Kahakka Kantin keskievarissa.
Wenäläiset lähettivät Waasan kaupungin ryöstöstä ja saman kaupungin
seuduilta saatuja jyvä- ja jauhovaroja muille eteläisemmissä osissa
maata oleville sotajoukoillensa. Tämän kuormaston muistellaan
olleen 70 hevosen vedettävän, ja sitä varten olivat nimismiehet
muutamat myöten, toiset vastoin tahtoansa, ko'onneet hevosia
läheisimmistä seurakunnista. Heinäkuun 17 p. tuli tämä kuormasto
Kauhajoelta Karvian kappeliin, joka nykyään on Kankaanpään
pitäjästä; Karvialaisten oli nyt laittaminen se edemmäs.
Kuormastossa oli 12 kasakkaa ja noin 50 jalkamiestä vartiaväkeä,
paitsi kuormastoa kuljettavat talonpojat, jotka tähän aikaan eivät
olleet luotettavimpia venäläis-varain suojelioita. Karvialaisetkin
olivat kokouneet määräajaksi; mutta ei hevosinensa, vaan enimmäksi
seipäinensä Kantin keskievariin, jossa viholliset aikoivat
muuttaa hevoisia. He näet olivat Kauhajoella vähän ennen saaneet
sotamarsalkki Klingspor'an nimeen kirjoitetun yllytyskirjeen
kuormaston ryöstöön. Heidän ei kirjeen mukaan tarvitsisikaan muuta
kuin vähän viivytellä vihollisia, kunnes Suomalaista säännöllistä
sotaväkeä ehtisi tulla kuormastoa oikein ottamaan pois: se muka
tulisi tuossa tuokiossa Kanttiin. Tämän kirjeen tekiäksi luullaan
Knuuttilan herraa Kauhajoella Gustaf Inberg'iä,[31] jonka sanotaan
lähettäneen samanmoisia joka naapuri-seurakuntaan. Että kirjeitä
oli samanlaisia lähetetty muuallekin, tahtoo sekin todistaa, että
tätä puheena olevaa kuormastoa ryöstämään kokousi Kanttiin miehiä
Isolta-joelta, Honkajoelta ja Parkanosta, pait Karvialaisia. Waan
harvalla heilläkään oli pätevämpiä aseita tai pyssyjä; mutta he
siitä vähän pitivät lukua, kun heidän ei muka tarvinnutkaan muuta
kuin vähän viivytellä vihollista. Näitä kirjeitä lennättämään oli
Kauhajoelta laitettu useampia ratsumiehiä, joitten täytyi ajaa aika
vauhtia, jos mieli kaikkein ei myöhästyä ja kuormaston ennättää sivu
Kantin.
Kauhajoen tietä Nurmijärveltä tulevaa kuormastoa vastaan läksi
Kantista kolme ratsumiestä tarkastamaan, jos ei hätyyttämään sieltä
tulevia Wenäläisiä; kaksi näistä oli Kantin talonmiehiä ja kolmas
oli kirjeentuoja, Tobias Kiviluoma nimeltään. He ratsastivat noin
kuusi neljännestä Nurmijärvelle päin tätä ikävää Hämeenkangasta,
kunnes pysähtyivät muutaman nevan eteläpuolelle. Sen pohjois-rannalla
olevalta mäeltä näkivät kohta laskeuvan sotaväkeä. Eivät ensinnä
tienneet oliko se luvattua Suomalais-väkeä vai vihollista, kunnes
hevosmiehillä näkivät olevan keihäitä kuni ainakin kasakoilla ja
muutoinkin kasakan hankkeet. Miehet arvelivat hetken pysyä vaan
paikoillaan ja sanoa kasakoille, että he toivat hevosia kuormastoa
varten; mutta päättivät sitten paon paremmaksi. Ennenkuin sieltä
läksivät ajamaan pakoon, pistivät maantien poikki olevan ojan-rumpun
palamaan. Rumpua sytyttäessä meni aikansa ja kun heidän ja kasakkain
väli ei suurin ollut Wenäjän virstaa pitempi, pääsivät kasakat heitä
lähemmäs. He kyllä kokivat ajaa aika vauhtia, mutta kun kasakat
aina lähestyivät, niin eivät enää uskaltaneet ajaa tietä myöten,
mutta poikkesivat metsään, ajettuansa tietä virstan verran. Sitä
ennen olivat kasakat jo saavuttaneet Kauhajokelaisen, jolla oli sekä
huonompi että matkasta väsyneempi hevonen. Hänen tappoivat siihen
ampuen ja sapeleilla, piikeillä tuhansiksi palasiksi hakaten. Jolla
kasakoista paras hevonen, se oikaisi taas niiden kahden toisen
kimppuun, pysähdyttyänsä räpäyksen Kauhajokelaisen ympärillä;
-- palama ojan-rumpu näet ei ollenkaan voinut estää hevosmiehiä
pääsemästä. Pakenevat Kanttilaiset ajoivat muutamaa mäkeä alas
keitaalle, jonka ranta oli parin kolmen sylen levyiseltä varsin
vetelää. He, jotka tunsivat paikat, tiesivät kyllä mistä ja miten
ajaa kiireissäänkin; mutta heitä takaa ajava innostunut kasakka ei
arvannut päältäpäin rahkaista, vaan alta hyvin liejua nevanrantaa
mitenkään vaaralliseksi, vaan ajaa hurotti täyttä laukkaa mäkeä alas.
Mutta samassa kun tuli keitaan rannalle, kaatuivat hevonen ja mies,
sekä tulon nopeudesta että suon vetelyydestä. Sepä olikin miesten
onni; sillä eivät olleet enään edempänä paria kolmea syltä jälestä
ajavasta kasakasta, kun se kaatui suohon. -- He siitä sitten edemmäs
ajamaan; mutta eivät uskaltaneet enään lähteä Kanttiin, vaan pyrkivät
kaiketi toisaalle syrjä-taloihin; sen enempää eivät enään joutaneet
katsella kaatuneen eikä muiden kasakkain perään, asetonna kuni
olivat, vaan pakenivat onnellisesti.
Tästä kasakat jälestä tulleen kuormaston kanssa vaan matkustivat
edemmäs Kanttia kohden, ollen aina varuillansa. Kauhajoelta saakka
olivat tulleet varsin varovaisesti, sillä heitä olivat talonpojat
hätyyttäneet siellä, kokien ryöstää koko kuormastoa, joka yritys
ei kuitenkaan onnistunut. -- Tämän kuormaston ryöstö-yrityksessä
ja muutaman toisen ryöstämisestä saikin Kauhajoki kärsiä
kielin kertomattomia poloja, joista kuitenkin jo ennen muut
ovat vaikeroinneet ja jotka eivät kuulukkaan tähän. -- Kantin
pohjois-puolella olevasta sillasta tapasivat Wenäläiset sinne
tultuansa moniaita palkkia sillan kannesta revityksi pois; mutta
hyvin oppineine hevosineen he helposti hyppäsivät yli tämän vähäisen
esteen, hämmästykseksi talonpojille, jotka älyttömyydessänsä luulivat
jo tämän repimisen auttavan eivätkä repineet koko siltaa auki, joten
he itse olisivat ehtineet päästä pakoon. Säännöllistä luvattua väkeä
ei ollut odottamistakaan; sillä se ei tullutkaan Nurmijärveä edemmäs.
Tätä luvattua ja pari tuntia vihollisten Nummijärveltä lähdettyä
sinne tullutta apu-miehistöä johdatti katteini Uggla, joka taisi
senvuoksi palata, kun luuli Nurmijärvellä olevan vihollisella aika
ison miehistön.[32] Mitenkä hän voi saada tämmöisen tiedon, on vaikea
arvata, varsinkin kun oli juuri asian alkain laitettu Kauhajoelta
Kanttiin sana rahvaalle, että ryhtyä aseisinsa, juuri tätä kuormastoa
ottamaan tai viivyttelemään. Kukatiesi Uggla oli ainoastaan
tietävinään; ehkäpä sentään joku olisi voinut tuoda hänelle vääriäkin
tietoja.
Talonpojat kun näkivät tehtyin esteittensä mitättömyyden ja
ennestäänkin vihaisten kasakkain rohkeuden, peljästyivät, semminkin
kun olivat tulleet aseitta eivätkä kukatiesi moni uskoneet koko
asiasta totta tulevankaan. Siis heittivät he seipäänsä yksi sinne
ja toinen tänne. Neljä talonpoikaa eivät ennättäneet tuon ampuvan
ja hirveällä nopeudella lähestyvän, innoistaan kiljuvan vihollisen
jaloista; heitä hirmuisesti viilleltiin ja leikeltiin sapeleilla ja
miekoilla, kunnes vihdoin keihään pistännällä murhattiin. Yksi näitä
oli jo vanha ja tutiseva äijä, jonka sydämmellä vielä oli nuoruuden
jäykkyys, joka tahtoi olla joukossa, kun jotakin oli tehtävänä.
Hän sekä yksi toinen olivat Karvialta, yksi oli Honkajoelta ja
neljäs Ilmajoelta. Paitsi näitä tässä murhattiin jo mainittu
Kauhajokelainen, sekä samalla yksi kuormaston kuljettajia, joka
pyrki pakoon, kun näki toisia tapettavan. Toiset talonpojat pääsivät
pakoon mikä minnekin. Kuormasto läksi täältä itse otetuilla hevosilla
kulkemaan edellensä Tamperetta kohden.
Koko sota-ajan oli Kantin keskievari sittemmin jonkun vartiajoukon
majana; heitä oli tavallisesti 25 miestä. Ne söivät kylän karjat ja
hävittivät paossa olevien talonmiesten elämisen. Ehk'ei rahvas enää
uskaltanut hätyyttää julkisesti heitä, niin oli usein kahden-kesken
riitoja, joissa aina tavan-takaa vihollinen heitti henkensä; mutta
kun ei ollut näkiää, niin kaivettiin ruumis maahan ja koko asia jäi
kaipailemiseen. Samoin kuoli hyvin monta vihollista, useimmissa
paikoin koko maassamme, metsän ja sydänmaan yksinäisyyksissä, joissa
ei toista todistamaan kykenevää vihollista ollut.
Warsinkin kävi monen niin, joka uskalsi liian syrjä-kyliin
rappaamaan. Heidän luultiin sitten eksyneen, väsymisistä, haavoista
tai taudeista nääntyneen ja kuolleen.