Puhuttelu.
_Puhuttelija_: No tehän olette taas tekassut uuden romanin.
_Kirjailija_: Niin hullusti on tosiaankin käynyt! Tiedän kyllä siitä
kovasti rangaistavan, mutta en voinut pidättäytyä.
_Puhuttelija_: Minun ymmärtääkseni on koko lailla epäjohdonmukaista
moittia kirjailemista ja kuitenkin sitten itse kirjailla. Myönnättekö
sen?
_Kirjailija_: Myönnetään!
_Puhuttelija_: Myönnätte siis toimivanne epäjohdonmukaisesti?
_Kirjailija_: Se on totta. Minä olen niinkuin kaikki maailmassa
kehityksen lakien alainen, ja kehityshän edistyy taka-askelinkin. Tämä
romani on myöskin pieni taka-askel, mutta älkää siitä suuttuko. Parin
vuoden päästä lakkaan kokonaan tekemästä romaneja, näytelmiä ja runoja,
jos suinkin mahdollista!
_Puhuttelija_: Mihinkäs toimeen te sitten ryhdytte?
_Kirjailija_: Aijon tulla puhuttelijaksi. Olen tosiaankin sitä
ajatellut. Katsokaas, minä olen väsynyt arvaamaan ihmisten aikomuksia,
varsinkin kun he kirjottavat kirjoja; teen kuin te: menen ja kysyn
heiltä. Mutta palatkaamme asiaan! Mitä pidätte uudesta kirjastani?
_Puhuttelija_: Se on mielestäni huonosti tehty. Se ei ole
johdonmukaisesti kehitetty.
_Kirjailija_: Te olette tosiaankin oikeassa! Se ei ole loppuun saakka
kehitetty. Siinä on asian ydin. Aikomukseni oli kertoa koko joukon
tapauksia, tavallisia tapauksia miehen jo vaimon keskinäisestä
suhteesta, ei neljää poikkeustapausta niinkuin rouva Edgren, eikä
ihmetapauksia kuin Ibsen, mitkä kuvaukset sitten otetaan kaikkien
tapausten kaavaksi. Siitä syystä olen vaan kertonut illallisista
Stallmästargårdenilla, missä on kahta lajia lohta, dilliä, tuoretta
gurkkua, pieniä pihviä, espanjan-sipulia, kukkopoikaa ja mansikoita.
Sitäpaitsi on minulla rapuja (naarasrapuja) Rejnersillä, pannukakkuja
Djurgårdenilla; Norrtullsgatanilla puisto, jossa on kukkiva omenapuu,
kuudenlajisia kukkia ja pari yökehrääjää. Vielä on minulla Adolf
Fredrikin kirkko, yksi floretti ja vähintään kolmekymmentä
merimiessanaa, mitkä olen ottanut merenkulkusanakirjasta! Eikös se ole
kylliksi realistista?
_Puhuttelija_: Kyllä, mutta olisitte kirjottanut jotakin kornetti
Vanadiksesta tai kuvannut luontoa Schweizerdalenissa, mitä niin hyvin
osaatte. Kuvaukset eivät ole, niinkuin jo sanoin, täydelliset.
Sitäpaitsi on kirjanne epäsiveellinen. Myönnättekö sen?
_Kirjailija_: Se on kyllä sitä teidän käsitteittenne mukaan, sillä jos
siveellisyys on sitä miksi se on tullut, rikos luontoa vastaan, niin
silloin on kirjani epäsiveellinen, se kun on luonnon mukaan kirjotettu.
_Puhuttelija_: Tulemme taas Rousseauhon, ja siihen ei tarvitse mitään
vastata! Mutta kolmanneksi on teidän kirjanne vanhoillinen. Te joka
olette mukamas vapaamielinen, ivailette naiskysymystä. Kuinka sitä
uskallatte?
_Kirjailija_: myönnän kyllä, että vaaditaan suurempaa rohkeutta ajan
muotihulluuden ivaamiseen, kuin virran mukana kulkemiseen!
_Puhuttelija_: Voitteko sanoa nykyistä naiskysymystä hulluudeksi?
_Kirjailija_: Yhtä rikollista on tahtoa vapauttaa naista luonnosta kuin
miestäkään. Painakaa se mieleenne, herra puhuttelija, että nykyiset
yritykset naisen vapauttamiseksi luonnosta ovat sellaisessa kapinassa
luontoa vastaan, että ne rankaisevat itsensä. -- Mutta jos haluatte
lukea alkulauseeni, niin saatte kuulla täydellisesti mitä minä
ajattelen asiasta. Haluatteko?
_Puhuttelija_: Lainaisin sen mieluummin.
_Kirjailija_: Ja painattaisitte sen! Mielellään! Sitä parempi kuta
useammat sen saavat lukea. Tässä se on!