Grazian Likaway luki kirjeen kahteen, kolmeen kertaan, mutta ei
ymmärtänyt sitä. Sen vuoksi hän kutsui mestari Mathiaksen avuksi.
"Lue tämä kirje! Sen on narri tuonut, narri kirjoittanut ja narri kai
sen myös voi käsittää."
"Tämän nyt voi käsittää kuka tahansa", sanoi Mathias luettuaan
kiireesti kirjeen.
"No anna kuulua, mitä siinä on!"
"Muistatte kai vielä, miten ankarasti te häväisitte isä Siegfriediä
Bittsen linnassa? Minä olin myöskin siellä ja näin kasvot, jotka
paljastuivat silloin, kun te riistitte päähineen häneltä. Ne olivat
todellakin Teodor Dalnakin kasvot."
"Olen hänelle vain asianomaisesti kostanut, vai mitä arvelet?"
"Se on totta. Ja sellaisia iskuja ei niin pian paranneta, etenkin jos
ne sattuvat semmoiseen paikkaan, jotka tuskin ovat ehtineet arvettua.
Muistatte kai senkin, että Teodor Dalnaki on neiti Magdaleenan
hyleksitty kosija? Lisäksi ovat linnat niin lähekkäin, että toisen
ikkunoista näkee melkein toisen huoneisiin."
"Sinä siis arvelet, että tässä kirjeessä puhutaan Magdaleenasta?"
"Muita naishenkilöitä ei tässä talossa ole. Ja vaikka kaikki nuo
maalatut kauniit kuvat olisivatkin eläviä, kiinnittäisi ainoastaan
Magdaleena Teodorin mieltä. Sellainen on minun ajatukseni."
"Katsohan ikkunasta pihalle! Etkö näe jäiden lähtöä Waagista? Narrin
tullessa olivat jäät tuskin liikkeellä, nyt ne ovat suorastaan
raivoissaan. Näetkö, kuinka jäälohkareet vierivät tuoden mukanaan
mökkejä rannoilta ja katkoen paksuja puita? Voiko kukaan inhimillinen
olento sydänyön aikana kulkea niitä myöten? Sano mielipiteesi!"
"Minä olen Raamatusta lukenut, että Pietari kerran käveli kuivin
jaloin vettä myöten, ja se tapahtui merellä. Hyvänä luterilaisena
täytyy minun uskoa, mitä Raamatussa sanotaan."
"Se oli silloin. Ja kulkija olikin Pyhä Pietari, jolle kaikki taisi
olla mahdollista. Mutta tänään on tänään."
"Mutta minä tiedän myös, että joku munkkikin voi saada paljon aikaan
ja rakastaja vielä enemmän. Kun molempain ominaisuudet yhtyvät
samassa henkilössä, pystyy tuo henkilö kaikkeen!"
"Puhelemmeko asiasta Berezawskyn kanssa?"
Aina siitä saakka kun oli kotiuduttu Bittsen hääjuhlallisuuksista,
oli tuo vanha sulhaspoika oleskellut Mitosclimin linnassa.
Hänenhän piti mennä naimisiin Magdaleenan kanssa ja sitten viedä
hänet mukanaan kotiinsa. Asian lopullista toimeenpanoa hidastutti
ainoastaan se seikka, että vävypoika ja appiukko ottivat joka
aamu niin perinpohjaisen pöhnän, että oli pakko kantaa heidät
vuoteeseen nukkumaan, josta heitä ennen puoltapäivää ei olisi kyennyt
herättämään tulipalon hälinä eikä edes ryövärien päällekarkauskaan.
Mutta sitten iltapäivällä tuo tekopyhä herra ei tahtonut ottaa osaa
mihinkään kiusalliseen toimitukseen ja siten lykkäytyi avioliiton
solmiminen päivästä toiseen. Häitä vietettiin sentään jo etukäteen
joka päivä.
Sulhasta ei saatu nytkään hereille, vaikka mitä olisi tehty. Hänen
korvaansa huudettiin, hänen jalkapohjiansa kutitettiin, mutta mikään
ei auttanut. Hän vain liikutti kättä tai jalkaa ikäänkuin kärpästä
hätistellessä, ja nukkui edelleen.
"Maatkoon", mutisi herra Grazian, "minulla on toinen tuuma, puhelen
tyttäreni kanssa."
Hän tapasi Magdaleenan istumassa avonaisen ikkunan ääressä.
"Oletpa sinä, muruseni, tänään kuumaverinen, kun tämmöisellä ilmalla
pidät ikkunaa auki", puheli hän.
"Päästän ainoastaan kyyhkyseni vapaaksi, sillä jos minä sattuisin
matkustamaan pois, ei kukaan sitä ruokkisi."
"Sinä siis jo tiedät, että sinun täytyy pian mennä naimisiin?"
"Tiedän, isä rakas."
"No, miksi et revi tukkaasi, vuodata katkeria kyyneliä ja sano sata
kertaa: 'Mieluummin kuolemaan kuin hänen omakseen'?"
"Sinun läsnä ollessasi en aio enää milloinkaan itkeä."
"Sittenhän olet jo kokolailla muuttunut. Kenties nuo piispan häät
ovat aiheuttaneet sen? Varmaankin muuttui mielesi silloin, kun näit
siellä rakastettusi ja sait tietää, että hän on erään kauniin rouvan
hempukka?"
"Tuo kohtaus oli kamala, isä rakas."
"Voitko vannoa, ettet rakasta tuota munkkia?"
"Vannon, vaikka milloin, etten rakasta ketään _munkkia_!"
"Sellainen olisikin hirveätä. Minä en oikein voi sanoa, mitä sinulle
siinä tapauksessa tekisin. Mitä sinä tuossa pienessä pussissa
säilytät?"
"Kaikenlaisia pieniä muistoesineitä, jotka olen perinyt
äitivainajaltani, kuten hänen emaljoitua kuvaansa, kiharaa hänen
tukastaan ja erästä hopeista ristiä, jota lapsuudessa kannoin
kaulassani. Kai minä saan viedä ne mukanani, kun lähden tästä
talosta?"
"Mutta sinähän olet kokonaan muuttunut, olet tullut kuuliaiseksi
tyttäreksi. Ehkä asiat kehittyvät vielä niin, että tulet saamaan
minun siunaukseni."
"Siunaa siis minua, vaikka vain yhdellä sanalla!" pyysi tyttö
polvistuen isänsä jalkojen juureen. "Salli minun suudella sinun
kättäsi."
Grazian salli Magdaleenan suudella kättä, jonka hän ojensi
tyttärelleen.
"Lupaa, että annat minulle anteeksi kaikki mielipahat, joihin
tahtomattani olen tehnyt itseni syypääksi!"
Tuo pyyntö liikutti Grazianinkin raakaa luontoa.
"Älä huolehdi, en minä ole sinulle paha", murisi hän sekä sipaisi
kerran karvaisella kädellään polvistuneen tytön päätä. Tuon liikkeen
saattoi otaksua siunaukseksi.
"Pian pannaan asiat kuntoon", puheli hän. "Pappi on jo täällä. Meidän
tarvitsee ainoastaan mennä levolle ajoissa tänään, että jaksamme
nousta aikaisin aamulla. Huomenna nimittäin ovat häät."
Sanottuaan sen meni Grazian takaisin huoneeseensa, jossa mestari
Mathias vielä odotti.
"Olet kokonaan väärillä jäljillä, velihopea", puheli hän tälle.
"Juttelin tytön kanssa ja huomasin, että hän on kokonaan muuttunut.
Hän ei itkenyt lainkaan, kun minä häistä juttelin. 'Leena', sanoin
minä, 'huomenna ovat hääsi.' Hän myöntyi siihen ja suuteli minun
kättäni."
"Tuohan on juuri paras todistus siitä, että hän hautoo jotakin
ennenkuulumatonta päässään. Hän sanoi vain jäähyväiset isälleen,
koska hän aikoo ennen häitä, ensi yönä, paeta rakastajansa mukana.
Sen he ovat keskenänsä sopineet. Minä tunnen naiset."
"Tuhat tulimmaista, olisiko sellainen mahdollista? Tuli ja leimaus,
jos asia todellakin olisi niin! Voi taivaan talikynttilät, minä tapan
ne paholaiset! Herätä tuo puolalainen lallus! Herätä hänet, vaikka
hän olisi puolikuollut! Minä tukehdun kiukusta. Hälytä koko linnan
väki jalkeille!"
"Meidän pitää toimia sangen varovasti. Siis ei ollenkaan mitään
hälinää! Muuten he huomaavat ja tietävät olla varuillaan. Meille
olisi parasta, että jokainen mies nukkuisi niin kauan kuin hän
itsestään herää. Lisäksi pitäisi karhujen ruokaan sekoittaa iltasella
unijuomaa, että ne olisivat sitten hiljaa. Kappelissa eivät asiat ole
oikealla tolallaan. Sydänyön kellonsoitto ja valaistussa kirkossa
häärivät kummitukset, jotka tekin olette nähnyt, ovat epäilemättä
jonkun elävän ihmisen aikaansaamia vehkeitä. Siinä piilee varmasti
jokin salaisuus. Armollinen herra, jättäkää asia minun haltuuni! Jo
illaksi olen minä niin valmistautunut, etten väisty Belzebubiakaan,
jos hän nimittäin on mukana pelissä."
Aina myöhäiseen iltaan asti kuiskuteltiin ja lymyttiin sinä päivänä
Mitosclimin linnassa. Mutta salaisuutta ei tietenkään ilmaistu
naisille.
Sillä aikaa kun neiti Magdaleena söi illallista, vietiin Berezawskyn
aseelliset palvelijat kappeliin. Tuo julma sulhanen tahtoi myöskin
olla mukana hyökkäyksessä.
"Mutta älkää tappako munkkia", neuvoi hän väkeänsä. "Munkin
tappaminen on hyvin vaarallinen teko. Isoisäni sattui kerran
vahingossa nitistämään erään munkin hengiltä, ja kostoksi siitä vei
piru hänet sitten helvettiin."
Täytyi oikein vakuuttamalla vakuuttaa hänelle, että isä Siegfriedin
henki säästettäisiin. Sen sijaan hän lupasi keksiä sopivan
kidutus- ja rangaistustavan, jolla tuota munkkia piinattaisiin.
Yön tullessa hiipi Berezawskykin kappeliin sekä piiloutui aseellisen
seurueensa kanssa hautaholveihin.
Miehet saivat ajankulukseen tynnyrin olutta ja nopanheittovehkeet.
Pimeän tultua käski herra Grazian kuuluvalla äänellä, että kaikkien
oli mentävä levolle, kyetäkseen varhain seuraavana aamuna jalkeille
viettämään häitä. Kukaan ei saisi liikkua ulkona yöllä. Kellarit,
varastohuoneet ja makasiinit oli tarkasti lukittava.
Sitten, kun koululaiset olivat laulaneet häälaulun morsiamen ikkunan
alla, sammutettiin kaikki valot linnassa.
Seudulla vallitsi sen jälkeen syvä hiljaisuus kuin haudassa. Kaikki
elävät olennot tuntuivat paenneen pois. Ainoastaan kohisevasta
Waag-virrasta kuului kumeata, toisiinsa törmäävien ja särkyvien
jääpalasten aiheuttamaa ryskettä.
Mutta kun suuri linnankello kuuluvasti lyöden ilmaisi, että keskiyö
oli käsissä, nousi Magdaleena vuoteeltaan, puki vaatteet yllensä,
sitoi vyöllensä vyön, jossa riippui äidiltä perinnöksi saatu
pienoinen pussi, kääräisi lämpimän vaipan ympärilleen sekä kiiruhti
kuulumattomin askelin takimmaisia kiertoportaita myöten pienelle
tutulle ovelle, joka vei puistoon.
Hän katseli ympärilleen, mutta karhuja ei näkynyt missään -- se
oli mestari Mathiaksen käyttämän nukutusaineen ansiota. Siten hän
saattoi esteettä kävellä kirkon luo ja sanoa siinä vielä viimeiset
jäähyväiset isänkodille, josta hän pian olisi ainaiseksi poistuva.
Tehtyään sen hän meni kappeliin.
Taasen paistoi kuu kirkkoon ja valaisi pyhimysten kuvat, nimettömät
hautakivet ja alttaritaulun.
"Kunpa vapauttajani, rakastettuni, nyt pian tulisi!" huokasi hän.
Huuhkaja huusi tornissa.
Vihdoin soi kello, ja alttaritaulu tuli valoisaksi. Siegfried läheni.
Kun hän astui syrjään siirtyneen Antoniuksen kuvan paikalle, oli
hän kuin todellinen elävä alttaritaulu, pyhä Ladislaus, kuuluisa
unkarilainen pyhimys. Ei tuo pakanain kuoliaaksi kiusaama, köyhä
pyhimys, vaan pakanoiden voittaja, sankari Ladislaus.
"Jumalan kiitos, että vihdoinkin tulet! Huomenaamulla olisi minun
ollut pakko lähteä Puolaan."
"Rientäkäämme sitten täältä, rakkaani!"
"Salli minun ensiksi rukoilla veljeni haudalla!"
"Minä yhdyn sinun rukoukseesi!"
Molemmat polvistuivat vierekkäin, käsikädessä, tytön veljen
muistomerkin ääreen.
Magdaleena suuteli kiveen veistettyä kuvaa.
"Rakas veli, annathan minulle anteeksi?" rukoili tyttö.
"Tietysti minä annan sinulle anteeksi, rakas sisko!" kuului ääni
syvyydestä. Samassa aukeni hautaholvin ovi, ja sieltä syöksyi koko
Berezawskyn aseistettu joukko tuon ikinuoren sulhasmiehen itsensä
johtamana. Hän heilutti julmasti miekkaansa.
Seuraavassa silmänräpäyksessä salamoi miekka Teodor Dalnakin oikeassa
kädessä.
"Ahaa, vai ei tässä olekaan kysymyksessä munkki! No sitten
sinun pitää kuolla tuossa paikassa!" kiljui Berezawsky hyökäten
Teodoria kohti, miekka hirmuiseen iskuun kohotettuna. Mutta tämä
olikin liikkeissään vikkelämpi ja antoi sen sijaan sellaisen
iskun Berezawskyn olkapäähän, että tämän käsi irtautui ruumiista.
Berezawsky kaatui lattialle ja kuoli ennen taistelun loppua.
"Takaisin maan alle, pelkurit!" jupisi Teodorin ääni, samalla kuin
hän kostonenkelin tavoin huitoi ympärilleen ja ahdisti hyökkääjät
aina hautaholvin ovelle asti. Mutta silloin avautui kirkon ovi,
ja sisään hyökkäsi Grazianin aseilla ja tulisoihduilla varustettu
joukko. Ukolla itsellään ei ollut muuta asetta kuin koukkusauvansa.
"Tännepäin, pappi!" mölisi Grazian. "Astu eteeni, munkinroikale! Isä
Siegfried! Naisenryöstäjä! Kepillä sinut tässä tapetaan! Juuri tällä
minun kepilläni!"
Ja raivosta suunniltaan hyökkäsi hän keppi koholla eteenpäin.
Magdaleena heittäytyi miesten väliin kovasti kiljaisten.
"Jumalan tähden!" rukoili hän. "Isä ja Teodor! Älkää tehkö
onnettomuutta! Tappakaa ennen minut!"
"Pois tieltä, lutka!" kiljui Grazian potkaisten polvistuvaa tyttöä.
Sen teon aikoi Teodor kostaa Mitosclimin herralle miekan iskulla,
mutta lyönti sattuikin erään esiin tunkevan palvelijan päähän. Se oli
onneksi Grazianille, sillä palvelija menetti henkensä. Ritarin miekka
kaatoi vielä kaksi palvelijaa, sitten sen terä katkesi kädensijaa
myöten.
Mutta miekatonnakin hän piti puoliansa noita pelkureita vastaan.
Hän sieppasi avukseen suuren messinkisen kynttilänjalan ja jakeli
sillä niin tuhoisia iskuja sekä oikeaan että vasempaan, ettei juuri
kenenkään tehnyt mieli lähestyä häntä. Hän pääsi jo alttarille, aivan
Antonius padualaisen paikalle, ja hänen takanansa ammotti maanalaisen
käytävän musta aukko. Jos hän vain pääsisi niin paljon edelle, että
voisi sulkea tammioven, olisi hän turvassa.
Mutta silloin hän tuli katsahtaneeksi vielä kirkkoon. Näky, johon hän
heti kiinnitti huomionsa, hyydytti hänen verensä.
Grazian oli nimittäin tarttunut Magdaleenan pitkiin, hajalleen
menneihin hiuksiin, ja kiskoi häntä niistä pitkin kivilattiaa kirkon
ovea kohti.
Sitä ei Teodor voinut sietää. Viha karkotti hänen sielustaan kaikki
inhimilliset tunteet. Hänestä tuli eläin, leijona, jolta puoliso on
ryöstetty. Vihasta ja tuskasta kiljaisten hän hyppäsi alttarilta
maahan pidellen kumpaisessakin kädessään raskasta kynttilänjalkaa.
Niitä hän heilutti kuin sotanuijia hyökätessään palkkalaisten
joukkoon ja kaataessaan kaikki edestään. Hän raivosi aseistettujen
palvelijain joukossa kuin hurskas ja mieletön Herkules, jonka
ruumista Nessus-paita poltti. Vihdoin hän pääsi kirkon ovelle,
jossa isä rääkkäsi tytärtään. Päästyään tämän luo hän tähtäsi
kynttilänjalalla hirveän iskun Grazianin päätä kohden, mutta tämä
väisti sen nyrkkiin puristetulla kädellään. Samalla viskattiin
takaapäin vaate hänen päänsä yli, ja muudan palkkalaispelkuri tarttui
hänen jalkoihinsa vetäen hänet kumoon. Ainoastaan siten voitiin
Teodor Dalnaki voittaa ja sitoa.