Henrik: "Älä ole epäuskoinen! Jumala on suurempi kuin Lalli.
Rukoilkaamme heti Jumalalta uskoa ja siunausta!"
Miesten päät painuivat alas. Mutta piispan rukoillessa mumisi isä
Pietari: "La-Lallia minä pelkään."
Hiilos sammui. Päre kiertyi mustalle karrelle. Kukko nukkui orrellaan,
ja kissa unohti kehräämisen. Mietteissään sanoi Henrik: "Käydäänpäs
levolle, pojat! — Tämä Suomi on ihmeellinen. Yhä enemmän se herättää
minussa hämmästystä ja rakkautta. Laulun ja soiton kansaa on tämä
Suomen heimo, ei ihme, jos onnen kannel tuli tänne. Mutta laulu ei
estä sen henkeä pyrkimästä ylöspäin. Kuin kukka kääntyy aurinkoon,
niin kääntyy Suomen heimo kohti Jumalaa. — Keväällä kohoavat täällä
ristiharjat kohti taivaan sineä! Pojat, ihmeellinen on se rakkaus, joka
etsii omiaan maailman kaikista kolkista, Suurta on astella Jumalan
tiellä."
Pian oli koko nokinen savupirtti unten mailla. Henrik yksin valvoi. Hän
tunsi sielussaan ääretöntä onnea, Jumalan rakkauden lahjoittamaa ylevää
onnea. Vihdoin hänkin nukkui. Mutta kirkkaasti loimuten valvoivat
revontulet pohjan taivaalla.