Marietta oli tuskin neljätoista päivää asunut öljypuiden ja akasioiden
suojassa, kuin jo jok'ainoa nuori Lanapoulelainen tiesi Mariettan siinä
asuvan: tiesipä sen lisäksi vielä, ettei koko Provencessa asunut toista
niin armasta tyttöä, kuin juuri siinä talossa.
Kun Marietta käydä helkytteli kylän mailla, niinkuin mikä enkeli naisen
puvussa, liehuva vaalean vehreä hame yllään, rinnassa orangi- tahi
ruusukukkanen ja nauhasia ja kukkia harmaassa hatussa, joka varjosti
kauniita kasvoja, -- kas silloinpa tulivat jurot vanhukset puheliaiksi
ja nuorukaiset vaikenivat. Ja joka paikassa, oikealla ja vasemmalla,
avautui ikkunoita ja ovia, ja kaikkialta kuului: "hyvää huomenta", tahi
"hyvää iltaa, Marietta", Ja Marietta kumarteli kaikkialle, oikealle ja
vasemmalle.
Kun Marietta tuli kirkkoon, niin laskeutuivat kaikkein (nimittäin
nuorukaisten) sydämmet taivaasta alas maan päälle ja kaikkein silmät
nousivat virsikirjasta ylös. Ja se nyt oli oikea harmi ja kiusaus,
olletikin hartaille ihmisille.
Tähänpä aikaan taisivat nuoret La Napoulen tytöt olla oikein hartaita
ihmisiä, sillä heitä se erittäinkin harmitti ja heistä se vasta oikea
kiusan kapula oli. Ja syystä kyllä niin olikin, sillä Mariettan tulon
jälkeen oli jo monen sulhon lempi lauhtunut, ja moni kulta käynyt
kylmäksi. Siitäkös nyt hammasjankkaa tuli, ja nuhteita ja kyyneleitä ja
neuvoja ja rukkasia. Häistä ei enää ollut kylässä puhettakaan, --
pelkistä erokirjoista vaan. Lähettivätpä jo toinen toisilleen takaisin
uskollisuuden panttejakin, sormuksia ja nauhoja. Vanhemmatkin
sekautuivat lastensa kiistaan. Jarnuttiin ja marmatettiin joka talossa;
oli oikein surkea elämä.
Marietta on kaikkeen tähän syypää: -- sanoivat hartaat tytöt, sitten
sanoivat heidän äitinsä sitä samaa, sitten sanoivat isätkin sitä samaa
ja viimein sanoivat kaikki, yksin nuoret miehetkin, yhtä ja samaa.
Mutta Marietta, siveytensä ja viattomuutensa tunnossa, oli niinkuin
ruusun ympynen, jonka hehkunaa tummanvehreä kukkaverho suojaa; hän ei
osannut edes aavistaakaan mointa onnettomuutta ja oli yhtä hyvä kaikkia
kohtaan. -- Sepä liikutti ensin nuoria miehiä ja he sanoivat
toisillensa, "miksikä murehduttaisimme tuota sievää, armasta lasta? Hän
on viaton tähän!" Sitten sanoivat isätkin sitä samaa; sitten sanoivat
äititkin sitä samaa ja lopuksi sanoivat kaikki, yksin nuo hartaat
tytötkin, yhtä ja samaa, sillä, ken kerrankin oli puhunut Mariettan
kanssa, hän ei voinut olla häneen mieltymättä. Ja jo puolen vuoden
kuluessa oli jokainen mieltynyt häneen. Mutta hänpä ei uskonut olevansa
niin rakastettu, eikä hän ennen myöskään uskonut olleensa vihattu.
Mitähän aavistaakaan tumma, ruohistossa usein poljettu orvokki
arvoansa!
Nytpä tahtoi jokainen korvata vääryytensä Mariettaa kohtaan.
Sääliväisyys enentää taipumuksen sydämmellisyyttä. Kaikkialla
tervehdittiin Mariettaa nyt entistä ystävällisemmin, kaikkialla
hymyiltiin hänelle entistä ystävällisemmin, ja joka tanssiin ja
leikkiin kutsuttiin häntä entistä ystävällisemmin.