Henrik oli saapunut Itä-Årosiin. Hän istui kuninkaan tuvan tammisen
pöydän takana ja kertoi Eerikille tuosta aijotusta retkestä. Talvisilla
markkinoilla oli annettava julistus, jossa kehotetaan kaikkia hurskaita
miehiä kokoontumaan heti vesien auettua ristinlipun alle ja seuraamaan
sitä Suomeen, jossa täytyy miekalla kukistaa kirkonvihollisen valta.
Julistus aijottiin lähettää naapurimaihinkin, jopa etelään asti. Mutta
silloin kivahti kuningas Eerik: "Luulet siis, ettei Sveeassa ole voimaa
kirkonvihollisen kukistamiseen. Unohdatko aivan heimoni muinaisen
mahtavuuden, kuinka sen lohikäärmekokkaiset laivat halkoilivat meriä ja
vapisuttivat kansoja ja kuninkaita!"
Henrik hymyili: "Älähän nyt kiivastu, kuningas Eerik! Muistan heimosi
muinaisen mahtavuuden ja tiedän sen nykyisen voiman. Eihän sinun
tarvitse muuta kuin lähettää sotavasama kiertämään yli valtakunnan,
niin heti on luonasi vankka joukko. Ja tiedän myöskin, kuinka
oivallinen on rannikon ledung, jokaisessa laivakunnassa on sotapursi
lähtövalmiina. Mutta nyt onkin niin, että tällaiseen pyhään sotaan
kirkonvihollista vastaan ei ketään pakoteta, vapaehtoisesti tulkoon,
ken haluaa. Siksi on julistus välttämätön. Ymmärrätkö minua nyt,
ystäväni Eerik?"
Eerik: "Ymmärrän niinkin. Mutta tiedänpä, että kaikki mieheni lähtevät
tälle retkelle, vaikkei sotavasama heitä kutsukaan."
Henrik: "Sitä parempi. Sinä teet kirkolle suuren palveluksen, kun otat
retken johdon käsiisi ja lähdet parhaitten miestesi kanssa. Jumala
sinua siunatkoon nyt ja ijankaikkisesti! — — — Mutta kuules, eräs asia
vielä painaa mieltäni. Kirkonviholliselle on välttämättä ilmoitettava
edeltäpäin ristijoukon tulosta. Silloin hän saa valita joko kasteen tai
taistelun, jotta ei sitten tietämättään syökse sieluaan kadotukseen.
Suomessa sanoivat, ettei sieltä kukaan uskalla lähteä Köyliöön, sillä
Lalli on niin kiivas, että paikalla lyö sanantuojan kuoliaaksi. Siksi
täytyy Sveeasta jonkun lähteä. Ja henkilönkin tiesivät minulle Suomessa
ehdottaa. Tuolla vanhalla päälliköllä, Mälarin rannalla, on tytär, joka
nuoruudessaan oli Saaressa kymmenen vuotta orjana. Eräänä syysyönä
hänet oli ryöstetty täältä. Kun päällikön Maria oli orjana Saaressa,
hoiti hän silloin Lallia kaikki lapsuuden vuodet. Ja Suomessa sanoivat,
että Lalli rakasti Mariaa enemmän kuin omaa äitiään ja oli kovin surrut
Marian karkaamista. Siksi on Maria ainoa, joka hengissä voi palata
Lallin luota. Ajattelen, että hän lähtisi heti meren auettua Suomeen.
Tahdotko taivuttaa Mariaa lähtemään, sinä kun olet niin tuttu päällikön
kotona?"
Eerik: "Yritän parastani, koska pidät tuon sanan lähettämisen niin
välttämättömänä."
Kauan vielä juttelivat miehet tuosta aijotusta matkasta, talvisen
päivän vaipuessa mailleen. — — —
Monta kertaa kevättalvella kävi Eerik sitten päällikön luona Mälarin
rannalla taivuttelemassa Mariaa sananviejäksi Suomeen. Mutta kaikki oli
turhaa, Maria pysyi taipumattomana. Silloin päätti Henrik itse tarttua
asiaan.
* * * * *
Pirtin ovi oli auki, mutta sittenkin tuntui sisällä ahtaalta ja
pimeältä. Maria nousi värttinänsä äärestä, työnsi pirtin akkunaluukun
syrjään ja jäi siihen luukunpieleen nojaten katselemaan keväistä
kirkkautta. Lunta ei näkynyt missään, mutta Mälar oli vielä jäässä.
Synkkänä, mustansinervänä lepäsi se siinä Marian silmien edessä. Siinä
katsellessaan vaipui Maria vienoon surumielisyyteen: Noin synkkänä
aukeni hänen eteensä kerran Saaren selkä. Ah, hän oli silloin orjana!
Noin lauloi leivonenkin ilmassa. Tuolla rantatammessa vihelteli
kottarainen, aivan kuin Saaren koivuissa ennen! — Maria heräsi
mietteistään, kun syväsointuinen ääni ovella sanoi: "Jumalan rauhaa,
Maria!"