Heinäkuun 24 p., joka tänä vuonna sattui sunnuntaipäivälle, oli
tapeltu Kauhtuan sillan luona, ja vältvääpeti Roth oli samassa
ottanut Wenäläisiltä veneillä kuljetetun varaston. Saatuansa
vihollisen tavaran käsiinsä, möi Roth osan huutokaupalla, jakoi
toisen talonpojille. Wenäläisten patikoitua matkoihinsa, ja hänen
sen tehtyänsä, läksi hänkin pois, niinkuin hänen tapansa aina oli
äkkiä tulla ja yhtä äkkiä kadota teille tietämättömille. Wiholliset,
jotka eivät menneet kauas, palasivat jälleen, kun näkivät Roth'in
joukkonensa kadonneeksi taas vähäksi aikaa. Ruoveden kirkon seutuihin
asettivat he Ritoniemen taloon pari sataa miestä vartiaväeksi.
Nämä tässä majailiat viholliset pitivät aina tarkastusmiehiänsä
Matamäellä ja Ritoniemen ulkohuonetten katoilla, josta he varsinkin
voivat nähdä, jos vihollinen tulisi pohjois-tietä. Roth, joka
päätettyänsä Kauhtuan kahakan mieltänsä myöten, oli vetäinyt
Wisuveden ja Tarjanteen vesille, sai kuulla vihollisia taas olevan
Ritoniemessä ja päätti joukkonensa hätyyttää niitä sieltä. "Puolen
toista viikon" kuluttua Kauhtuan sillan rymäkästä, ryhtyi väsymätön
Roth hankkeisinsa. Tultuansa Ruovedelle, lähetti hän enimmän
osan miehiänsä sitä varten kapraali Kortman'in johdossa veneillä
Mustalahteen, jossa piti heidän astua maalle ja marssia sieltä
Peskan, Mustajärven, Kankaan ja muiden taloin kautta kirkolle, jossa
vihollisia oli.
Mustalahden kylään tultuansa vaativat jokaista, jonka tapasivat
kotosella, lähtemään joukkoonsa. Monta ottivat puoli-väkisin ja
kaikkia vaatiessaan lähtemään, lisäsivät aina tuon mokoman uhkauksen:
"ku ei lähtene, se hirtetään oman porttinsa päälle." Siten saivatkin
joltisen joukon miehiä mukiinsa, jotta heitä kaikkiaan nyt voi olla
saman verta kuin vihollisiakin. Luonnollista on, ettei näilläkään
hetikään kaikilla ollut aseita päteviä, kun ei Roth'in väelläkään
ollut antaa pois; seiväs kävi kalusta yhdelle, viikate toiselle ja
mikä millekin.
Roth ja hänen rahvaan muistossa paljoa pelkurimpi kumppaninsa
Spof läksivät purjehtimaan lähemmäs Ruoveden kirkkoa, kun olivat
eroittaneet Kortman'in joukon maalle. Luultavasti oli heidän mielensä
näyttäitä vihollisille samaan aikaan, kuin arvelivat Kortman'in
joukkonensa ehtineen maisin kirkolle, jotta vihollinen pelästyisi ja
luullen olevansa kierroksissa ehkä pötkisi tiehensä. Sen aikuiset
ukot tahtovat väittää Roth'in tehneen sen aivan aikomuksetta ja vaan
"ylimielisyydestä"; mutta semmoinenpa ei uljaan Roth'in tapa ollut.
-- Roth ehtikin aikaisin kirkolle ja näyttäysi heti vihollisille;
totta arveli Kortman'in jo ehtineen miehinensä maille. Wihollisen ei
tarvinnut nähdessään veneistä muuta kuin vilahduksen, ennenkuin tunsi
nuo veneet, jotka heille olivat tehneet niin monta pilaa. Siitäpä
saivatkin torvet soimaan ja rumput rämäjamään. Kohta joutuivat
jaloillensa ja asettausivat täydessä asussa komppania-lakealla,
joka on perinyt nimensä Ruoveden, Keuruun ja Orihveden sotamiesten
harjoituksista tässä. Siinä järjestettyinä odottivat viholliset
Roth'in maalle astumista; mutta hän souti vaan kahdakäteen, ett'eivät
saaneet mitään selkoa sen vehkeistä.
Wielä saikin Roth soudella kotvasen ennenkuin Kortman'ista kuului
mitään. Tämä hänen viivytyksensä tuli erhetyksestä eli väärin
älyämisestä. Jo näet edeltä-käsin oli tuumattu, ett'ei lähdettäisi
koko kimppuun, jos aamu olisi sateinen, ennenkuin sateen lakattua.
Aamu sattuikin sateiseksi, jotta taivas selveni vasta puolipäivän
rinnassa. Kortman siis viipyi sateen ajan Mustalahden kylässä ja
läksi vasta sateen lakattua kulkemaan miehinensä kirkkoa kohden.
Roth taas oli pitänyt sadetta niin vähänä ja vaan joutavana tuhruna,
ett'ei huolinut siitä eikä pitänyt sitä minäkään esteenä, ja lähti
siis jo varemmin matkaan. Siitä siis hänen odottamisensa.
Tultuansa Ritoniemen talon tykö huomasi valpas kapraali Kortman
vartian aitan katolla. Arvelematta hän ojensi kiväärinsä, jotta
vahtimies hänen ammuttuansa tuli rapisten alas, ennenkuin kerkesi
antaa mitään merkkiä kumppaneilleen Matomäen harjun takaisella
lakealla. Siitä kiirehdettiin toisten kimppuun, koska jo ilmankin
ja ammunnasta varoivat vihollisensa saaneen sanan heidän tulostaan
ja joutuvan varuilleen. Sen he jo ennestäänkin, kuni näimme
äsken, olivat, Roth'in veneet nähtyään. -- Ei ukkoin tarvinnut
kauan kiiruhtaa ja tuskin vielä tiesivät, missä vihollinen
nyt olikaan, niin jo alkoi yht'äkkiä kuulia sohista heidän
ylitsensä ja sivutsensa. He ampuivat vastaan. Niin oltiin kohta
komppania-lakealla. Tiheä ammunnan tuprake syntyi kummallakin puolen.
Tässä ei Suomalaisten hyvä ollut alussa, kun vihollisen kuulat
lensivät liian likeltä. Nähtyänsä tämän, komenti Kortman heidät
rynnistämään lähemmäs vihollista, joka vahvassa ruutin-savussa
hyvin onnistikin. Nyt lensivät vihollisen luodit korkealta yli;
Suomalaisten sitä vastoin nyt sopi hyvin ampua lyhempikutilla
pyssyillänsäkin. Tässä tapeltiin puolen tunnin aika. Kortman
joukkonensa rynnisti eteenpäin ja Wenäläiset peräytyivät vähitellen.
Tuosta leikistä suuttui eräs suutari Wirroilta, kun mielestään ei
tullut tolkkua niin rohki kahakasta. Hän juoksi lähemmäs vihollista
ja sai, tuulen vähän savua hälvennettyä, nähdä Wenäläisten herran
koreissa vaatteissaan. Suutari ojensi oitis luotipyssynsä ja
ampui, jotta herra kaatui. Totta oli juuri tämä suutarin teko, kun
päällikön vihollisilta ampui, syynä siihen, että kun nämä pari
sataa säännöllistä sotamiestä ottivat pakoon pötkiäkseen, ehk'ei
heitä vastassa ollut monta kymmenkuntaa säännöllistä suomen väkeä,
vaan enimmästi harjauntumattomia talonpoikia. Warmaan pelkäsivät
Roth'in edestakaisin-soudon myös tietävän jotakin. He pakenivat
Orihvedelle päin. Tästä heidän paostassa ällistyi sekä Kortman että
hänen miehensä, jott'eivät älynneet ajaa takaakaan, vaan vetäysivät
hiljallensa hekin, kun eivät voineet uskoa heidän oikein paenneen,
vaan varoivat heidän tekopaolla mielivän kiertää Kortman'ia
joukkoneen. Niin läksivät kumpikin pakotuumissa lakealta, peläten
kumpikin kiertämistä. Eroitusta oli sentään koko joukko kummankin
paossa. Wenäläiset juoksivat henkensä perästä, Suomalaiset peräysivät
hiljalleen, jutellen tovereilleen töistään ja muista tapahtumista.
Wenäläisiltä kaatui mainittu herra ja ainakin 16 sotamiestä, jotka
löyttiin lakealta jälemmin; yksi Ruoveden komppaniasta ammuttiin
kuoliaaksi. Ei ole tiettyä, kuinka monta vihollista haavoitettiin;
mutta yhtä talonpoikaa pistettiin painetilla kalvosesta läpi. Wankeja
ei saatu kummallakaan puolen, kun ei kumpikaan tiennyt pyytää
semmoisia, ennenkuin jo oltiin kaiketi erillään. -- Tappelussa oli
muutama toinenkin talonpoika pahassa pulassa, kun seipäinensä oli
joutunut käsikähmään muutaman vihollisen kanssa. Hänen olisi tainnut
lopuksi käydä pahoin; mutta tuli toki eräs sotamies, "tyranni-miehiä
niinkuin kapraali Kortman'kin", ja varrasti vihollisen painetilleen.
-- Kortman'in sanotaan olleen pelkäämättömän, vaan ankaran ja raa'an
miehen.
Palattuansa Mustalahden kylään tapasivat Roth'in ja Spof'in, jotka
juuri olivat hekin astuneet tässä maalle ja tulleet Kankaan taloon.
Paluumiehet kertoivat, miten asiain oli käynyt ja että Ritoniemessä
oli isoja varoja noudettavina; -- palatessaan olivat saaneet tiedon
Wenäläisten oikeasta paosta. -- Mutta Roth -- totta tulevista
syistä -- ei enään antanut lupaa lähteä niitä noutamaan, vaan käski
talonpoikainkin mennä kotiinsa. He sekä Kortman olivat sitä kovasti
vastaan; mutta Roth ei myöntynyt. Kortman'in mainitaan sanoneen
Roth'ille: "Jos nyt menemme sinne, niin kyllä saamme päiväpalkkamme."
vaan tässä ei auttanut mitään. Roth miehinensä läksi taas vesille
sissi-elämäänsä pitkittämään.
Mutta kun ei kukaan näkynyt huolivan Wenäläisten jättämistä
varoista, päätti eräs töllin mies, asuva vähäisellä saarella aivan
lähellä kirkkoa, korjata niitä omakseen. Niin korjasikin varsinkin
viljanpuolta, jota näki itsensä parahiten voivan käyttää, jos vähän
muutakin ja kätki kaikki tölliinsä permannon alle. Waan kun paenneet
Wenäläiset kolmen päivän kuluttua saivat kuulla, ett'eivät Roth'in
miehet olleetkaan anastaneet varastoa, palasivat he ja rupesivat
hakemaan läheisistä taloista ja tölleistä sitä, mitä oli otettu pois.
Hakemaan tulivat saaren tölliinkin ja nuuskittuansa kauan aikaa
kaikkia paikkoja löysivät varat permannon alta. Siitä poltettiin koko
saari töllineen päivineen. Wäki oli pääsnyt pakoon. -- Sitten seurasi
tutkimisia, joissa päättivät kiristää kuoliaaksi Aution sen aikuisen
isännän Törnqvist'in, jolla nykyinen senaattori taitaa olla sukua.
He vaativat häntä tunnustamaan tunnustamattomiakin ja pistelivät,
hakkasivat hänen kuoliaaksi. Samasta syystä juoksutettiin hevosten
välissä Antti Sillanpää ja muitakin Orihvedelle, jonne moni jäi sille
matkalle.