Henrik järjesteli hiippakuntansa asioita siltä varalta, että hän
taas viipyisi poissa pitemmän aikaa. Hän vihki papeiksi kaikki
Upsalan koulun oppilaat, jotka vain suinkin katsottiin soveliaiksi.
Coppmannuksen hän vihki piispaksi, jotta tämä helpommin voisi hoitaa
hiippakuntaa Henrikin poissaollessa.
Kun sitten tuli lähdön aika, ilmoitti kaksitoista nuorta
pappia lähtevänsä piispan mukana Suomeen. Näitten joukossa oli
Länsi-Göötanmaalta kotoisin oleva Rodulfus, joka oli tunnettu suuresta
lahjakkuudestaan. Hänet vihki Henrik juuri lähteissä piispaksi, sillä
kuka tietää, mitä matkalla tarvitaan, on hyvä, että on kaksikin piispaa
mukana. Jos vielä käännetään Hämeenkin suuri heimo, niin onhan silloin
piispa käytettävänä.
Itä-Årosissa astui piispa Henrik pappeineen kuninkaan laivaan. Kuningas
Eerik laski tulijat ja ajatteli: "Kolmetoista hengenmiestä! Se ei
ole onnen luku." Mutta hän ei lausunut julki ajatuksiaan. Mälaria
matkatessa kasvoi yhä pursien luku, ja Itämeren rannalla oli kokonainen
laivasto odottamassa. Lähdettiin. Rannalle jäi suuri ihmisjoukko, joka
oli tullut lähteviä saattamaan. Aseet kalskuivat. Ristiliput liehuivat.
Useimpien laivojen keulaa koristi ristiinnaulitun tai jonkun pyhimyksen
kuva. Voijonmaasta saapui seitsemän tavattoman komeata laivaa, joitten
etukeulat oli varustettu pitkillä rautapiikeillä ja kyljet raudoitettu.
Kun päästiin avonaiselle ulapalle, jäi Henrik ihmetellen katsomaan
tätä matkuetta, jossa oli kymmenittäin suuria pursia. "Suuri on
sentään ristin voima", ajatteli hän. "Kuningas Eerik sanoo, että tämä
vapaehtoinen laivasto on tasan puolta suurempi, kuin mitä rannikon
ledung olisi antanut. Semmoinen on ristin mahti." — — —
* * * * *
Henrik kääntyi katsomaan Lemböten rantaa, jonne juuri oltiin tulossa.
Eikö vain seisonutkin rannalla Odinin tietäjä valkeassa papinpuvussaan
ja hänen ympärillään joukko muita. Kohta alkoi sieltä kuulua laulua.
Se oli kiitoshymni, jonka sävel ja sanat olivat vain hiukan sinnepäin
kuin tuossa tavallisessa merenkulkijain kiitoshymnissä. Mutta juuri tuo
vajavaisuus liikutti Henrikin mieltä. Ajatella, että tuo vanha pappi,
joka kerran oli ollut koko saarivaltakunnan tuomarina ja tietäjänä,
yrittää nyt ristijoukon saapuessa laulaa seuralaisineen latinankielistä
hymniä Jumalalle kiitokseksi!
Oli sovittu, että Lembötessä ristijoukko tai sananviejät odottavat,
kumpiko sinne ensin ennättää. Maria ei vielä ollut tullut Suomesta,
siksi nousi koko sotajoukko maihin lepäämään. Ja komea oli se
jumalanpalvelus, joka nyt toimitettiin Lemböten pienessä kivikirkossa.
Siitä kertoi saarien kansa vielä lastenlastenkin aikana.
Seuraavana päivänä saapui Maria Suomesta. Paljon oli hänellä
kerrottavaa. Saareen hän oli mennyt. Lalli oli ollut ensin alussa
kovasti vilkas ja hyvätuulinen. Hän oli kertonut äitinsä kuolemasta,
vaimostaan, Untamalan Kertusta ja kahdesta pienestä pojastaan, joihin
hän oli kovin ihastunut. Mutta kun Maria sitten sanoi asiansa,
oli Lalli mustanpunaisena kavahtanut pystyyn ja silmät säkenöiden
sähissyt: "Minä taistelen niin kauan kuin käteni kalpaa kantaa. Ikinä
en kumarra Ristin-Kiesusta, tulkoon tänne vaikka kymmenen hiitten
hirmua joukkoineen!" Sitten hän nosti Marian kevyesti kuin höyhentukon
pirtistä pihalle ja sieltä aittaan. "Siinä on sinulle vastaus", mumisi
hän hampaittensa välistä aitan ovea teljetessään. — Siellä oli Maria
joutunut suureen tuskaan ja rukoillut palavasti apua Kristukselta ja
kaikilta pyhiltä. Yöllä olikin sitten tullut Lallin sisar ja päästänyt
Marian salaa pakenemaan.
Kun Maria oli kaiken kertonut, kutsui Henrik hänet kirkkoon. Täällä
polvistui Maria alttarin ääreen, ja piispa sanoi juhlallisena: "Koska
olet hyvin täyttänyt Kristuksen antaman tehtävän, niin minä Jumalan
ja kaikkien pyhien nimessä julistan sinulle ikuisen synninpäästön." —
Maria oli yhä polvillaan, kun pappien kuoro lauloi ihanan hymnin.
Kohta lähdettiin taas kyntämään selkiä. Kun kuljettiin Luotalon vesiä,
nousivat Aasla ja nuori Pietari kuninkaan laivaan. He kertoivat,
että Lalli oli raivonnut kuin hirtehinen. Koko Hämeen oli hän saanut
liittoonsa, ja jäämien suuri sotajoukko oli jo matkalla kohti Suomea.
Samoin oli Joensuun Sarvi yhtynyt Lalliin, vaikka Sarven alue oli jo
kauan kunnioittanut Valkeata Kristusta. Lallin raivoa pelättiin koko
Suomessa siinä määrin, että ihmiset olivat paenneet syviin erämaihin
tai pakolinnojen turviin. Kaikki pirtit olivat autioina, sillä eihän
tiedä, mitä Lalli tekee, kun kulkee Suomen halki Köyliöstä Koroisiin.
Mutta mitä nyt! Kuninkaan laiva pysähtyy, pysähtyvät muut. Salmessa
heidän edessään on laiva laivan vieressä estämässä ristijoukon
matkaa. Kuningas neuvottelee jaarli Guttormin kanssa. Voijonmaan
keihäskokkaiset laivat hyökkäävät ensin. Syntyy ankara meritaistelu,
joka pian päättyy ristijoukon voittoon. Mutta tuskin olivat pakosalle
lyödyt laivat päässeet saarien suojaan, kun korkeille kallioille syttyi
varoittavia merkkitulia. Ja kohta tiesi koko saaristo ja koko lounainen
ranta, että ristijoukko oli tulossa.
* * * * *
Nopeasti kulki Lalli joukkoineen kohti Koroista. Siinä kulki miehiä
ratsain ja jalan, tapparat vyöllä, keihäs ja jousi olalla. Oli jo
päästy Ruskon tienoille. Pitkä jono kulki suon läpi kiemurtelevaa
polkua. Etumaiset pysähtyvät. Mitä nyt! — Vastaan tulee pari
pelästynyttä miestä. He kertovat kauhulla, miten ristijoukko oli jo
aamulla saapunut. Vain Sarven miehet ennättivät rannalle maihinnousua
estämään. Kamala oli taistelu, mutta minkäs mahtoivat Sarven miehet
yksinään. Heidän täytyi peräytyä Sampaslinnan suojaan ja vihdoin
jättää sekin voittajalle. Paljon kaatuneita jäi tantereelle, ja
vesi Aurajoessa punerti. Kuningas Eerik joukkoineen valtasi nyt
Unikan-karin, Miesmäen ja Virusmäen sekä alkoi leiriytyä Koroisten
niemelle. Silloin saapuivat jäämit Hämeestä. Ja voi sitä hirmua, mikä
nyt alkoi! Mutta takaisin lyötiin jäämitkin. — — — Lalli kuunteli
kertomusta hammasta purren, ohjia pusertaen. "Kolmas joukko ei
peräydy", tuli sähisten hänen hampaittensa välistä. — — —
Kuningas Eerik seisoi päällikköjen ympäröimänä Koroisten niemellä.
Kaikki olivat hyvin totisia, sillä oli juuri saatu sanoma Lallin
tulosta. Vihdoin virkkoi jaarli Guttorm: "Joukkomme on kyllä
moninkerroin suurempi, mutta miehet ovat näännyksiin asti väsyneitä
kokopäiväisestä taistelusta. He tuskin pysyvät pystyssä. Jos Lalli nyt
hyökkää, olemme totisesti hukassa."