"Se laulu", sanoo Gottlund, "jota nimitetään: ne huutavat Helkaa, on
niin ikivanha, ettei sen alkuperästä ole jälkeäkään löydettävissä. Sitä
vähemmän on löytämisen toivoakaan, koska monet yksinkertaisemmista
vanhuksista päättävät sen olevan maailman luomisen ajoilta, toiset taas
väittävät ja suuremmalla syyllä, että se ainakin on yhdenaikainen kuin
kylän perustaminen ja kukaties tätä aikaisempikin. -- -- Koko laulu on
muuten monelle vaikea ymmärtää. Semmoisten siinä esiintyvien sanojen,
joita ei sillä paikkakunnalla ollenkaan käytetä, niinkuin esim. emo,
pivo, sanottiin olevan alkukielellä, jolla tarkoitettiin maailman
alkukieltä. Ja vaikka niiden merkitys toisinaan tiedettiinkin, oltiin
hyvin tarkat niitä semmoisenaan säilyttämään, vaihtamatta toisiin
vastaaviin".
Tämä käsitys eri kielestä, jota ei enää yksikään varsia ymmärtänyt, on
arvattavasti etupäässä johtunut Helka-virsien alkusanoista. Ne ovat
kansanlaulussa todella milt'ei käsittämättömiksi turmeltuneet. Lisäksi
tulee muistiinpanojen epätarkkuus. Ei Gottlundin, eikä Lönnrotinkaan
kirjaanpano ole tarkoin äänteenmukainen, vaan enemmän tai vähemmän
normaaliseerattu. Onneksi sittenkin Gottlundin ja Lönnrotin
tavoittelema oikeinkirjoitus siksi eroavaa, että niiden
ristiriitaisuudesta joskus kuultaa läpi alkuperäinen muoto.[16] Kolmas
käsikirjoitus on taas perin taitamattoman muistiinpanijan työtä, jos
kohta sillä toisiin verraten on se ansio, ettei siinä ole tahallista
tavoittelua.
Gottlundin kirjaanpano (Antiqv. Saml. III, s. 769).
Ruvetkasme, rohjekasme
Älkäs Eäntämmä häväkkö
Vaik o lapset laulamassa
Pikkuiset pirisämässä
Heikot virrat heittäjälle
Annas mun käien kukata
Meri helmet helkyttälle
Saxan pehkinät sanelle
Ruotiin ruaakoisten puhella
Turun urvut uikkajoille
Väätty vasken vaikajoille
Käukem siukukset sinelle
Mataroille morsiammex
Tuokam sieltä seulan täusi
Mataroita marka vakka
Tehkesme sinistä silta
Uikamme punainen porras
Jumaloihin mennexemme
Jumaloihin puhtaisiin.[17]
Lönnrotin kirjaanpano (S. n:o 52).
Ruvetkaamme, rohjetkaamme
Älkääs ääntämme hävetkö
Vaikk' on lapset laulamassa
Pikkuset pirisemässä
Heikot virret heittäellen
Annas mun käen kukata
Merihelmet helkytellen
Saksan pähkinät sanellen
Ruotsin ruokkosten puheilla
Turun urvut uikaellen
Vääty vaske vaikaellen
Käykääm siukkuset siveellä
Mataroille morsiameks
Tehkäämme sinistä siltaa
Uikasme punanen porras
Jumaloihin mennäksemme
Jumaloihin puhtaisihin
Tuokaam sieltä seula täysi
Mataroita markka vakka.[18]
Tuntemattoman kirjaanpano.
Ruvetkasme, Rohjeskame
Elkäs eäntäme hävetkö
Vaik' on Lapset laulamassa
Pikkuset Pirisemässä
Hejkot virret hejtäjillä
Annas mun ke'än kukatta
-- -- --
-- -- --
Tehkäm me Sinistä Silda
Ujkame punasta porrasta
Jumalojhin menäxämme
Jumalojhin puhtajsen.
Toisiinsa näitä kirjaanpanoja vertailemalla ja paikoittain varovaisesti
arvailemalla voi Helka-virsien alkusanoista päästä kuitenkin
pääasiallisesti selville, niinkuin seuraava korjauksen koe osoittaa.
Alku-virsi korjutussa muodossa.
Ruvetkasme, rohjetkasme,
Älkäs ääntämme hävetkö,
Vaikk' on lapset laulamassa,
Pikkuiset pirisemässä,
Heikot virttä heittämässä.[19]
Annas mun käen kukata,
Merihelmen helkytellä,
Saksan pähkinän sanella,
Ruotsin ruokosen puhella,
Turun urvun uikkaella,
Väättyvasken vaikkaella.[20]
Käykäm siukukset sinelle,
Mataroille morsiamekset,
Tuokam sieltä seulan täysi,
Mataroita markan vakka,
Tehkäsme sinestä silta,
Uikasme punasta porras,[21]
Jumaloihin mennäksemme,
Jumaloihin puhtaisin.
Alku-virsi sisältää niin muodoin hyvin elävän kuvauksen itse
laulajista, jotka kehoittavat toisiaan olemaan ujostelematta omaa
nuoruuttansa. Sillä laulun lahja on heille annettu: heidän äänensä on
verrattava käkeen, merihelmeen s.o. merenvahasta valmistettuun
helyyn,[22] Saksan pähkinäpuusta ja Ruotsin ruovosta tehtyyn huiluun,
Turun kirkon urkuihin sekä viimeksi vaskitorveen. Tuolla he jo tulevat
sinikukkia ja punakeltaisia mataroita siroittaen jalkoihinsa ikäänkuin
sillaksi eli portaaksi, nuo morsiameksi kelpaavat puhtaat[23] neitoset
menossa palvelemaan "puhtaita jumalia" s.o. pyhimyksiä, joiden hurskas
elämä on heille esikuvana.
Monikollista muotoa jumalat on tosin koetettu selittää sitenkin, että
siinä olisi säilynyt jälki alkuansa pakanallisille jumalille vietetystä
uhrijuhlasta.[24] Mutta jumalat monikossa tavataan myös muissa,
varmasti kristinuskon aikuisissa runoissa.[25] Eikä tässä kohden puhe
puhtaista jumalista mitenkään sovellu muinaissuomalaisten pakanalliseen
uskontoon.
Sitä paitsi toiset säkeet kaikki todistavat, että runo on kauttaaltaan
katolisperäinen. Vaatimaton johdatus, jossa laulajat voimiansa
vähäksyvät, jo vähin muistuttaa keskiaikaisen runouden nöyrää
lausetapaa. Vaan sitä seuraava soittimien luettelo, jossa Saksasta ja
Ruotsista tuotujen yhteydessä mainitaan myös Turun kaupungin urut,
antaa aivan epäämättömän ajanmääräyksen.
Sinikukkien ja matarojen poimintaa kuvaavat säkeet löytyvät myös
Karjalan kannaksen runoissa.
Läkkä siskokset sinehen,
Matarahan morsiammet,
Keltahan emon kälykset.[26]
Mutta jatko on toisenlainen ja loppukäänne vielä kahtalainen:
Mitä me sisot sinellä,
Mataroilla morsiammet,
Kelloilla emon kälykset?
Jo meill' on sinet sinetty,
Sekä kellat kelloteltu.[27]
Mitä me sisot sinellä,
Keltaheinässä kälykset,
Matarassa morsiamet?
Hamehia painetahan,
Suhmanot soristetahan.[28]
Tavallisesti on tämä kaikki alkuliitteenä Neidon ja lohikäärmeen
runoon, joka on luultavasti Länsi-Suomesta Karjalaan ja Inkeriin
levinnyt.[29] Mahdollista siis on, että Hämeessäkin on laulettu runoa
värikukkain poiminnasta vaatteen "painamista" varten, josta sitten
mainitut alkusanojen säkeet ovat johtuneet.[30] Vaan ainakin
Helkavirressä seuraavat säkeet ovat sille omituisia. Nimitys markan
vakka osoittaa jo vakaantunutta painojen ja mittojen käytäntöä.
Puhe kukkien sirottamisesta sillaksi kuljettavaksi ei ole pelkkää
runollista mielikuvittelua, vaan perustuu Helka-juhlassa todella
noudatettuun tapaan. Reinholmille kerrottiin, että Helatorstaiksi
katot, pihat ja suojat siivottiin sekä kylän raitit havutettiin.[31]
T:ri A.R. Niemellekin, joka viimeksi v. 1899 kävi Sääksmäen Ritvalassa,
vielä muuan vanha nainen muisteli, että entiseen aikaan oli tapana
heittää lehtipuun oksia tielle.[32] Ja tämä tapa ei ole pohjoismainen,
vaan etäältä etelästä kristillisen tiedon mukana tänne kulkeutunut.[33]
Kaikista todistavin on kuitenkin mainittu jälkisäe, jota jokaisen
Alkuvirrenkin säkeen välissä laulettiin. Sen osoitettu alkumuoto:
_Jumala on joukos_, vastaa näet sekä ajatukseltaan että tavuuluvultaan
latinankielistä lause-tapaa: _Dominus nobiscum_ (Herra on meidän
kanssamme). Keskiaikaisissa juhlakulkueissa oli suuren kansanjoukon
tapana ottaa osaa lauluun huudahduksilla, joista yleisin oli _Kyrie
eleison_ (Herra armahda!), sekin yhtämonitavuinen. Semmoisena
tunteellisena huudahduksena, johon koko kansa yhtyi jokaisen
varsinaisten laulajain esittämän värssyn jälkeen, on siis myös
Helan-huutamisessa yhä uudistuva välisäe oikeastansa käsitettävä.
Tätä käsitystä tukevat myös seuraavat kertovaiset Helka-virret, joiden
keskiaikaisesta syntyperästä ei saata olla epäilystä eikä eri mieltä.