Henrik istui hetkisen aivan hiljaa. Sitten hän nousi ja suoristui.
Hänestä tuntui kuin olisi hän äkkiä tullut täyskasvuiseksi mieheksi.
Hän meni miesten luo ja sanoi näille: "Minä tulen nyt kotiin. Rouva
äitini kehottaa meitä palaamaan meritietä, mutta maata myöten
pääsisimme pikemmin. Jos palkkaisin täältä pari ratsumiestä lisää,
luuletteko, että silloin uskaltaisimme lähteä taipaleelle?"
Egbert: "Ei auta vaikka paikkaisitte kaksikymmentä. Mutta hankkikaa
itsellenne niin nopea juoksija kuin voitte, niin silloin uskallamme
lähteä kolmisinkin. Jos rouva äitinne ei olisi antanut meille linnan
nopeimpia hevosia, olisimme aikoja olleet rosvojen käsissä. Kuljimme
kuin tulessa ja ilmassa vaaran uhatessa."