(Tiuku ulkopuolella soi).
TYYNE. Mutta kuule, eiköhän sinne tullut ihmisiä puotiin! Jestas, jos
minut huomaavat!
KALLE. Ole huoleti, eihän ne tänne sisään tule.
TYYNE. Pane ovi kiinni, pane ovi kiinni!
KALLE (mennessään): Ole nyt vaan aivan levollinen. Kyllä ne pian sieltä
lähtee.
(Sulkee oven.)
TYYNE (yksin): Hyi, kun rupesi peloittamaan! Olinpa kerrassaan
varomaton, kun tänne tulin. Ajatteleppas, jos se olisi kauppias, joka
tulee kotiin kaupungista! (Kuuntelee ovella.): Taivas, se on sedän
ääni!
KALLE (tulee takaisin): Nyt on piru merrassa! Se on setäsi! Hän tulee
sisään -- hän tahtoo puhutella minua virka-asioissa -- hänellä on
siltavouti mukanaan. Kauhistus, mitä nyt on tehtävä!
TYYNE. Eikä täällä ole kuin yksi ovi! Minä hyppään ulos ikkunasta.
KALLE. Se on liian korkealla. Sinun täytyy piiloutua johonkin. Tuonne
pöydän alle -- Ei, tänne sohvan taa --. Ei, nyt minä tiedän! Tule
tänne, pistän sinut tuohon kaappiin. Pian pian!
(Aukaisee kaapin.)
TYYNE. Mutta jos minä siellä tukehdun?
KALLE. Joutavata, eihän se kestä kuin muutamia minutteja -- eihän hän
kauan viivy -- --.
TYYNE (kaapissa): Täällä haisee pahalta -- --.
KALLE. Minun rasvanahkasaappaani ne vaan. (Sulkee kaapin oven.) Kas
niin! Ole nyt hiljaa kuin hiiri. Pian minä sinut pelastan. (Pistää
avaimen taskuunsa ja menee aukaisemaan peräovea). No, tämäpä nyt vasta
helkkarin moinen sattuma! -- Herra vallesmanni on niin hyvä ja astuu
sisään.