V. KOTONA.

Kuinka sykkikään Henrikin sydän hänen nähdessään kotilinnan jylhät

tornit ja niitten takana kukkuloitten kauniit ääriviivat. Tässä kylä ja

kirkko, tuolla laitumet ja tammisalot. Ja kohta hän oli hyvän äitinsä

luona.

Äiti oli iki-ihmeissään, kun Henrik tuli. Hän ei ollut osannut vielä

odottaa. Itse Pyhä Neitsyt oli varmaan tuonut hänen poikansa kuin

siivin kotiin. Isä Markus piti heti kiitosmessun linnan kappelissa, ja

Pyhän Neitsyen kuvan eteen sytytettiin seitsemän kynttilää.

Vain ensimäisen illan saivat äiti ja poika olla yhdessä. Kuinka

paljon heillä olikaan puheltavaa! Äiti tunsi itsensä sanomattoman

onnelliseksi, kun sai kuulla sukulaisistaan tuolla rakkaassa

pohjolassa. Henrik oli äidin mielestä paljon miehistynyt vuoden aikana,

parranhaiveniakin jo näkyi poskilla. Avomielisesti hän kertoi kaikesta,

kirjastosta, isä Samuelista, piispasta ja monesta muusta — Mariastakin.

Niin, Mariasta — ja äidin sydän sykki ilosta.

Jo seuraavana päivänä täytyi Henrikin nousta ratsunsa selkään ja

lähteä miehineen vartioimaan lounaiseen tuovia teitä, sillä taas oli

nähty rosvoja liikkeellä. Tällä kertaa eivät ne tosin tulleet. Mutta

toisten ne tulivat, jopa niin tiheään, että kerrankin oli Henrik koko

viikon yhtä mittaa ratsun selässä, hevosta vain vaihtoi välillä. Monta

taisteluakin siinä taisteltiin. Ja kaikki sanoivat, että Henrik osasi

käyttää aseita yhtä hyvin kuin joku toinenkin. Eikä hänen rohkeudelleen

löytynyt vertoja. Miehet häntä ihailivat rajattomasti, ja kansa antoi

hänelle nimen "hyvä kreivi," koska hän aina oli iloinen ja hyvä.

Taistellen kului koko kesä ja sitä jatkui vielä talvellakin, niin

että aseissa piti yhä olla. Mutta kun tuli kesä toinen, ei rosvoja

enään liikkunut näillä mailla. Kuitenkin oltiin yhä varuillaan,

sillä tiedettiinhän, että prinsessa Maud oli joukkoineen vielä

maassa. Nyt voi Henrik sentään usein oleskella kirjastossaan. Se

vain tuntui ikävältä, ettei hänellä siellä enään ollut luettavaa,

sillä kaikki kirjat oli hän jo käynyt läpi useampaankin kertaan.

Ja tuo ainainen aseissaolo vaikutti, ettei hän itsekään tullut

tarinainkirjoittamistuulelle. Kun aika alkoi tuntua pitkältä, ratsasti

Henrik silloin äitinsä kanssa naapurilinnaan. Siellä oli Eedit jo

ylennyt immeksi, mutta yhtä luonnollinen ja lapsekas hän oli kuin

ennenkin. Mielellään katseli Henrik hänen tummia kiharoitaan ja

kuunteli hänen kaunista ääntään. Eedit pani Henrikin aina kertomaan

tarinoita, joita muutkin kuuntelivat halulla ja jännityksellä.

Kohta alettiin Henrikkiä kutsua muihinkin linnoihin lyhentämään

pitkiä iltoja, eikä aikaakaan niin oli hän saanut "kertojakreivin"

kunnianimen. Mutta kukaan ei aavistanut, että Henrik kertoi omia

tarinoitaan, vaan kaikki luulivat, että hän oli ne lukenut tai kuullut

kuljeksivilta laulajilta. Usein sai Henrik kuulijansa lämpenemään ja

silloin hän aina ajatteli: Jos osaisin soittaa, niinkuin osaan kertoa,

niin läksisinpä todentotta trubaduurina kiertämään maailmaa.

Saapui taaskin talvi. Nyt kierteli enään vain joku yksinäinen

ratsastaja teitä vartioimassa. Ja kun tuli kevät, riisuttiin aseet

kokonaan, sillä kuultiin että prinsessa Maud oli noussut kevään

ensimäiseen laivaan ja purjehtinut Kanaalin yli Normandiaan. Hän

oli vihdoinkin jättänyt Englannin rauhaan, ja kaikki huokasivat

helpotuksesta. Pian nyt palautuvat vanhat hyvät ajat, ajateltiin.

Ja Henrikkin kertoi heti äidilleen lempituumansa: Nyt kun rauha oli

palautunut, halusi hän käväistä Yorkissa. Hän oli jättänyt kaikki

ostamansa kirjat sinne ja pyytänyt munkkien kopioimaan monta kirjaa

tuomiokirkon suuresta kirjastosta. Hän tahtoi mennä noutamaan kirjansa

ja samalla käydä tervehtimässä ystäviään. — Mitäpä äidillä olisi ollut

tätä vastaan. Mutta silloin sanoi Henrik: "Äiti, lähde sinäkin mukaan

Yorkiin! Sinä jaksat kyllä ratsastaa, ja otetaan kymmenkunta vankkaa

miestä mukaan, niin ei ole meillä mitään pelättävää matkalla. Ne aina

puhuivat sinusta siellä pohjoisessa, kuinka iloiseksi he tulisivatkaan,

jos lähtisit mukaan."

Äiti hämmästyi suuresti tätä ehdotusta. Mutta mitä enemmän hän sitä

ajatteli, sitä mieluisammalta se tuntui. Ja kauniina kevät-aamuna

ratsasti linnan portista äiti poikineen pienen seurueen kanssa kohti

kaukaista Northumberlandia.

Suomen apostoli · 第 34 / 120 题