Nordal | matkustavia ylioppilaita. Signor Bruno Holm.
Skovgaard | Signor Giovanni Hahl.
Fischer, matkaileva saksalainen. Signor Davido Pesonini.
Koulumestari. Signor Brambini-Morulli.
Asmund | Signor Niccolini.
Halvor | nuoria talonpoikia. Signor Ludde Ericsson.
Pehr | Signor Giuseppe Navrátil.
Sigrid. Signora Adelina Patti.
Ragnhild. Signora Alma Fohström.
(Dekorationi-maalaajat: signori Arminio Fredlander ja Pietro Novikoff.
Kostymit tehdyt signora Amaliana Teffs'in ja Ormasinda Blåbergin
kuuluisassa etablissementissa.)
(_Nais-katselijat huomatkoot että naimaton kapellimestari -- signor
Giuseppe Sandström -- johtaa orkesteria_.)
* * * * *
DON JUANIN VIIMEINEN ILTA
tai
WÄINÄMÖISEN JÄÄHYVÄISET
tai
Laululintujen loppuliritys
tai
SUOMALAISEN OPERAN RAGNARÖK
_Suuri baletti lukemattomissa näytöksissä_.
Jäsenet:
Kaikki teaterin jäsenet, suosijat, auttajat ja ystävät. Baletin
etevimmistä numeroista mainittakoon: Signor Giovanni Hahl'in
"Pas de Zephyr"; Signor Aureliano Bäckmanin "Pas gracieux";
Signore Alma Fohström'in ja Ida Ahlberg'in "Pas grotesques";
"Pas des nègres" (Signori Malin ja Kauhanen); "La Sylphide"
(Signora Salidiolalina Savolainen); "Pas majestueux" (Signor
Kissanini-Cajanus); "Pas de séduction" (Signori Bruno Holm ja
Bruno Böök); "Les 3 ingénues" (Signore Alma Vikström, Hilda Braxén
ja Amanda Carlsson); "Grand pas de coquetterie", jonka kaikki naiset
toimittavat; "Jöröjukka", grand pas national caracteristique, jonka
kaikki miehet toimittavat; "La rose et les papillons", pas de trois
(Signora Teffs ja Signori Bäckman, Kahra); "Le Tourbillon", pas
furieux (Signor Pesonini); "Le regard et le soupir", pas de deux
sentimental (Signor Bibi ja signora Titi), y.m. y.m. Lopuksi "Les
Adieux", grand pas melancolique, johon ottavat osaa kaikki seuran
jäsenet.
Kun _Hardangerin harjulla_ oli loppuharjotuksen muodossa ja
"kostyymeissä" näytelty laulu- ja puheosaston jäsenten y.m. vieraitten
katsellessa ja kun neideille Vikström ja Hacklin oli annettu paperiset
kukkakimput ja Kalliolle kuusinen laakeriseppele ja Sandström huudettu
esiin, Bergbom astui näyttämölle ja selitti yleisölle, miksei ohjelmaa
oltu voitu näyttelijöihin nähden tarkoin noudattaa:
Signor Holmin oli määrä laulaa, mutta kun hän sai tietää, että
kappaleessa oli _ainoastaan_ kaksi naista ja hän tahtoi kaikki, ei
siitä tullut mitään, signor Hahl olisi mielellään laulanut, mutta hän
ei mahtunut sisään laidunmajan ovesta; Brambini-Morulli oli tietysti
painovirhe, pitää olla: Kallio; signor Nicolini oli jo valmis
laulamaan, mutta kuultuaan Kahran äänen hän ei tahtonut asettua
vertailun alaiseksi näin mainion kilpailijan rinnalla; signor Ericsson
oli aivan näytännön alkuun "vid briljant röst" (heleä-ääninen), mutta
tuli silloin yhtäkkiä käheäksi; signor Navrátil on Pietarissa, mutta on
fonografin kautta Beckmanin persoonassa laulanut osansa; signora Patti
olisi laulanut, mutta kun hän pyysi 30,000 markkaa tästä illasta ja nti
Hacklin otti laulaakseen 40:stä, katsottiin jälkimäisen ehdot
otollisemmiksi; Signorina Fohström vihdoin havaitsi, alkaessaan
harjottaa Ragnhildin osaa, että se oli liian vaikea hänelle ja luovutti
sen sentähden nti Vikströmille.
Sitten alkoi tanssi, joka kesti klo 1:een asti. Useat naiset olivat
toisessa tai toisessa oopperapuvussa ja jotkut alussa naamioittuina.
Pitkin iltaa kesti yllätyksiä. Tervo esiintyi italialaisena
positiivinsoittajana ja muutamat orkesterin jäsenet esittivät
torvisoittoa j.n.e. "Illan vietossa", muistelee eräs läsnä ollut, "oli
vakavaa ja leikkiä, surua ja iloa, kyyneleitä ja tanssia sekaisin.
Hauska muisto tuo hullunkurinen ohjelma, punaiselle paperille painettu,
ja Kaarlo Bergbomin omakätinen ystävällinen kutsumuskirje tuohon
näytäntöön!"
* * * * *
Puheosaston varsinainen toimi _Helsingissä_ alkoi 2/3, jolloin
näyteltiin Schillerin Kavaluus ja rakkaus. Mielenkiinto kohdistui
tietysti etupäässä Ida Aalbergiin Louise Millerinä, ja hän pitikin sitä
vireillä koko illan. Arvosteluissa tunnustettiin, että hän oli
odottamattomassa määrässä edistynyt, esitys oli niin älykkäästi
läpiharkittua, vivahdutettua ja missä tarpeen oli draamallisesti
voimakasta, että kokonaisuus kieltämättä oli taidetuotteeksi sanottava.
Mutta toiselta puolen hän ei vielä näyttäytynyt täysin varmaksi
saatikka itsenäiseksi. Liikunnoissa ja lausunnassa havaittiin
liiottelua, jota pidettiin saksalaisesta koulusta johtuvana. Vaikka nti
Aalberg siis nähtävästi ei vielä kyennyt oikein innostuttamaan
katsojia, herätti hän kuitenkin vakaumuksen että hänessä oli
tositaiteilijatar kehittymässä. -- Muista esiintyjistä mainitaan Leino,
joka presidenttinä yllätti varmalla ryhdillään, joskaan ei käytöksen ja
puheen sirous ollut riittävä, Böök, joka Walterina paikottain pani
paljo lämpöä lausumiseensa, ja Tervo, joka ei ollut ansioton Kalbina.
Muut roolit olivat samoissa käsissä kuin ennen. -- Seuraavanakin iltana
5/3 oli Ida Aalbergilla päärooli -- tällä kertaa J. Enlundin
suomentamassa 1-näytöksisessä draamassa H. Hertzin _Kuningas Renén
tyttäressä_, joka näyteltiin ensi kerran. Sokean Jolanthan lempeä
luonne kuvattiin "kaikin puolin kiitettävästi", ja runomuotoiset
repliikit lausuttiin huolellisesti, joskin siinä huomattiin muukalaista
sävyä. Leino lääkärinä oli luontehikas ja osasi välttää liiottelua,
Böökkin oli aika hyvä Tristanina, mutta Axel Ahlberg liian vasta-alkaja
Jauffred ritariksi. Samana iltana nti Hacklin näytteli ja lauloi
reippaasti myöskin ensi kerran näytellyssä Riisin 1-näytöksisessä
laulunsekaisessa näytelmässä Hardangerin harjulla, mutta lausui
sanottavansa liian yksitoikkoisesti. -- Parempia huoneita kuin
edelliset näytännöt antoi Nummisuutarit 7/3 ja 9/3. U. S. väittää,
ettei koskaan oltu näytelty niin tasaisesti ja hyvin kuin tämä komedia
nyt sujui. Leino oli muka "lopullisesti tarkistanut veistämäänsä kuvaa
ja moni hienous tässä kuvassa ilmestyy nyt entistä selvemmin". Mutta
samoin kuin Eskon esittäjä olivat toisetkin, Kallio, Vilho, nti
Savolainen ja Böök, eteviä osissaan. Iivarina esiintyi ensi kerran
_Knut Wechnan_, joka teki edullisen vaikutuksen ja josta aikaa
voittaen oli tuleva yksi teatterin taitavimpia, enimmän käytetyitä
näyttelijöitä. Hän oli entisen ruotuväen kapellimestarin, sittemmin
urkurin poika Hämeenlinnasta ja oli 18-vuotiaana tullut seurueeseen
1878. -- Nummisuutarit annettiin vielä myöhemminkin kaksi kertaa, 25/3
ja 22/4, yhä hyville huoneille.
Sen jälkeen tuli taas premiääri: Paul Heysen Hans Lange näyteltiin ensi
kerran Helsingissä 12/3 (varsinainen ensi ilta oli ollut Turussa 16/2).
Edellisestä tiedämme Bergbomin antaneen pääroolin Kalliolle, ja jos
tämä näyttelijä ylipäätään olisi pystynyt suurempiin tehtäviin, niin
luulisi mahtavan, vakavan pommerilaisen talonpojan osan olleen hänelle
otollisen, mutta lopulta oli se sittekin uskottava Vilholle, jolle se
ei lainkaan soveltunut. Vilho oli näet pitkästä kivuloisuudesta käynyt
ruumiiltaan heikoksi ja hänen äänensä oli menettänyt voimansa. Siitä
johtui että hänen esityksessään talonpojan äly ja neuvokkuus kyllä
tulivat näkyviin, mutta ei se käskijämahti, joka edellyttää fyysillistä
voimaa. Muutkin -- Böök prinssinä, Leino Henning renkinä, Ahlberg
hovimarsalkkana, nti Hacklin Dörtenä -- olivat vain osittain
ansiokkaita tai tyydyttäviä. Ehdottoman tunnustuksen sai vain nti
Stenberg, joka tarkoin punnitusti ja johdonmukaisesti näytteli Langen
vanhaa äitiä, Gertrudia. Näytäntö uudistettiin 16/3, sitte kun välillä
(14/3) Kuningas Renén tytär ja Hardangerin harjulla Herkules
jälkikappaleena oli annettu toistamiseen. Nti Aalbergista Jolanthana
sanotaan nyt, että hän näytteli "itsetietoisuudella ja hienoudella
yksityiskohdissa, jotka todistavat, että hänestä voidaan odottaa etevää
näyttelijätärtä". --
Paitse Nummisuutareilla oli erittäin hyvä menestys myöskin Benedixin
huvinäytelmällä Hellät sukulaiset, joka eri jälkikappaleiden mukana
näyteltiin viisi kertaa. Se oli Helsingin suomalaiselle yleisölle uusi,
mutta niin usein näytelty maaseuduilla, että esitys sujui orjallisesti.
Niin esim. sanottiin Leinosta, että hän Barnaun roolissa antoi "uuden
todistuksen siitä edistyksestä, josta häntä viime aikoina on kuultu
niin usein kiitettävän". Edelleen mainittiin kiitoksella nti Stenberg
-- Adelgunda, rva Aspegren -- Ulrika, rva Lundahl -- Irmgard, nti
Aalberg -- Thusnelda, nti Hacklin -- Ottilia ja nti Rosendahl -- Iduna.
Sangen onnistunut oli vihdoin Vilhon Schumrich, joka kenties herätti
useimmat naurunpuuskat. Jälkikappaleista oli 27/3 annettu, Flotowin
säveltämä, 1-näytöksinen laulunäytelmä _Leskirouva Grapin_ uutuus, joka
teki miellyttävän vaikutuksen. Nimiroolin suoritti nti Vikström
reippaasti ja menestyksellisesti, Pesonen oli siinä niinikään
paikallaan, mutta Himbergin eloisuuden puutetta kaunis ääni tuskin
korvasi. Sama kappale meni vielä kolmena iltana toisten pikku
näytelmäin mukana, toisena: Työväen elämästä ja Kosijat, kolmantena:
Kevään oikkuja ja Kihlaus (Weckman -- Jooseppi), neljäntenä: Onhan
pappa sen sallinut ja Hardangerin harjulla.
Uusi Helsingissä oli myöskin Maantien varrella 2/4 ja 6/4, jossa Vilho
nimismiehenä ja nti Stenberg hänen ankarana rouvanaan saavuttivat
enimmän suosionosotuksia. Näytelmä esitettiin lähinnä pääsiäisen
edellä. Toisena pääsiäispäivänä 14/4 oli ohjelmana Hellät sukulaiset ja
Laululintunen, jossa nti Hacklin ei ollut ennen laulanut Helsingissä;
mutta toisestakin syystä on ilta historiallinen. Saman päivän
aamupuolella oli Pietarissa tapahtunut murhayritys keisari Aleksanteri
II vastaan. Sanoma hallitsijan pelastuksesta aiheutti paitse virallisia
myöskin vapaaehtoisia, välittömiä ilonilmaisuja kansalaisten puolelta.
Semmoisia olivat yleinen juhlavalaistus kaupungissa ja mielenosotukset
kummassakin teatterissa. Arkadiassa ennen näytännön alkua koko
teatteriseurue esiintyi näyttämöllä ja lauloi "Eläköön armias" ja
Maamme laulut, jonka jälkeen huudettiin: "eläköön keisari!"
Riemuntunteet olivat yhteiskuntamme eri kerroksissa ja ryhmissä
samanlaiset ja niiden olisi luullut vaikuttavan yhdistävästi; mutta
kansallisen yhteistunnon puute sai nytkin aikaan, että siihen sekaantui
annos hajottavaa katkeruutta. Viralliset sähkösanomat tapauksesta,
jotka kenraalikuvernööri oli saanut ministerivaltiosihteeriltä sekä
Venäjän sisäasiain ministeristöstä, vietiin näet illalla Ruotsalaiseen
teatteriin, johon kenraalikuvernööri, joukko senaattoreja, läänin
kuvernööri y.m. viranomaisia oli kokoontunut, ja siellä ne
julkiluettiin yleisön kuultaviksi. Mutta Suomalaiseen teatteriin, johon
pääkaupungin suomalainen yleisö oli lukuisasti saapunut, näitä
sähkösanomia ei katsottu tarpeelliseksi lähettää. Ainoastaan ne, jotka
olivat tunteneet sisässään kutsumuksen vielä kerran nauttia Madame
Angotin sävelmistä, saivat siis päivän uutiset virallista tietä!
Suomalaisessa osassa yleisöä herätti tämä virkavaltainen menettely
suurta mielikarvautta.
Näytäntökauden tärkein ensi ilta oli 17/4, jolloin Molièren _Saituri_,
Tyko Hagmanin suomentamana, ensi kerran nähtiin suomalaisella
näyttämöllä. Morgonbladetissa arvosteltiin näytäntöä tähän tapaan:
"Harpagonia näyttelee varsin ansiokkaasti hra Vilho, joka, joskin hän
tavan takaa ilmaisee taipumusta palata omaan hyväntahtoiseen luontoonsa
ja siten inhimillisentää epäinhimillisen saiturin luonnottomuutta,
kumminkin ylipäätään pysyttäytyy todellisuudessa, oikein ja sattuvasti
luoden eteemme Harpagonin semmoisena kuin runoilija on kuvannut hänet.
Huomautamme etenkin kohtauksesta, kun saituri on kadottanut aarteensa
-- vaikka hra Vilho kuitenkaan ei tässä voinut tehdä esitystään niin
intohimoiseksi, että se olisi vaikuttanut täysin traagillisesti --,
edelleen kohtauksesta, kun hän saa lippaansa takaisin, sekä
kohtauksesta Frosinen kanssa, kun Harpagon unohtaen ikänsä lisää
narrimaisuudenkin piirteen jo ennestään varsin vähän rakastettavaan
luonteeseensa, mutta sittekin lopulta rahakullan tähden luopuu kaikesta
ja palkitsee Frosinea vakuuttamalla ikuista kiitollisuuttaan. Myöskin
Vilhon naamioitus ja puku ansaitsevat kiitosta. -- Rva Lundahl
Frosinena näyttelee eloisasti ja naurettavasti ja palkittiin häntä
usein kättentaputuksilla. -- Hra Axel Ahlberg, Valère, on kieltämättä
edistynyt ja varmistunut, joka antaa hyviä toiveita hänen
tulevaisuudestaan. Huomautamme etenkin, kuinka selvästi ja
vivahdutetustikin näyttelijä suorittaa osansa vuoropuhelussa.
Plastiikassa on sitä vastoin paljo muistutettavaa. -- Nti Aalberg
esittää teeskentelemättä ja miellyttävästi Eliseä sekä saidan isän
tyttärenä ja kärsivänä tämän maltittomuutta että Valèren armaana. --
Hra Böök, Cleante, on hyvin perehtynyt tehtäväänsä ja onnistuu etenkin
kohtauksessa isän kanssa, kun tämä milloin viekkaudella, milloin
mahtisanoilla tahtoo riistää pojalta hänen lemmittynsä. Kumminkin
tulisi hra Böökin tässä niinkuin yleensäkin harrastaa rikkaampaa
vivahduttamista näyttelemisessä. -- Nti Rosendahl täyttää
nuhteettomasti ja somasti Mariannen pienen osan. -- Hra Tervo --
Jacques tosin ei pilaa tehtäväänsä, mutta kumminkaan hän ei osaa
hyväkseen käyttää niitä koomillisia piirteitä, joita Molière on
tuhlannut tähän rooliin. Muutkin esiintyjät suoriutuivat jotenkin hyvin
pienistä osistaan, ja näytelmä on sentähden vastaanotettu vilkkailla
suosionosotuksilla, joskin Vilho on saanut enimmän tunnustusta."
Saiturin onnellinen esitys suomalaisella näyttämöllä on pidettävä
merkkitapahtumana sen kehityksessä. Bergbomille se varmaan tuotti
suurta tyydytystä, sillä yksi hänen pääharrastuksiaan oli kohottaa
teatteri sille kannalle, että se kykenisi arvokkaasti esittämään
klassillisen ohjelmiston pääteoksia. Vilholle oli tämä mainio ukkorooli
erinomaisen sopiva, sillä siinä hänen todellinen raihnaisuutensa oli
hänelle vain eduksi, ja pannen siihen kaiken taiteellisen kokemuksensa
ja älynsä hän kehittikin saiturinsa yhdeksi näyttämömme ensimäisiä ja
kauniimpia luomia.
Uusi premiääri oli 25/4, jolloin rva Aspegrenin hyväksi ensi kerran
näyteltiin A. Mocquartin ja V. Sejourin 4-näytöksinen näytelmä
_Korttiinkatsoja_ (La tireuse de cartes). Resetinsaaja esitti
tarmokkaasti ja vaikuttavasti pääroolin; muista esiintyjistä oli
ansiokkain nti Aalberg, joka taiteellisesti ja runollisesti kuvasi
tytärtä, josta äiti ja äitipuoli taistelevat. Vaikka näytelmästä ei
puuttunut jännittäväisyyttä eikä intohimoisia kohtauksia, oli se
kumminkin liian vähän syvällinen saavuttaakseen pysyvämpää menestystä.
Uudeksi sanotaan sanomissa myöskin 7/5 ensi kerran annettua Mélesvillen
2-näytöksistä laulukappeletta _Kultaristi_, joka kuitenkin jo teatterin
ensi vuosina oli suppeammassa muodossa esitetty maaseuduilla. Bergbom
oli Ignaz Brullin säveltämän alkuperäisen musiikin lisäksi sovittanut
siihen Auberin ja Donizettin sävelteoksista otettuja yksin- ja
yhteislauluja sekä köörejä, joten kokonaisuus tuli "jonkinlaiseksi
koomilliseksi oopperaksi" ja sangen viehättäväksi vaihteeksi
puheohjelmistossa. Seurueen laulukyvyt, neidit Hacklin ja Vikström sekä
Pesonen ja Himberg, ja näiden lisäksi vielä J. E. Cajanus olivat
osallisina suorituksessa. Hra Aspegrenilla oli koomillinen rooli, jossa
hän tosin ei huonosti onnistunut, mutta jossa hän ei myöskään voinut
kokonaan välttää taipumustaan olla enemmän hauskaheikki kuin
näyttelijä. --
Noin viikkoa myöhemmin 13/5 Bergbom lähti pitkälle ulkomaanmatkalle,
jolla hän viipyi koko kesän ja muun muassa kävi ensi kerran Unkarissa.
Siitä on kumminkin kerrottava vasta seuraavassa osassa. Matkan alussa
seurasi Bergbomia näyttelijä Bruno Böök, jonka tarkoitus oli harjottaa
opintoja ja myöskin hoitaa terveyttään hänelle myönnetyllä vapaalla
ajalla.
Pikku alkuperäinenkin uutuus, V. Soinin 2-näytöksinen huvinäytelmä
_Kaupunkimme rouvat_ esitettiin 16/5, kuitenkaan herättämättä
mainittavaa mieltymystä. Luonnosta otettujen naurettavien piirteitten
ohella siinä huomattiin liiaksi tahallista hullunkurisuutta, joka soti
todennäköisyyttä vastaan, ja sen vuoksi vaikutus menetettiin.
Kevään viimeinen premiääri oli rva Birch-Pfeifferin _Jane Eyre_,
laadittu Currer Bellin romaanin mukaan samoin kuin Sirkka George Sandin
"La petite Fadetten" mukaan. Molemmat ovat siinäkin yhtäläisiä, että
kummankin päärooli pitkät ajat oli mitä houkuttelevin tehtävä nuorille
näyttelijättärille. Suomalaisessa teatterissa Jane Eyre otettiin
ohjelmistoon nti Aalbergin tähden. Morgonbladetin arvostelusta otamme
pääkohdat:
Näytelmä on huolellisesti harjotettu, ja nimiroolia esittää erittäin
ansiokkaasti nti Aalberg, jolla siinä on tilaisuus näyttää useita eri
puolia kyvystään. Varsin onnistunut oli meistä nti Aalberg ensi
näytöksessä, jossa huonosti hoidettu ja luonnottomasti kohdeltu lapsi
koettaa lieventää onnettomuuttaan hankkimalla itselleen tietoja ja
epätoivossaan häikäilemättä viskaa totuuden sanoja vastoin ympäristön
silmiä, joka säälimättä on polkenut häntä. Mutta myöhemmissäkin
näytöksissä nti Aalbergin esitys on niin tosi ja draamallinen, ettemme
voi muuta kuin onnitella näyttämöä, johon hän on kiinnitetty, ja me
ennustamme nuorelle näyttelijättärelle todella korkeaa taiteellisuutta,
sillä lahjojensa ja opintojensa kautta on hän siihen oikeutettu. -- Hra
Leinokin ansaitsee osittain hyvän arvolauseen. Loordi Rochester -- --
on uusi todistus hänen edistyksestään viime aikoina. Monet kohdat hänen
esityksessään ovat erittäin ansiokkaita. Huomautamme esim. kohtauksesta
Jane Eyren ja Rochesterin välillä 3:ssa näytöksessä, kun jälkimäinen
tiedustelee eikö tytöllä ole mitään kysyttävää häneltä. Sitä vastoin
Leino meistä liian varhain antaa katsojan havaita mitä hänen sisässään
liikkuu. -- -- Nti Stenbergillä on kieltämättä lahjoja luonnenäytelmää
varten, mutta joskin sangen onnistunut yksityisissä situatsioneissa
niinkuin esim. silloin kun mistress Read tuntee Jane Eyren loordi
Rochesterin luona, on hän rva Readina kuitenkin ylipäätään liian vähän
ylhäinen. -- -- Nti Vikström tekee hyvän ja miellyttävän vaikutuksen ja
näyttää hyviä lahjoja puhenäyttämöäkin varten. -- --
Jane Eyre näyteltiin, huolimatta myöhäisestä kevätajasta, verraten
hyville huoneille neljä kertaa, viimeisen 2/6. Välillä oli 29/5
näytäntö, jossa esitettiin Orposisarukset ja Lemmenjuoma. Edellisessä
kappaleessa näyttivät oivallisesti neidit Aalberg (veljenä) ja
Rosendahl sisarusten osia ja nti Stenberg orpojen isoäitiä;
jälkimäisessä nähtiin mielihyvällä nti Vikströmiä emännän osassa.
* * * * *
Ymmärrettävää on että tilinpäätös tänä näytäntökautena tuli edellistä
edullisemmaksi, vaikka ei nytkään päästy tuntuvatta tappiotta.
Johtokunnan 30 p. syysk. päiväämän kertomuksen mukaan tekivät menot
kaikkiansa 177,245:07 mk, siihen luettuna myöskin ne 10,000 mk, jotka
sopimuksen mukaan olivat Bergbom-sisaruksille puvuston lunastuksesta
maksettavat. Kun tämä meno jätettiin lukuunottamatta, saattoi
likimääräisesti arvata että puheosasto oli maksanut 67,000 ja ooppera
100,000 markkaa --; edellisen palkat tekivät 42,583:97 ja jälkimäisen
73,157:07 mk. Tulot taasen tekivät: 113 puhenäytännöstä 37,359:21 ja 55
oopperanäytännöstä ja 1 konsertista 54,675:88, se on yhteensä 92,035:09
mk. Näin ollen nousi vaillinki 85,209:98 markaksi, jonka korvaamiseksi
johtokunnalla oli ollut käytettävänä seuraavat tulot: valtioapu 24,000,
kenraalikuvernööriltä 2,100, osakkeita 26,312, lahjoja 4,078:47,
vuokraa venäläisiltä 2,900, saatava hra Fohströmiltä 3,000 sekä (v:lta
1879-80) suoritettuja osakkeita 2,064:04, se on yhteensä 65,954:51 mk.
Näin oli tositeossa velkoja vain 19,255:47 mk, ja kun huomattiin että
vielä noin 4,300 markkaa osakemaksuja oli perimättä, saattoi laskea
näytäntökauden tappion 15,000 markaksi. -- Niinkuin muistamme teki
edellisen vuoden tappio noin 40,000 markkaa, ja kun se tietysti vielä
oli korvaamatta -- vaikka kertomuksessa ei siitä mitään sanota -- niin
on tunnustettava, että asiat olivat kaikkea muuta kuin loistavalla
kannalla. Millä erikoisilla toimenpiteillä teatteri vapautettiin näistä
yhä kasvavista veloista, kuuluu seuraavien vuosien historiaan.
Puhenäytännöissä (113) esitettiin seuraavat kappaleet:
13 kertaa Hellät sukulaiset;
9 " Maantien varrella;
8 " _Daniel Hjort_;
7 " _Nummisuutarit_, Laululintunen;
6 " _Kevään oikkuja, Setä, Kosijat_, Angelo;
5 " Kultaristi, Rosvot;
4 " _Lea, Kallaveden rannalla, Kihlaus_, Kavaluus ja rakkaus,
Sirkka, Jane Eyre, Leskirouva Grapin, Hardangerin
harjulla;
3 " Kuningas Renén tytär, Hans Lange, Ei ollenkaan
mustasukkainen, Työväen elämästä, Toinen tai toinen
naimaan, Herkules, Onhan pappa sen sallinut;
2 " _Sotavanhuksen joulu_, Kylänheittiö, Ulos ikkunasta,
Natalia ja Nadeschda, Marin rukkaset, Maria Tudor,
Haapaniemen hanhenpoika, Sarah Multon, Parisin veitikka,
Saituri, Korttiinkatsoja sekä ooppera Don Pasquale ja
operetti Jeannetten häät;
1 " _Raatimiehen tytär, Kaupunkimme rouvat, Kalatyttö_, Suorin
tie paras, Kuinka anopeista päästään, Jeppe Niilonpoika,
Marianne, Oma Toivoni, Orposisarukset, Lemmenjuoma ja
Preciosa.
Näistä 50 kappaleesta oli 12, siis lähes neljäs osa, kotimaisia.
Uusia kappaleita annettiin 11, joista 1 alkuperäinen suomalainen:
Kaupunkimme rouvat, ja 10 ulkomaalaista: Rosvot, Kultaristi, Jane Eyre,
Leskirouva Grapin, Hardangerin harjulla, Hans Lange, Sarah Multon,
Parisin veitikka, Saituri ja Korttiinkatsoja.
* * * * *
Olemme saapuneet siihen käännekohtaan, josta Suomalainen teatteri on
jatkava tointaan pelkkänä puhenäyttämönä. Totta kyllä on vielä
kerrottava hankkeista, jotka johtuivat luulosta että ooppera voitaisiin
elvyttää, sekä annettava joitakuita tietoja siinä toimineista
taiteilijoista; mutta koska tositeossa Suomalainen ooppera oli ollut ja
mennyt, on tässä oikea hetki luoda yleiskatsaus sen toimintaan.
Seuraava luettelo sisältää tilastollisen selonteon oopperan
ohjelmistosta:[132]
1873.
_Lucia_ 4, _Trubaduri_ 2 (1), _Noita-ampuja_ (2).
1874.
Trubaduri 19 (1), Lucia 11, _Fra Diavolo_ 3, _Sevillan
Parranajaja_ 11, _Norma_ 4.
1875.
Norma 13 (1), Trubaduri 10, Lucia 13 (2), Fra Diavolo 9 (1),
_Lucrezia Borgia_ 11 (1), _Alessandro Stradella_ 9,
Noita-ampuja (2), Sevillan Parranajaja (1).
1876.
_Ernani_ 8 (1), Alessandro Stradella 6 (1), _Jeannetten häät_ 5,
_Faust_ 24 (1), _Rykmentin tytär_ 7, Sevillan Parranajaja 11 (2),
_Martha_ 4, Trubaduri 8, Lucia 5 (3), _Violetta_ (Traviata) 8,
_Fidelio_ 8, _Musta Domino_ 6, Norma 3, _Hugenotit_ 5.
1877.
Fidelio 2, Fra Diavolo 2, Musta Domino 3 (1), _Taikahuilu_ 16,
Hugenotit 9 (1), Faust 8, Sevillan Parranajaja 6, Ernani 6,
_Robert Paholainen_ 7, Rykmentin tytär 2, Martha 10, _Tsaari
työmiehenä_ 7, Norma 2, Lucia 1, _Juutalaistyttö_ 2,
Trubaduri (2), Violetta (1), Jeannetten häät 1.
1878.
Taikahuilu 5, Ernani 1 (1), Faust 13 (4), Norma 1,
Juutalaistyttö 5 (2), _Unissakävijä_ 6, Lucia 6 (1),
Sevillan Parranajaja 2, _Don Juan_ 11 (1), Martha 1 (1),
_Don Pasquale_ 5, Lucrezia Borgia 5 (1), Taikahuilu 3 (1),
_Linda di Chamounix_ 8, Hugenotit 3 (1), Trubaduri (1),
Musta Domino (1), _Dinorah_ (3), Alessandro Stradella (1),
Jeannetten häät 1, Noita-ampuja (2), Tsaari työmiehenä (1),
Lucia (1).[133]
1879.
Linda di Chamounix 4, Faust 2 (2), Don Juan 4 (2),
_Romeo ja Julia_ 10 (1), Dinorah (2), Trubaduri (1),
Lucia (l).
Eri oopperat esitettiin siis:
kertaa kertaa
1. Faust 55. 15. Romeo ja Julia 11.
2. Lucia 46. 16. Fidelio 10.
3. Trubaduri 44. 17. Musta Domino 10.
4. Sevillan Parranajaja 33. 18. Rykmentin tytär 9.
5. Taikahuilu 25. 19. Violetta (Traviata) 9.
6. Norma 24. 20. Juutalaistyttö 9.
7. Hugenotit 19. 21. Tsaari työmiehenä 8.
8. Lucrezia Borgia 18. 22. Robert Paholainen 7.
9. Don Juan 18. 23. Unissakävijä 6.
10. Alessandro Stradella 17. 24. Don Pasquale 5.
11. Ernani 17. 25. Jeannetten häät 7.
12. Fra Diavolo 15. 26. Noita-ampuja (6).
13. Martha 14. 27. Dinorah (5).
14. Linda di Chamounix 12.
Toiseksi annamme luettelon niistä taiteen- ja laulunharrastajista,
jotka etupäässä _köörilaulajina_ tekivät oopperain esittämisen
mahdolliseksi. Valitettavasti ei meillä kuitenkaan ole ollut
alkuperäisiä luetteloita käytettävänämme, vaan nojaavat tietomme mukana
olleitten muistoon. Virheetön luettelo siis tuskin on, mutta pääasiassa
se kuitenkin pitänee paikkansa.
Ensin mainittakoon harjottajina ja säestäjinä innokasta ja väsymätöntä
apuansa suoneet rva _Therese Hahl_ ja _Taavi Hahl_, joka jälkimäinen
kuitenkaan ei muitten töitten tähden voinut asialle uhrata niin paljo
aikaa kuin edellinen. Jos rva Hahl aina oli valmis tekemään mitä hän
suinkin voi Bergbom-sisarusten harrastusten hyväksi, niin on tietty
että nämä puolestaan asettivat hänet ensi sijaan luotettavien
liittolaistensa joukossa.
Itse köörilaulajista muodostivat tavallaan pääryhmän semmoiset, jotka
välittömästi olivat sitoutuneet oopperan palvelukseen, ja joista useat
jo ennen ovat mainitut esiintyjinä pienemmissä sivurooleissa. Semmoisia
olivat: neidit Mathilda Bonsdorff, Hilda Braxén, Amanda Carlsson,
Helene Conradi, Anni Hacklin, Augustina Hyvärinen, Euphrosyne Kaarlonen
(Silén), Bertha Lesche, Anna Liljeroos, Constance Malmström, Fanny
Tallgren, Katri Telkiä, C. Wickman, Bertha Zinck sekä herrat Auk.
Aspegren, Edv. Himberg, Elias Kahra, R. Kauhanen, K. O. Lindström,
Taavi Pesonen, J. Snellman ja J. Ritari. Toinen, lukuisampi ryhmä oli
vapaaehtoisia, joiden innostus ei lainkaan ollut vähempi sentähden että
uhrasivat aikaansa ja vaivaansa saamatta palkkaa. Näitä olivat
seuraavat: neidit Greta Albrecht, Elina Aspelin (Hellsberg), Titti
Avellan (Löfgren), Alma Bonsdorff (Suppanen), Olga Bonsdorff, Edith
Böök (Wahlström), Augusta Cadenius (Östling), Mimmi Cadenius, Augusta
Fohström, Hanna Hahl (Granfelt), Hanna Hemberg, Paula Hjelt, Aline
Häggström, Sanny Lagus, Hilma Lindfors (Gripenberg), Nanny Lindgren,
Mary Nielsen, Clara Nohrström (Hynén), Hulda Savenius, Amelie
Stråhlman, Betty Stråhlman, Wendla Wadman ja Anna Wärnhjelm sekä herrat
Ivar Alopaeus, Alfons Boxström, Ivar Böök, V. O. Gottlund, Seb.
Gripenberg, Pekka Hannikainen, Gustaf Herz, Caesar Holmström, H. B.
Krook, Johannes B. Lagus, L. Reinhold Lagus, T. H. B. Lagus, Wilhelm
Lagus, Arndt Nohrström, Bertel Nohrström, Alcides Olsoni, L. Mathias
Ottelin, O. Hj. Pesonius, Arvid Savander, Ad. Fredr. Silén, Henr.
Ståhlberg, Otto Ticcander, Werner Ungern, G. A. Wallenius, Otto
Wallenius, Virkkula, Rainer Vuorio ja John Zidbäck.
Edellisen mukaan tietää "Suomalainen ooppera" numeroissa, että
seitsemänä vuotena (kuutena näytäntökautena) toimeenpantiin noin 450
näytäntöä, joissa esitettiin yhteensä 24 kokonaista oopperaa,
kohtauksia 2:sta ja 1 operetti. Näytäntöjen ja taiteellisen työn
laadusta taasen on kertomuksessamme osotettu, että kehitys alkoi
helpommin suoritettavista italialaisista oopperoista ja edistyi
vaikeampiin ranskalaisiin, vihdoin kohotakseen klassilliseen
saksalaiseen ohjelmistoon, Beethovenin ja Mozartin oopperoihin, että
esittäjät ollen pari poikkeusta lukuunottamatta kotimaisia laulukykyjä
taiteeltaan ja luvultaan näyttivät yhtämittaista nousua ja että
esityksen taiteellisuus, oltuaan alusta alkaen odottamattoman etevä,
samalla tuli yhä täydellisemmäksi. Ehdottomasti astuu tässä eteemme
kysymys, mikä oli tämän loistavan ja kehityskelpoisen, mutta kumminkin
pian sammuneen yrityksen merkitys? Oliko se vain kimmeltävä
"saippuakupla", joksi Emilie Bergbom sitä kerran sanoi, ja oliko siihen
uhrattu vaiva ja raha kokonaan hukkaan mennyttä, vai vaikuttiko se
hedelmöittävästi sivistyselämäämme?
Jos ylipäätään myönnetään että soitannollinen ja näyttämöllinen taide,
se on taide, jonka luomat esittämishetken jälkeen elävät ainoastaan
kuulijain ja katsojain enemmän tai vähemmän vastaanottavaisessa
mielessä ja muistossa, kykenee aikaansaamaan muuta kuin ohimeneviä
vaikutelmia, niin on selvää että Suomalaisen oopperan merkitys on
melkoiseksi arvattava. Se oli näet liian outo ja uusi laatuaan
jäädäkseen huomaamatta. Ainoa siihen verrattava varhaisempi kotimainen
yritys oli Kaarle kuninkaan metsästyksen esitys 1852, josta tiedämme
että se herätti tavattoman innostuksen ja johti uuden teatterin
rakentamiseen "kotimaiselle" taiteelle. Se oli kumminkin vain
yksinäinen puuha ja yksityisten musiikin harrastajain toimeenpanema,
joskin siinä kohden erikoisen merkillinen että esitettyä oopperaa
voitiin pitää kotimaisena, vaikka säveltäjä ei ollut synnyltään
suomalainen. Soitannolliselta kannalta katsoen Suomalainen ooppera siis
oli jotakin kuulumatonta, ja säännöllisesti arvostelijat sanoivatkin,
että sen esitykset voittivat odotukset. Voimme sentähden ensiksi
erehtymättä päättää, että yritys samalla kun se levitti musiikin
tuntemusta suuressa määrässä laajensi käsitystä siitä, mihin meillä
kyetään soitannollisella alalla, ja itsestään on ymmärrettävää että
tämä on vaikuttanut myöhempään soitannolliseen elämäämme, vaikka kyllä
ei vieläkään pysyvää laulunäyttämöä ole saatu aikaan.
Sanottu koskee sävelteosten suoritusta, jota varten ilmaantui) toinen
toisensa perästä nais- ja mieskykyjä, puhumatta innostuneista
köörilaulajista. Ensi sijassa ajateltakoon Emmy Strömer-Achtéta, Ida
Basilieria ja Alma Fohströmiä, jotka kukin alallaan antoivat
kokonaiselle polvikunnalle kuulijoita mielikuvan korkeimmasta
laulutaidosta, ja toisessa sijassa kykyjä semmoisia kuin Elis Duncker,
Bruno Holm, Lydia Lagus, Naëmi Ingman, Niilo Kiljander, Johannes Hahl
y.m., joiden kehitys jäi epätäydelliseksi, mutta jotka kuitenkin
näyttivät miten laulu- ja taidelahjat ovat meillä kotoisia. Sitä
vastoin ooppera ei ennättänyt synnyttää uusia kansallisia sävelteoksia,
se sai ainoastaan toivomaan ja aavistamaan niitä. Martin Wegeliuksen
mielikuvitelmat jäivät toteutumatta samoin kuin Ernst Fabritiuksen
varhemmin. Näin ollen näyttää ehkä liialliselta lukea Suomalaisen
oopperan ansioksi, että suomalainen säveltaide toista kymmentä vuotta
myöhemmin puhkesi siihen kukoistukseen, josta me nykyään iloitsemme,
mutta kun ajattelemme kuinka oopperan ensimäisten laulajattarien
esimerkki sai uusia kykyjä esiintymään ja kuinka oopperataiteilijat
antamalla konsertteja ympäri maata tekivät taiteellisen laulun
kaikkialla tunnetuksi ja rakastetuksi, niin olisihan ihme jollei tämä
henkisen maaperän muokkaaminen ja siementen sirottelu olisi
lukuunotettava yhtenä mainitun kukoistuksen edellytyksenä! Eikä puutu
yhteyttä osottavia tosiasioitakaan. Valtiopäivillä 1877 B. O. Schauman
esitti anomuksen korkeamman taidekoulun perustamisesta Suomeen, jossa
olisi eri osastot kuvaamataiteita ja soitantoa varten. Jälkimäistä
puoltaessaan hän ensikädessä huomautti viime vuosina esiintyneistä
laulajattarista ja Suomalaisen oopperan "nopeasta kehityksestä". Anomus
sai kolmen ylemmän säädyn kannatuksen, ja keväällä 1879 senaatin
asettama toimikunta laati seikkaperäisen suunnitelman sentapaista,
kaksijakoista oppilaitosta varten. Tässä muodossa tuuma kuitenkin
raukesi; mutta 1882 perustettiin yksityisten alotteesta Helsingin
musiikkiopisto.
Sitä ehdottomampi ja välittömämpi oli Suomalaisen oopperan vaikutus
kansalliseen sivistyselämään ja kansalliseen näyttämötaiteeseen
ylipäätään. Tämä suuremmoisin taiteellinen yritys, mitä meillä tähän
saakka on nähty, oli suomalaiskansalliselta puolelta toimeenpantu ja
innostuttavaan henkeen nähden se oli suomalaiskansallinen. Olihan se
jotakin, josta voitiin iloita, että halveksitulla suomenkielellä
esitettiin suurten sivistyskansojen etevimpiä oopperoita, ja oliko ihme
että taiteilijoita, jotka uhrautuvaisesti pannen voimansa alttiiksi
tekivät sen mahdolliseksi, kannettiin käsillä! Juuri se että
kansallistunto, tunto kotimaisesta, tunto omasta suli yhteen mieltä
keventävän ja huojentavan taidenautinnon kanssa, niin ettei näitä
tunteita voitu toisistaan erottaa, selittää sen rajattoman innostuksen,
sen sanomattoman mielihyvän, millä antauduttiin tämän nuoren taiteen
lumouksen valtaan. Että se samassa kohotti itsetuntoa sekä herätti
intoa ja virkisti voimia mille alalle harrastus suuntautuikin, sen
todistanee jokainen siihen aikaan elänyt suomenmielinen. Ja ooppera se
mursi kuin mursikin sen ennakkoluulojen muurin, jonka takaa
ylenkatseellisesti oli mahdottomaksi arvosteltu yritystä luoda
kansallinen, suomenkielinen näyttämötaide. Kuka olisi ennen suomalaista
oopperaa uskonut että meillä saattaa syntyä traagillisia kykyjä
semmoisia kuin Emmy Strömer-Achté, kuka että koomillisellakin alalla
olisi tavattavissa lahjoja semmoisia kuin Rosinan esittäjässä Ida
Basilierissa? Ei kukaan, ennen kun Bergbomin luottamus loi heille
kotimaisen näyttämön, millä voivat esiintyä. Ja nämä taiteilijattaret
aateloivat suomenkielen ei ainoastaan laulukieleksi, jota se ennenkin
oli, vaan näyttämökieleksi, syvimpien intohimojen ja hienoimpien
mielenväreiden ilmaisijaksi. Näennäisesti oli puheosastolla ollut
haittaa oopperasta, sen kun toisen loistellessa pääkaupungissa oli
täytynyt Tuhkimuksena kierrellä maaseuduilla, mutta tositeossa
lauluosasto valmisti sille tilaa. Saamme nähdä että puhenäyttämön
kukoistus alkoi miltei kohta sen jälkeen kun ooppera oli vaiennut ja
että silläkin taholla, jolla sitä oli ylenkatsottu, alettiin tunnustaa,
että suomenkielinen teatteri oli huomiota ansaitseva, jopa
ruotsalaiselle hyvää esimerkkiä tarjoava taidelaitos. Ilman oopperan
vaikutusta olisi tätä tunnustusta varmaan saatu paljoa kauemmin odottaa
eikä ole ajateltavissakaan, että hallitus sitä ilman olisi taipunut
myöntämään sille 24,000 markkaa valtioapua. Se sai näet yksin pitää
mitä ennen oli annettu puhe- ja lauluosastolle yhteensä.
Edellisestä jo näkyy, kuinka suuri oopperan merkitys oli, kuinka se oli
perustusta laskevaa laatua, niin että sen ensimäiset primadonnat, Emmy
Strömer-Achté ja Ida Basilier, suomalaisen näyttämöllisen taiteen
luojina ansaitsevat sen historiassa seisoa Charlotte Raan rinnalla;
mutta emme luule tälläkään vielä täysin osottaneemme Suomalaisen
oopperan asemaa taiteellisten rientojamme kehityksessä. Ennen oli
runous yksistään edustanut korkeaa taidetta Suomessa. Runeberg ja,
muodon puolesta, Stenbäckkin olivat klassillisuutemme kannattajia ja
heitä seurasi ilman väkinäistä murrosta romanttisuutemme suurmies Z.
Topelius, jonka tuotteliaisuuden loistoaika oli 1840- ja 50-luvuilla;
1860-luvun runoilijoista oli Wecksell romantikko ja Aleksis Kivi
verrattomana kansan kuvaajana 1880-luvun todellisuudenharrastuksen
edeltäjä; 1870-luvulla ei enää ollut mainittujen runoilijain
vertaista laulajaa. Päin vastoin runous luovutti valta-aseman
soitannolle, Suomalaiselle oopperalle, joka oli ajan suuremmoisin
taide-ilmiö. Luonteeltaan ooppera oli romanttinen, mutta sen mieli ja
kieli, sen innostunut henki oli suomalaiskansallinen -- ensi kerran
taide-elämässämme! --, tavotteleva uutta omaperäistä, joka seuraavina
vuosikymmeninä eri muodoissa puhkesikin esiin, ja sentähden saattaa
sanoa, että Suomalainen ooppera oli meillä romanttisuuden ihana,
kaunista huomenta lupaava päivänlasku.
Viiteselitykset:
[1] Vilho y.m. ottivat Porissa, missä teatteri alkoi toimensa,
suomalaisen nimen, aluksi vain taiteilijanimenä. Tarpeetonta lienee
sanoa, että nimenmuutos silloin herätti samanlaisen vastakaiun kuin
joukkonimenmuutokset myöhempinä aikoina. Seurueen jäsenet eivät muka
"kehdanneet pitää rehellisiä ruotsalaisia nimiään".
[2] Göteborgs handels- och sjöfartstidningin monivuotinen
päätoimittaja, jona hän m.m. on saanut mainetta Victor Rydbergin
jalomielisenä ja ymmärtävänä suosijana ja ystävänä.
[3] Suppea luonnekuvaus on Bergbomin kirjottama yksityisessä kirjeessä
tekijälle. Ruotsinmieliset lehdet olivat niin pahoillaan Hedlundin
suhteesta suomenmielisiin, etteivät edes maininneet hänen olevan
kaupungissa.
[4] Esitelmän pääkohdat on painettu U. S:een 1872 n:ris 114 ja 115.
[5] Kts. E. N(ervander), Ensimäinen lehti Suomalaisen teatterin
historiasta. H. S. 1906, n:o 255.
[6] Näytelmä on painettu Kirj. K:lehteen 1872, n:o 9.
[7] Toimittaja, kirjanpainaja O. Palander oli suomenkielen ja teatterin
ystävä, vaikka hänen lehtensä oli ruotsinkielinen. -- Kun Bergbom
teatterin kanssa tuli Poriin, "oli Palander laatinut kolmipalstaisen,
ylenpalttisen, intomielisen kirjotuksen, jossa hän ylisti yritystä
melkein niinkuin yliopisto olisi perustettu, sanoi Kaarlo; mutta
onneksi oli hän ajoissa saanut vihiä kirjotuksesta ja hänen onnistui
estää sen julkaiseminen" (Emilie Bergbom rva Augusta af Heurlinille).
[8] Kun tekijä viimeisen kerran tapasi J. H. Erkon, joku viikko ennen
hänen kuolemaansa syksyllä 1906, hän mielihyvällä muisteli hupaista ja
isänmaallisuuden innostamaa seurustelua teatteriseurueen jäsenten
kanssa talvella 1873. Sitä vastoin hän ei luullut silloin teatterista
mainittavasti hyötyneensä taiteellisessa suhteessa.
[9] Oli aivan uutta että naiset täten saivat olla saapuvilla
ylioppilasjuhlassa. Alas saliin he eivät päässeet, heidän tehtävänsä
oli koristuksena ympäröidä juhlivien kokouspaikkaa! Kuitenkin pidettiin
tätä merkillisenä uuden-ajanhengen ilmaisuna.
[10] Sen jälkeen kun tämä luku jo oli valmiiksi kirjotettu, sain rva A.
af Heurliniltä kirjeen, jossa Emilie Bergbom kertoo näistä samoista
asioista. Mainittuaan ruotsalaisen teatterinjohtokunnan haasteen
Kaarlolle, josta puhutaan alempana, hän jatkaa: "Ajatteles,
teatterinjohtokunta tahtoo aivan yksinkertaisesti saada hänet
kuritushuoneeseen! Ja keskellä tätä taistelua tulee sanoma, että Kivi
on päättänyt raskaan kamppauksensa! Uuden vuoden aattona aamupäivällä
veli tuli meille tuodakseen Kaarlolle ilosanoman. Kun hän sai kuulla,
että Kaarlo oli poissa [Viipurin matkalla], kysyi hän minua, sanoi
veljensä kuolleen ja tahtovansa, että Kaarlo määräisi hautauspäivän
y.m. Minäkään en ollut kotona, mutta kun Ossian, joka istui ja kirjotti
Kaarlon huoneessa, kuuli tämän, aavisti hän kohta että kysymys oli
Kivestä, astui ulos ja sai tietää että niin oli laita. Ossian vei
Stenvallin Morgonbladetin toimituspaikkaan, jossa Forssell ja Hagman
määräsivät maahanpanijaiset lauantaiksi ja antoivat rahaa niitä varten.
Eikö ole ihmeellistä että Kiven hautajaiset kustannetaan niillä
rahoilla, jotka Kaarlo sai teatterilta, tältä teatterilta, joka hänen
eläessään ei ojentanut hänelle oljenkorttakaan! Rauha hänen tomulleen
ja Jumalan kiitos että hänen levoton henkensä on taistellut loppuun! --
En muista olenko kertonut Teille, että veli muutamia viikkoja sitten
oli Kaarlon luona ja kertoi, että pitäjä nyt oli korottanut avunannon
50 penniksi päivässä. [Eliel] Aspelin kävi siellä, ennenkuin hän
kirjotti esitelmänsä [A. Kivestä Porthaninjuhlassa 1872] ja hänen
matkansa vaikutti tämän. 'Kun herrat Helsingistä käyvät häntä
katsomassa', niin pitäjäläiset pitivät häpeänä antaa ainoastaan 100
markkaa vuodessa."
[11] "Krogius kertoi", kirjottaa Emilie, "että Kiseleff oli ollut asiaa
vastaan, 'välttääkseen rettelöitä', mutta hän ja Estlander tekevät
kaikki 'jotta Kaarlo leimataan herjaajaksi'!"
[12] Vaikka Albert Stenvallia neuvottiin toimittamaan yksinkertaiset
pidot kutsutuille vieraille, tilasi hän Saksan emännältä mitä
komeimmat, niin että menoihin tarvittiin lisää 115 mk. Vajaus
täytettiin siten että ystävien kesken kerättiin 5 mk mieheltä. Ne jotka
täten ottivat osaa Kiven hautauskustannuksiin olivat: A. Almberg,
E. Aspelin, J. V. Calamnius, O. W. Churberg, W. Cronström, A. Boehm,
K. Elmgren, P. Ervast, W. Forsman, E. A. Forssell, B. F. Godenhjelm,
A. Hagman, K. F. Ignatius, A. W. Jahnsson, Y. Koskinen, J. Krohn,
V. Löfgren, E. Nervander, F. Perander, Th. Rein, C. G. Svan ja
E. E. Åström.
[13] Morgonbladetin alakerrassa painettu Lean ruotsinnos ei
mainittavasti vähentäne syytä huomautukseen.
[14] Lehden teatteriarvostelija 1875 vuoden loppuun oli tämän kirjan
tekijä.
[15] Nti Laguksen suuri menestys herätti Ruotsalaisen teatterin
puolella ajatuksen "ryöstää", se on houkutella hänet suomalaisilta!
Vaikka ei laulajattaren kiintymystä suomalaiseen asiaan vähääkään
epäilty, sai tämä kuitenkin kiiruhtamaan hänen opintomatkaansa
ulkomaille.
[16] Aug. Aspegren ja nti Toikka, jotka Porissa olivat menneet
kihloihin, viettivät teatterin ollessa Helsingissä häitänsä 29 p.
huhtik.
[17] Eräässä kirjeessä Emilie kertoo Koskisenkin lausuneen: "vähitellen
väsyy niin, ettei enää jaksa taistella!" Ja kohta sen jälkeen hän
jatkaa ikäänkuin selitykseksi: "Mitä sanoa kuopiolaisten anomuksesta
saada ruotsalainen koulu? Kyllä herrassäätymme itsekkäisyys kuitenkin
on suunnaton."
[18] Tavaststjerna sai operetistaan 200 mk, josta 70 meni "libretton"
tekijälle. Säveltäjä pyysi sitte 100 mk. lisäksi joko palkkion
korotuksena taikka "jonkinlaisena etumaksuna" vastedes suoritettavasta
työstä.
[19] Anomus, jonka ovat allekirjottaneet Kaarlo Bergbom, Yrjö Sakari
Forsman ja B. O. Schauman, sekä sääntöehdotus ovat kirjotetut suomeksi,
mutta oheen on liitetty ruotsinnos kummastakin. Senaatin päätös on
tietysti ruotsinkielinen, joten siis oikeastaan vain sääntöjen
ruotsinnos vahvistettiin.
[20] Tulojen keskimäärä oli Helsingissä 531, Porissa 323, Tampereella
331, Hämeenlinnassa 270, Viipurissa 484 mk.
[21] Tämä lisäys johtunee siitä että, niinkuin Bergbomin ylempänä
luettavasta kirjeestä näkyy, kaksi ruotsinkielistäkin kirjailijaa oli
luvannut sepittää jotain teatterille.
[22] Seurahuoneen omistaja ja ravintolan hoitaja nti A. Svärd, jossa
vuodet eivät olleet tukehuttaneet taiteellisia mielitekoja. Hän oli
innokas seuranäytäntöjen harrastaja ja esiintyi itsekin näyttämöllä
etupäässä -- miesrooleissa. Teatterin jäsenille hän osotti erinomaista
ystävällisyyttä.
[23] Tämän johdosta mainittakoon pieni seikka, joka on jättänyt jälkiä
sen ajan sanomiin. Muuan kynäilijä kertoo Åbo Underrättelserissä (26/6
"Hajanaisia muistiinpanoja matkalla Suomessa"), että Vilho kekkereissä
Joensuun (oikeammin Savonlinnan!) seurahuoneella olisi ivallisesti
puhuen "fennomanian vastustajista" verrannut vastapuoluetta
"ummehtuneeseen olueeseen" ja "kylmään kahviin". Tämän johdosta
läksytetään Vilhoa ja koko seuruetta palstan pituudelta ja uhataan,
että teatteriyritys on menettävä yleisön suosion, jolleivät näyttelijät
ole politikoitsematta ja nöyrästi ajattele ainoastaan taidettaan! --
Tositeossa oli Vilho innostuneesti puhuessaan kansallisesta
kulttuurityöstä käyttänyt tuota vertausta silloisesta liberalismista
eli dagbladilaisuudesta ja sillä herättänyt mielipahaa muutamissa
kuulijoissa. Toisten mielestä oli puhe ollut sana ajallaan ja
paikallaan. -- Niin naurettavan vähäpätöinen kuin asia olikin nieli
esim. Wiborgs Tidning suurella mielihyvällä koko palstan Å. U:stä.
[24] Rva Raan (valokuvan mukaan muovaeltu) muotokuva-mitaljoni
luonnollista kokoa oli asetettu kasvien ja kukkien keskelle salin
koristukseksi. Kuvan oli kahdessa päivässä tehnyt A. Tavaststjerna
nuorempi.
[25] Saml. Arbeten V. s. 345.
[26] Rantasalmelta syntyisin; Tukholmassa opintoja harjottanut.
[27] Nti Alma Floman, nykyään lehtorin rva Jalava.
[28] Veuve Grapin, Musta Domino, Mignon ja Nummisuutarit tulivat joko
vuosia myöhemmin taikka ei koskaan (Mignon) näytellyksi. Niiden
mainitseminen osottaa kuinka suunnitelmia tehtiin ja täytyikin tehdä,
vaikkei aina tietty mikä oli mahdollista toteuttaa. Nummisuutarien
esitys esim. lykkääntyi alempana kerrotun kuolemantapauksen johdosta;
Korhosta ajateltiin näet ensiksi Eskoksi.
[29] Paitse näitä Bergbomin jäähyväissanoja on Korhosen muistolle
omistettu Fred. Cygnaeuksen sepittämä kaunis runoelma "Kaatunut
etuvartija" (En stupad förpost, Saml. Arbeten IX. s. 174), joka oli
painettu Morgonbladetiin samana päivänä kun vainaja haudattiin, sekä E.
Nervanderin ennen mainittu kuvaelma (kts. I. s. 29).
[30] Aura Evelina Avellan oli senaatin kamaritoimituskunnan kamreerin
K. K. Avellanin ja hänen puolisonsa M. G. Ekmanin tytär. Hän meni jo
1875 naimisiin kamarikirjurin, sittemmin kruununvouti L. A. F.
Thuringin kanssa ja erosi teatterista, mutta esiintyi kuitenkin
seuraavina vuosina silloin tällöin pienemmissä oopperarooleissa.
[31] Muistutamme tämän johdosta mitä ylempänä (s. 78) on kerrottu
laulajattaren oman tiedonannon mukaan, nimittäin että hän _ei_ ollut
ulkomailla nähnyt niitä oopperoina joissa hän täällä esiintyi;
luonnollisesti oli hän silti nähnyt toisia.
[32] Se on entinen nti Selma Heerman, joka juurikään Turussa oli mennyt
naimisiin näyttelijä Artturi Lundahlin kanssa.
[33] Suomalaisen oopperan aikana esiintyi Morgonbladetissa useita eri
arvostelijoita, joista vain pari alempana mainittua ovat tunnettuja
Hagman näet hankki arvostelut toiselta tai toiselta asiantuntijalta
ilman että muut tiesivät, kuka ne oli kirjoittanut.
[34] Ei, minä en toivu hämmästyksestäni.
[35] Parisilaisia pitsejä ja jalkineita.
[36] Pyydetty oli 20,000 markkaa (se on 12,000 mk seuruetta ja 8,000
orkesteria varten), vaikka saatiin 16,000. Samalla korotettiin
Ruotsalaisen teatterin valtioapu 24,000:sta markasta 32,000:teen! --
"Siis on tässäkin asiassa havaittava kuinka isällisen kohtuullisesti
hallituksen apua annetaan ruotsalaisille ja suomalaisille maassamme.
Huhu kertoo kuitenkin että toinen puoli senaatin talousosaston
jäsenistä oli vastustanut mainittua korotusta ja päin vastoin vaatinut,
että Ruotsalaisen teatterin valtioapu alennettaisiin siihen määrään,
joka Suomalaiselle myönnettiin. Puheenjohtajan ääni oli ratkaissut."
(U. S. 27/1 1875).
[37] Kun Törmänen kesäkuulla 1873 kirjeessä Bergbomille kiihkeästi
pyysi päästä teatteriin -- "ainoa haluni on tulla näyttelijäksi" --
lähetti hän jonkinlaisena puoltolauseena seuraavan kirjeen, joka
ansaitsee tässä sijan:
"Herra C. E. Törmäselle.
Näytelmäteoksenne _Onneton Rakkaus_ on kielen puolesta selvää ja
sujuvaa. Sen muusta arvosta en taida lausua muuta kun että se
minusta nähden on tarkoitukseensa jotenkin sopiva ja ansaitsee
painetuksi tulla. Parempaa kiitosta en tahdo senkin (sic!) tähden
antaa, kun tiedän, minkä onnettoman vaikutuksen ylenvarhainen
kiitos osaksi on tehnyt Wecksellille ja Stenvallille (Kivelle),
josta Jumala Teitä ja meitä kaikkia armollisesti varjelkoon, ja
tosin varjeleekin jos hänessä pysymme. Laulupalaset näytelmässänne
tarvitsisivat runomitan vuoksi paikoin korjaamista, jonka dosentti
Krohn hyväntahtoisesti kyllä tekisi, jos pyytäisitte häntä siihen
ja samassa tervehtäisitte häntä minulta.
Sammatissa 12 tammik. 1872.