(Toinen »historiallinen» tapaus kertomuksen muodossa.)
Tuntia myöhemmin. Istuin turkkilaiseen tapaan lattialla
liinavaatekaappini edessä ja valikoin puhdasta paitaa. Apteekin pieni
piika tuli neljännestunti takaperin läähättäen keittiööni ja jätti
rouvansa lähettämän tuoksuvan, tytön käsissä nokeutuneen kirjeen,
jossa pyydettiin Rauhaa ja minua ystävällisesti saapumaan Valfridin
päiville klo 1/2 8 ip. Meillä oli siis täsmälleen tunti ja neljännes
valmistautumisen aikaa. Olkoon tässä ohimennen mainittuna, että toiset
vieraat olivat saaneet kutsun edellisenä päivänä, ainakin Iipot.
Seliina sen meille kertoi, rouvan käskystä tietenkin, ja vei meiltä
vastalahjaksi tiedon, ettei meitä oltu kutsuttu.
Uskallan olettaa hiljaisessa mielessäni, että rouva Iippo veti nauttien
ilmaa keuhkoihinsa. Apteekki ja etenkin apteekin rouva on Latomeren
hienoston keskus. Jäädä kutsumatta apteekin kemuihin on samaa kuin
olla kuulumatta hienostoon. Tämä viivästynyt kutsukirje puhui omaa
arvattavaa kieltään. Mutta kutsu oli kuitenkin tullut, ja me päätimme
lähteä.
Oveen naputettiin. Tietenkin Rauha, joka tuli valmiiksi pukeutuneena
hakemaan hyväksyvää silmäystä.
Käy joukkohon ystävä, vieraskin,
sama meillä on usko ja henki,
lauloin täyttä kurkkua päätäni kääntämättä.
»Hyvää iltaa, neiti Harju!»
Käännähdin ympäri kuin tuuliviiri tuulenpuuskan äkkiä vaihtuessa. Neiti
Iippo! Täydessä »hömötällingissä»! Ahaa! Arvasinpa melkein paikalleen,
mikä hänen armonsa tänne lennätti toista kuukautta kestäneen paussin
jälkeen. Tuli kostamaan saunan kohlut ja mahlat, tuli näyttämään, miten
hienosto menee hienolle visiitille ja nousukkaat pysyvät kotona.
»Hyvää iltaa!»
»En suinkaan häiritse neitiä. Mutta oli niin ikävää istua kotona. Me
menemme tänä iltana myöhemmällä apteekkarin nimipäiville. Kai neitikin
tulee?»
(Tipa, tipa, tipa!)
Kokenein näyttelijäkään ei olisi osannut sanoa välinpitämättömämmin:
»En tiedä, mitähän olisi tehdä.»
»Tulkaa vain! Ei pidä välittää niin joutavasta seikasta kuin
kutsukirje. Se on jäänyt epähuomiossa apteekerskalta lähettämättä.»
Kohotin teeskennellyn hämmästyneenä kulmiani:
»Ettäkö tulisin kuokkimaan! Ei! Mutta kyllähän meidät kutsuttiinkin.
Siinä pöydällä on kutsukirje.»
»Tietysti te sitten tulette! Onhan tietenkin vähän vastenmielistä
tulla niin hienolle ja oudolle visiitille, mutta pian siihen
tottuu. Sitäpaitsi ei täälläpäin niin ankarasti kritiseerata (!).
Viimevuotinenkin neiti oli kerran apteekilla kutsuissa. Mamma kertoi,
että hän istui koko illan kuin siiville lyöty kana. Naurettavaa! Ja
ihminen oli kuitenkin ylioppilas! Mutta eihän sitä seurustelutaitoa
koulussa opi, jos ei kerran ole kotoisin sivistyneestä perheestä
ja seurustellut sivistyneissä perheissä. Hänen pukunsakin olivat
mauttomia. Aina sama musta silkkipuku...» Ja minä sain seikkaperäisen
kuvauksen edeltäjäni pukuvarastosta. Luojan kiitos, että liinavaatteeni
olivat siksi siroja ja siistejä, että näin parjaajan kateudella
katselevan niitä!
»Onko apteekilla sitten niin hienoa?» kysyin päästääkseni viimevuotisen
neidin rauhaan.
No, ei siellä nyt niin erittäin hienoa ollut! On neiti Iippo
seurustellut hienommissakin perheissä. Mutta täällä Latomeressä se
on hienoin. Ei rouva kylläkään ollut mistään hienosta perheestä
kotoisin. Onpahan ollut tarjoilijana jossakin hienossa hotellissa,
mutta sellaisethan ne vasta osaavatkin oikein hienostella. Tietysti
tarkka silmä huomaa aukkoja rouvan sivistyksessä, mutta maalainen
ei niitä hoksaa, sillä komeus häikäisee. Helsingissä neiti Iippo on
paljon seurustellut hienoissa, todella sivistyneissä perheissä. Hän on
asunutkin eräässä sellaisessa, nimittäin pankinjohtaja Lahdenpohjan
perheessä. Todella hieno perhe!
»Pankinjohtaja Lassi Lahdenpohjanko?» kysyin. Juttu alkoi kiinnostaa.
»Niin. Juuri saman! Oletteko kuullut hänestä jotakin? Hän on myöskin
kansanedustaja.»
Olinko kuullut puhuttavan! Mitähän hieno neitini olisi sanonut, jos
olisin ilmoittanut, että rouva Lahdenpohja on tätini, äitini ainoa
sisar? Onpa muuten hauskaa tietää neiti Iipon asuneen siellä. Tulen
Irmalta ottamaan tarkat tiedot asiasta. Minulla on kuitenkin omat
epäilykseni. Ensiksikään eivät täti, setä eikä Irma ole kertoneet
heillä asuneen ketään opiskelijaa eikä muutakaan vuokralaista; toiseksi
epäilen vahvasti neiti Iipon opinnoita.
»Lahdenpohja on käynyt vaalipuhujana kotipuolessani», virkoin
totuudenmukaisesti. Kaikkien letkausten jälkeen ei minua yhtään
haluttanut pröystäillä hienoilla sukulaisillani. Se saa ollakin
viimeinen valtti. Minä olen minä kenestäkään riippumatta.
Neiti Iippo piti lämpimän ylistyspuheen tätini hienolle perheelle ja
kauniille kodille. Sitä vain ihmettelen hiljaisessa mielessäni, kuinka
hän, neiti Iippo, Lahdenpohjan perheystävä, ei ole perhevalokuvien
joukossa sattunut huomaamaan minun »klassillisia» piirteitä. Tai ehkäpä
täti pitää valokuvat, kuten minäkin, lukitussa laatikossa. Ei ole näet
lainkaan hauskaa, että kaikki kopeloivat ja likaavat kuvia, jotka
kätkevät monta rakasta muistoa, sukulaista ja tuttavaa.
Neiti Iipon lennokas kuvaus hienoista perheistä, joiden kanssa hän oli
seurustellut, olisi kestänyt ties kuinka kauan, niin innostunut hän oli
ylistämään »hienoja» tuttavuuksiaan, ellei työpöydälläni herätyskello
olisi räjähtänyt soimaan.
»Siunatkoon! Onko kello jo todellakin puoli kahdeksan!» huudahti neiti
pelästyneenä.
»Niinpä näkyy», sanoin varoen visusti ilmoittamasta, että kello oli
puoli tuntia edellä aito latomereläiseen tapaan. Täytyi toki minunkin
saada rauhassa pukeutua hienoa visiittiä varten.
Nyökättyään armollisesti näkemiin poistui neiti Iippo.
Väitetään naisten viipyvän pukeutumishommissa kauan. Jos kaksikymmentä
minuuttia on kauan, niin väite on tosi. Sen viivyin, mutta sinä aikana
kiilloitin kyntenikin.
»Oo, kuinka hieno sinä olet!» ilmoitti Rauha ja pysähtyi kynnykselle.
»Älä herran tähden sano 'hieno'! Olen kuullut sitä kolmen
neljännestunnin aikana nalkutettavan ainakin sata kertaa. Se tympäisee
jo!»
»Kuten tahdot», myöntyi herttainen sielu. »Kaunis ainakin olet.»
»Tarkoitat tietenkin pukuani?» Haluaisinpa muuten tietää, mitä
Latomeren juorukellot ovat puvustani sanoneet. Mauttomaksi sitä ei
ainakaan liene voitu nimittää.
»Kyllähän pukukin on kaunis. Olet kuin toisesta maailmasta. Oudoksun
sinua. En taida uskaltaa lähteä lainkaan.