ELLIDA. Niin huomenna! Ehkä minun oikea tulevaisuuteni silloin on
hukattu!
WANGEL. Oikea tulevaisuutesi --!
ELLIDA. Ehjä, täysi elämä vapaudessa, -- hukattu, hukattu iäksi! Minun
ja kenties -- hänenkin.
WANGEL (Hiljemmin, tarttuu hänen ranteeseensa.) Ellida, rakastatko sinä
tuota tuntematonta miestä?
ELLIDA. Rakastanko --! Oi, tiedänkö minä sitä! Minä tiedän vaan, että
hän on minulle kammottava -- ja että --
WANGEL. -- Ja että?
ELLIDA (Riistäytyy irti.) -- ja että minusta tuntuu kuin kuuluisin
hänelle.
WANGEL (Painaa päänsä.) Minä alan ymmärtää kaikki.
ELLIDA. Ja mitä apua sinä tiedät tähän? Mitä sinä minulle neuvot?
WANGEL (Katsoo häneen synkästi.) Huomenna, -- silloin hän on lähtenyt.
Silloin ei onnettomuus enään sinua uhkaa. Ja silloin minä suostun
päästämään ja vapauttamaan sinut. Me puramme kaupan, Ellida.
ELLIDA. Oi, Wangel! -- Huomenna -- silloinhan on jo liian myöhäistä --!
WANGEL (Katsoo puutarhaan päin.) Ajattele lapsia! Lapsia --!
Säästäkäämme ainakin heitä -- vielä jonkun aikaa.
(Arnholm, Bolette, Hilde ja Lyngstrand tulevat puutarhaan.
Lyngstrand jättelee hyvästi ja menee vasemmalle. Muut
tulevat sisälle.)