänsä
ei tiennyt mitä se oli. Siis joutui arvattavasti rahat, kirjeen
ja muun kalun kanssa, vihollisen käsiin. Sitten oli minulla
joka silmänräpäys niin paljon tekemistä minulle suotuun
luottamuksen kuuluvista askareistani, ett'ei minulla ole ollut
aikaa, ja jos joskus olisi ollut aikaakin, niin kunnian saattaa
Hänen Ylhäisyytensä tiedoksi tapahtuman kysymyksessä olevien
kaluin kanssa, jotka olin ottanut vastaan katteini Edman'ilta.
Heti tultuani Lapväärtiin, käsitin kirjeen v. maaherra von
Schantz'ilta ynnä muistutuksen lähettää pääkorttieriin mainitut
tavarat; niin kerkeään kuin aika myönti kirjoitin kirjeen
katteinille ja tähdistön jäsenelle Ulfsparre'lle, joka on Hänen
Ylhäisyytensä adjutanttina ja jota minun on kunnia tuntea; siinä
lähetin luettelon muistutuksinensa joka kappaleesta; sitten
kerroin kirjeessä koko tapahtuman ja pyysin saada tiedon Hänen
Ylhäisyytensä lauseesta rahoista ynnä kenelle mytty pitäisi
annettaa. Ellei parooni y.m. Ulfsparre'lla ole lähettämä
luetteloni tallella, lähetän toisen samanlaisen heti kun tapaan
pataljoonan tavarakuormat, joka nyt kuuluu kulkeneen Kokkolan
sivutse; sillä palveluspoikani tietämättömyydestä olopaikastani
ei minulla nyt ole kapineitani luonani.
Dörra Grip'istä Syyskuun 19 p. 1808.
Fr. Ridderhjerta.
[22] Toinenkin juttu hänen koirasilmäisyydestänsä on, että häntä
väkisin vaadittiin kerran lukukinkereille, jonne hänen viimein
täytyi mennäkkin. Pappi häneltä kysyy: "onko monta pääkappaletta
katkismuksessa?" Pihl arvelee tuota tuohon ja tiuskuu papille:
"saanko minäkin kysyä teiltä?" Kun pappi lupaa sen, niin Pihl kysyy:
"onko monta ruuvia kiväärin lukussa?" ja kun pappi ei osannut sanoa,
läksi nauraen pois, arvellen että kummallakin on omat tietonsa.
[23] Hän kun puhui ruotsia, sanoi "koket" eli "kokon" (keitos), joka
puheenparsi merkitsee samaa kuin tusina eli 12.
[24] Bladh kertoo talonpojan hirtetyn tässä; mutta siinä ei liene
perää, kun ei siitä tiedetä enään ensinkään ja asia kerrotaan
enimmästi näin.
[25] Hän itse oli vähällä joutua heidän ammuttavakseen, kun ensi
silmäyksessä aivan näytti vaatteistaan ja asustaan kasakalta; mutta
aikanaan sattui joku tuntemaan tämän etukynnessä pakenevan päällikön.
[26] Mistä Bladh on saanut asiainsa määräykset varsinkin tässä
kohdassa, en voi ymmärtää. Ensinnäkin kun sanoo Thesslöf'in miehiä
100 sotamieheksi, ehkä jokainen, joka on ollut läsnä tapahtumassa,
sanoo niitä olleen vaan 50. Toinen Kumma on, kun sanoo 10 talonpoikaa
asetetun joka sotamiehen väliin, sillä useimmat sanovat kaksi
vaan pannun väliin ja joku väittää vaan joka toisen miehen olleen
talonpojan.
[27] Tässä näkee, että vaan vähin osa oli ensimäisten apua pyytävin
joukossa. En tiedä oikein, mitä Närpiö sai, ja mitä luvattu oli -- ei
näet annettu niin paljoa kuin luvattiin. -- Bladh'ille esimerkiksi
lupasi itse keisari 26000 ruplaa hop., mutta vasta hänen kuoltuansa
sai hänen poikansa 15000 ruplaa pankkoa lainaksi la'illista korkoa
vastaan.
[28] Fahlander oli jo ennen tarkoin tutkinut, oliko vihollisilla
tässä tykkiä. Miehensä vakuutti ei olevan; mutta Fahlander ei
tahtonut sittenkään uskoa, vaan kiisti häntä "Jumalan tähden"
puhumaan totta; sillä "muuten ollaan hukassa." Ehkä mies koki
kiistää ja vakuuttaa itsensä tietävän, ett'ei ole vihollisilla
semmoista asetta, niin ei uskonut oikein sittenkään; mutta vaati
miestä muassaan rynnistämäänkin, jotta siitäkin näkisi, tokko tuo
uskaltaisi. Mies ei tahtonut ensin tulla, mutta tuli vihdoin kun F.
sanoi: "tule pois, ei ne sinua tapa paremmin kuin muitakaan."
[29] Kun ei kuulat sattuneet Suomalaisiin ja kun hän itse hosuen
miekallaan ja väliin syljeskellen järkähtämättä vaan kulki edellensä,
luultiin Fahlanderin olevan lumotun rautaa vastaan, samoin kuin
Wenäläiset luulivat eversti Eek'istä, jolla myös oli tapana hosuen
miekallaan ja syljeskellen käydä joukkonsa edessä. Kun Eek kerran
kuljetti mustaa pässiä troski-vaunuinsa alla, niin luulivat tätä
näkevät Wenäläiset, että hänellä nyt oli itse paha-henki muassaan,
jonka kanssa oli muka käynyt liittoon heitä vastaan. Muutoinkin
piti moni Eek'iä uljuutensa vuoksi mahtavimpia velhoja olleen.
-- Everst-luutnantti v. Fieandt'ista sanotaan samoin, että oli
lumottu rautaa vastaan. Eräs vanhus kertoi kieltämättömänä totena,
kuinka hänen nähtiin tappelun Lintulahdessa päätettyä pudistavan
vaatteistaan "vihollisen luotia kuni herneitä", jotka olisivat kaikki
pysähtyneet hänen vaatteisinsa.
[30] Hoskarin talon kohdalle päästyä, tahtoivat viholliset häntä
taikka tunnustamaan tunnustamattomiakin, taikkapa himosivat muutoin
rääkätä häntä. He pystyttivät kaksi pylvästä Riitalahden mäelle,
panivat niiden päälle orren hirttääksensä hänen. Mikä kuitenkin
syynä ollut, kun eivät hirttäneetkään, vaan läksivät viemään häntä
edellensä, pitkittäin rääkkäyksiänsä.
[31] Blomstedt kirjassaan "Kapina Kauhajoella" sanoo Inberg'in olleen
aivan syyttömän talonpoikain vehkeisin ja mainitsee viisaustieteen
kokelasta Salomon Hanelles'ta ja nimismies Ovist'iä yllyttäjiksi.
Sepä voi ehkä olla niin, varsinkin kun Blomstedt on ollut Kauhajoella
ja siis tilaisuudessa asiata paremmin tutsimaan; mutta en ole
siltä epäillyt ottaa korviini täkäläisten äijäin luuloa asiasta,
joka näyttää, ett'eivät ainoastaan Wenäläiset pitäneet Inberg'ia
syynalaisena.
[32] Katso "Kapina Kauhajoella", sivu 16, rivi 3.
[33] Nämä tässä julkaistut tiedot kyllä eroavat Blomstedt'inkin
kertoelmasta samoista tapauksista (ks. "Suomi" 1857); mutta panen
ne kuitenkin tähän, ehkä en uskalla itsekään väittää heidän olevan
Blomstedt'in antamia tietoja oikeampia: erityiset sanomamiehet ja
asian näkiät ovat saaneet erinäisyydet matkaan. Kolme vanhusta,
joista kaksi sanoi olleensa tappeliain joukossa, kertoi minulle asiat
näin, kun tässä mainitsen.