Sanottuani viimeiset jäähyväiset Ruotsalaiselle Teatterille oli
lopultakin tehtävä selvä ratkaisu tulevaisuuteni suhteen.
Jätin taas, kuten kerran ennenkin, ajatuksen lausunnan opettamisesta
tuonnemmaksi ja päätin lähteä Tampereelle toteuttamaan ajatustani
teatterin perustamisesta sinne. Mutta se tuuma jäi taaskin sikseen.
Sain Viipurin Maaseututeatterin johtokunnalta sähkösanoman, jossa minua
pyydettiin sen teatterin johtajaksi.
Tuumin asiaa ja taisin vähin hermostuakin, mutta sähkötin kuitenkin
Viipuriin, että saavun sinne neuvottelemaan.
Siellä syntyi nopeasti selvä ratkaisu. Sitouduin vuodeksi
Maaseututeatterin johtajaksi ja Tampereen suhteen päätin, että kolmas
kerta toden sanokoon.
Niinpä se sitten sanoikin. Seuraavana keväänä lähdin Viipurista
Tampereelle ja sain suurin ponnistuksin Tampereen Teatterin
perustetuksi.
Näin oli tullut ratkaistuksi tämä kysymys, joka oli vuosikausia
väikkynyt mielessäni ja aina käännekohdissa vaatinut huomaavaisuuttani.
Muistoni tästä teatterin perustamisesta, joka tapahtui mahdollisimman
vaikeissa oloissa, ei kuitenkaan mahdu näitten muistelmakuvien
puitteisiin paremmin kuin Kansan Näyttämönkään perustaminen. Eivätkä
niihin mahdu kuvaukset toiminnasta äänellisen kielenkäytön hyväksi
paremmin kuin muukaan toimintani teatteritaiteen ja näytelmätaiteen eri
aloilla.
Voin vain sanoa, että tämä työmäärä vaati lukemattomia hyvinkin
tärkeitä ratkaisuja, joita on ollut pakko toimittaa, milloin
huonommalla, milloin paremmalla onnella.