Vanni lukiessaan tätä kirjettä meni aivan sekasin. Hän luki ja luki,
mutta mieleen ei jäänyt mitään kokonaista. Nimensä perässä näki hän
kolme huutomerkkiä ja monessa kohti näki hän kirjeessä pitkät rivit
paljaita pisteitä ja tiesi niittenkin merkitsevän jotakin, mutta mitä?
Silitysraudat kuumenivat ja täytyi ruveta työhön, mutta työnsä
välissäkin hän sitä aina luki ja somalle se tuntui.
Tänä päivänä ei kuitenkaan tullut sen selvempää. Vannin mielessä
tuntui, että kirjeeseen kumminkin on vastattava ja otti aina
kirjoituskoneensa ja paperinsa esille, mutta ei sujunut paperille
mitään. Luki hän taas uudestaan Santerin kirjettä, ja koetti asettua
kirjoittamaan, mutta paperille ei vaan jäänyt mitään semmoista, jota
olisi viitsinyt muille ihmisille viitata. Niin repäsi hän sen
palasiksi, viskasi uuniin ja koetti kirjoittaa uudestaan, mutta sen
kävi samoin.
Univuoteellakin iltasella Vannin ajatukset hapuilivat kauvan sitä ja
tätä. Paino tuntui mielessä, että hänen piti vastata Santerin
kirjeeseen, mutta väliin jylähti aina, että josko on seurauksena
samanlaiset seikkailut kuin Aaronkin kanssa. Olihan kumminkin Santerin
kirjeen lopussa takaamassa sanat "Vilpitön ystäväsi". Sitä paitsi Vanni
muisti Santerilta jo aikoja ennen saaneensa monta puhtaasti loistavaa
silmäystä, jotka nyt yhdessä tuon kirjeen kanssa puhuivat enemmän kuin
mikään muu.
Vannin mieli kuitenkin nukkuessa oli selvinnyt siksi että turha oli
hänen kirjoittamalla ruveta pitkiä kertomaan. Otti hän iloisena
paperinsa ja kirjoitti siihen:
'Hyvä, Santeri!
Tule tänään kuuden aikaan.