Synkkänä istui kuningas linnassaan, niin synkkänä, että kaikki vavisten
linnassa hiipivät ja pelkäsivät lähestyäkään sitä huonetta, jossa
kuningas istui, Ja linnan synkissä käytävissä seisoivat vartijat ja
muistelivat niitä peloittavia tarinoita, joita kulki linnan
tapahtumista. Peloittava oli ollut kuninkaan isäkin, joka jo moniaita
vuosia oli ollut kuolleena, mutta vielä peloittavampi oli hänen
poikansa. Kun viha hänessä sai vallan, niin ei kukaan enää ollut
hengestään varma. Ja niin paljon oli kuningas syyttömiä surmannut, että
hän ei enää voinut öitään rauhassa nukkua, vaan kuultiin hänen usein
unissaan raskaasti huokaavan ja valittavan. Kun kuningas tietäjiltä oli
tiedustellut parannuskeinoa noita levottomia uniaan vastaan, niin oli
hänelle vastattu:
-- Toisen kautta olet sinä löytävä rauhasi ja tuleva iloiseksi.
-- Toisen kautta, toisen kautta, sanoi kuningas itsekseen istuessaan
linnansa kammiossa ja katsellessaan linnan pihalle, jossa hän ei nähnyt
ainoatakaan iloista ihmistä.
Synkkiä olivat kaikki ja vaiti he astelivat, sillä kaikilla heillä oli
jotain omantunnonvaivoja, kun olivat kuninkaansa käskyjä noudattaneet
ja tehneet surmatekoja.
-- Ei minun linnassani kukaan tohdi nauraa, sanoi kuningas. On aivan
kuin halla olisi käynyt kaiken ilon yli siellä, missä minä elän.
Juuri kun hän tämän oli sanonut, niin kuuli hän iloista laulua linnan
pihalta, ja kun hän katsoi ikkunasta, niin näki hän linnan kaivolla
nuoren naisen vettä ammentamassa. Ja tämä nainen lauloi, ja hänen
laulunsa kaikui heleänä linnan muurien sisällä.
Kuningas kutsui palvelijan luokseen ja kysyi häneltä:
-- Kuka on tuo nuori nainen, joka ammentaa vettä linnan kaivosta ja
iloisesti laulaa? Mistä hän on tullut, sillä en ole häntä ennen nähnyt
linnani väestön joukossa?
-- Hän on sinun aseenkantajasi nuori vaimo, vastasi palvelija.
-- Kutsu minun aseenkantajani minun luokseni, sanoi kuningas, sillä
tahdon puhella hänen kanssaan.
Aseenkantaja oli nuori mies, joka vasta lyhyen aikaa oli ollut
kuninkaan palveluksessa. Kun hän astui kuninkaan eteen, niin kysyi tämä
häneltä:
-- Sinä olet vasta lyhyen ajan ollut minun aseenkantajanani. Minä näin
sinun vaimosi äsken kaivolla, mistä olet hänet löytänyt?
Ja poika kertoi kuninkaalle, mistä hän oli vaimonsa löytänyt:
-- Minä olin kauan rukoillut Jumalaa antamaan minulle vaimon, joka
olisi minulle hyvä ja uskollinen, Silloin näin unen, joka minulle
ilmoitti, missä se oli oleva, joka oli tuleva minun vaimokseni. Minä
kerroin uneni isälleni ja pyysin häntä menemään morsiantani minulle
kihlaamaan. Kun isäni tuli linnan luo, joka oli viisikerroksinen, niin
istui linnan ikkunassa nuori neito. Hänelle isäni kertoi tulonsa syyn,
ja kun hän kaiken oli neidolle sanonut niin läksi neito linnastaan,
seurasi isääni ja tuli minun luokseni. Ja kun hän otti asuntonsa minun
majaani, niin olen hänen kauttaan tuntenut itseni niin sanomattoman
onnelliseksi.
-- Sinä sanoit, hänen kauttaan olet tullut onnelliseksi.
-- Niin sanoin.
Silloin kuningas alkoi haluta pojan vaimoa itselleen ja hän sanoi:
-- Sinä olet minun käskyläiseni ja olet velvollinen minua tottelemaan.
-- Minä tiedän sen.
-- Niinpä käsken sinua luovuttamaan vaimosi minulle, jotta minä hänen
kauttaan onnelliseksi tulisin.
-- Minun kuninkaani, sanoi poika epätoivoissaan, miksi tahdot minulta
riistää juuri sen ainoan, mikä minulla on? Sinä voit valikoida, ja
jokainen, jonka itsellesi avioksi pyydät, tulee sinun vaimoksesi. Miksi
tahdot riistää minulta köyhältä juuri sen ainoan, mikä minun onneni on?
-- Minä voisin ottaa sinut hengiltä ja sitten ottaa vaimosi omakseni.
Mutta minä tahdon olla sinulle armollinen, koska uskollisesti olet
minua palvellut. Minä annan sinulle tehtävän, jos sen suoritat, niin
saat vaimosi pitää. Jos tehtävässäsi et onnistu, niin olet hänet ja
henkesi menettävä.
-- Määrää tehtävä, sanoi poika, ja minä tahdon sen suorittaa, jotta
vaimoni saisin omanani pitää.
Kun kuningas sen kuuli, niin hymyili hän, sillä kavala tuuma oli
herännyt hänen sielussaan. Hän meni pöydän luo, kirjoitti kirjeen ja
sanoi pojalle:
-- Ota tämä kirje ja vie isälleni, joka jo kauan on kuolleena ollut.
Jos sen perille saatat ja häneltä vastauksen tuot, niin saat vaimosi
pitää omanasi.
Poika meni vaimonsa luo ja kertoi, mitä kuningas oli häneltä vaatinut.
-- Minä tahdon lähteä tuolle matkalle, sillä hän, joka unessa sinut
minulle ilmaisi, hän varmasti on minut viepä perille ja on johtava
minut onnellisesti jälleen sinun luoksesi.
Hän käski vaimoaan leipomaan hänelle leivän eväiksi ja kun hän sen oli
saanut, niin otti hän vaimoltaan hellät jäähyväiset ja läksi
matkalleen. Kauan hän kulki ja kun hän oli jättänyt kaikki ihmisasunnot
taakseen, kulki hän synkän seudun halki ja saapui meren rannalle, jossa
ei kasvanut ainoatakaan puuta, jossa laineet raskaasti huoaten
loiskuivat kallioita vastaan. Silloin valtasi hänen mielensä pelko ja
hän tahtoi rukoilla. Hän otti vaimonsa leipoman leivän, laati siitä
ristin ja vaipui sen eteen polvilleen.
-- Sinä minun Jumalani, joka minut olet onnelliseksi tehnyt ja tämän
raskaan koettelemuksen minulle tuottanut, sinuun minä turvaan. Johdata
minua ja näytä minulle tie, jota minun kulkea tulee.
Kun hän asteli meren rantaa pitkin, näki hän vedenhaltijan ja
metsänpeikon, jotka hänet nähdessään alkoivat siitä riidellä, kumpiko
heistä saisi hänet saaliikseen, Mutta poika pakeni ja läksi toista
rantaa kulkemaan. Väsyneenä hän vaipui vihdoin kalliolle ja luullen jo
viimeisen hetkensä tulleen hän vaipui sikeään uneen. Silloin kuuli hän
unessa äänen, joka sanoi:
-- Nouse ja tule, sillä katso, vene on saapunut ja kaksi soutajaa ja
yksi peränpitäjä odottavat sinua.
Poika nousi ja astui veneeseen, jossa kolme miestä häntä odotti. Kun
hän oli veneeseen tullut, niin vaipui hän jälleen uneen. Kun he olivat
toiselle rannalle päässeet, niin kuuli poika taas äänen, joka sanoi:
-- Nouse ja jatka matkaasi. Kulje tietä, joka edessäsi on.
Poika nousi veneestä maihin. Kun hän kääntyi kiittämään soutajia, niin
oli vene miehineen kadonnut.
Poika asteli tietä eteenpäin. Jota kauemmaksi hän tuli sitä
kauniimmaksi muuttui luonto hänen ympärillään, ja hän huomasi
kulkevansa keskellä ikuista kevättä. Ja maa vihannoi kantaen
monivärisiä kukkasia, ja puut kukoistivat, ja lintujen laulu soi
kirkkaasti ja heleästi.
Jo häämöitti kaukaa loistava linna. Kristallista oli se veräjä, joka
linnan puistoon johti ja jalokivet kimaltelivat siinä. Kun poika oli
veräjästä tullut puistoon ja näki linnan edessään, niin tiesi hän
tulleensa Jumalan asunnolle. Ja Jumala astui häntä vastaan ja sanoi:
-- Minä tiedän, miksi olet minun luokseni tullut ja minä tahdon sinun
toiveesi täyttää, niinkuin sinulle vaimonkin annoin, kun sitä minulta
rukoilit.
Ja Jumala astui puistostaan ja vei pojan sinne, missä portaat johtivat
alas Tuonelaan. Kun he olivat ensimäiset portaat astuneet, niin tulivat
he toisille ja yhä synkemmäksi muuttui kaikki heidän ympärillään. Mutta
kun he kolmannet portaat olivat astuneet, niin tulivat he jylhään
seutuun, ja poika näki tulen loimuavan pimeydessä. Kun he lähemmäksi
astuivat, näki poika suuren rovion, jossa liekit leiskahtelivat
palavassa tervassa. Ja tämän tulen yläpuolella pyöri suuri pyörä.
Silloin Jumala sanoi:
-- Taukoa, heitä pyörintäsi.
Ja kun Jumala sen sanonut oli, niin taukosi tuo vinha pyörintä, ja
kuninkaan isä tuli pojan luo.
-- Minä tiedän poikani lähettäneen sinut luokseni, sanoi hän.
Kun hän oli poikansa kirjeen lukenut, niin itki hän katkerasti ja
sanoi:
-- Huonoilla teillä vaeltaa minun poikani. Millä minä hänelle
varoituksen antaa taitaisin?
-- Kirjoita hänelle kirje, sanoi Jumala.
-- Millä minä sen kirjoittaisin?
-- Onhan sinulla musteena veriset kyyneleesi ja kynänä sormesi.
Ja kuninkaan isä kirjoitti kirjeen ja antoi sen pojalle.
Kun poika oli Tuonelasta tullut ja kulki meren rantaa kohden, niin
laati hän taas leivästä ristin ja vaipui sen eteen polvilleen
rukoukseen. Unessa hän kuuli äänen sanovan:
-- Nouse ja tule, sillä vene odottaa sinua.
Ja poika astui siihen veneeseen, jolla hän oli meren yli tullutkin.
Toiselle rannalle tultuaan hän läksi kulkemaan kuninkaan linnaa kohden.
Kun hän linnaa lähestyi, niin hämmästyi hän sitä, kuinka kaikki olivat
vanhentuneet hänen poissa ollessaan. Kun hän vaimonsa kohtasi, niin
kuuli hän tältä olleensa kolmekymmentä vuotta matkallaan. Mutta pojasta
se aika oli tuntunut kolmelta päivältä. Tänä aikana oli kuningas
koettanut hänen vaimoaan anastaa, mutta taivaan enkelit olivat häntä
suojanneet ja tehneet kaikki kuninkaan aikeet tyhjiksi.
Poika vei kuninkaalle hänen isänsä lähettämän kirjeen.
-- Poikani, kirjoitti vanha kuningas elossa olevalle pojalleen, käänny
huonoilta teiltäsi, jotta voisit minut täältä lunastaa ja itsesi
varjella samaan tilaan joutumasta, jossa minä nyt olen kaikkien pahojen
tekojeni rangaistukseksi. Luovu vallasta ja anna kaikki rikkautesi,
jotka vääryydellä olet itsellesi koonnut, köyhille.
Kun kuningas tämän oli lukenut, niin sanoi hän pojalle.
-- Minä tahdon tehdä sen, mikä on minun isäni tahto. Kaiken maallisen
hyvyyden tahdon jakaa köyhille, Ota sinä kruununi ja valtikkani, sillä
sinä olet niitä kelvollisempi kantamaan kuin minä. Sinä voit paljon
sovittaa siitä, mitä rikoin. Sinun kauttasi olen minä rauhani löytänyt,
kuten minulle oli ennustettu.
Ja kuningas riisui yltään kaiken komeutensa, pukeutui halpaan pukuun ja
läksi linnastaan voidakseen nöyryydellä ja hyvillä töillä sovittaa
kaiken sen, mitä hän rikkonut oli.