Taas oli kirkas aamu. Se vähäinen sade, joka oli tullut yöllä, oli
virkistänyt ruohot sekä kukkaset ja koko metsän pitkän kuivuuden
jälkeen. Kaikki kukoisti ja tuoksui. Tuuli leikki sadepisarain kanssa,
jotka riippuivat pitkinä helmivöinä alas kuusten havuista, loistaen
päivän paisteessa. Oli niin viileätä ja raitista missä vaan kävi,
kedolla, metsässä tai vuorella. Ja kun oli niin korkealle päässyt,
että oli Björnstad'in karjakkomajalle saapunut, niin olo vasta oikein
keveältä tuntui. Ilma oli niin raitis ja puhdas että se ikäänkuin nosti
ihmistä ylös, ja auringon säteet, jotka panivat koko laakson
kimaltelemaan, loistivat, vaan eivät polttaneet. Semmoisena aamuna
mieli iloistuu. Sentähden kai Bergitkin oli niin varahin liikkeellä,
hyräillen ja laulellen. Vaan senkötähden hän juoksi sisään ja ulos
ilman rauhaa, sillä hän oli sanonut hyvästi vanhalle Signelle ja
hypännyt kuin västäräkki alas laaksoon. En tiedä, mutta kysy Per'iltä,
hän voi kenties ilmoittaa yhtä ja toista.
Vanhalla Signellä oli sinä päivänä paljon tekemistä. Hänen piti
paimentaa karjaa, keittää ruokaa ja pestä maitoastiat. Sentähden hän
antoi karjakkomajan oven seista selällänsä ja juoksi silloin tällöin
ulos katselemaan lehmiä. Kun hän nyt seisoi valkeaa sytyttämässä
telttaan ja panemassa pataa tulelle, kuuli hän jonkun tuolla ulkona
panevan jotain pois luotansa ja tulevan sisään. Se oli lukkari Nils
Torgersen. "Hyvää päivää, hyvää päivää!"
"Hyvää päivää, katso että saat itsellesi istuinsijan".
"Kiitos, kiitos!" ja lukkari istui penkille.
"Onko lukkari niin varahin liikkeellä tänään?"
"Niin, minä aioin lähteä pienelle kalastusmatkalle vesille täällä
pohjoispuolella, aioin minä -- puh! on lämmin kävellä tänä päivänä", ja
lukkari pyyhki nutunhihalla otsaansa.
"Sinulla on kaiketi jano, minulla ei ole muuta tarjota, kuin
rieskamaitoa".
"Kiitoksia tarjoomasta", sanoi lukkari katsellen ympärilleen joka
haaralle. "Missähän Bergit lienee tänään, pitäisihän hänen pian tulla,
tiedänmä".
Signe toi samassa maitoa ja lukkari otti sen vastaan.
"Kiitoksia hyvästä maidosta", sanoi hän ja pani maito-astian pöydälle.
"Sinun pitää juoda pohjaan".
"Kiitos, kiitos, odotetaan hieman; kai saan istua hetken aikaa luonasi?
Tie on pitkä ja jalat vanhat ja hyvä on saada välistä levätä". Ja
lukkari huokasi ja pyyhki otsaansa. Siinä hän istui. Aika kului
kulumistaan, lukkari jutteli sitä ja tätä ilmasta ja katseli yht'
mittaa eikö Bergit jo tulisi. "Sinun täytyy viivytellä niin kauan kuin
mahdollista", ajatteli hän ja otti samalla vähän maitoa. Aurinko nousi
yhä korkeammalle taivahalla, vaan Bergit'iä ei kuulunut. Lukkari
vääntelihe tuolilla. "Ihmeellistä minne hän voi jäädä, luulenpa että
täytyy kysyä". Mutta lukkari ei kysynytkään, sillä samassa kuuli hän
jonkun liikkuvan ulkopuolella. "Hyvä oli että odotit Nils Torgersen",
nauroi hän itsekseen ja nuoli huuliansa. Hän nousi niin suloisena kuin
mahdollista oli ja ojensi kättä sisään astuvalle. Vaan ei aikaakaan,
niin veti hän sen takaisin jälleen, kun pää täynnä koukkuja ja
korkinkappaleita pistäytyi ovesta sisään.
"_God dam!_" sanoi englantilainen, havaitessaan lukkarin, ja astui
askeleen taaksepäin.
Lukkari seisoi ja kumarsi yhtä mittaa ja aloitti kohta hienompaa
puhetta:
"Nils Torgersen, lukkari, teidän palveluksessanne".
Englantilainen ei katsonut tarpeelliseksi antaa mitään vastausta, löi
kättä Signelle ja istuutui eräälle penkille.
"Saanko istua hetken aikaa luonas?" kysyi hän.
Signe oli vallan hämillään, hän lensi kuin sukkula sinne tänne ja
järjesti muuttaen sitä ja tätä.
"Ei, mutta jos olisin tietänyt saavani näin hienoja vieraita, niin
olisin valmistanut jotain teille; tämäpä harmillista ja näin täällä on
epäjärjestyksessä". Ulos juoksi hän taas, tuomaan maitoa
englantilaiselle.
"Mitä hittoa hän täällä tekee?" ajatteli lukkari, "jotakin minun täytyy
sanoa".
-- "On kuuma ilma tänään, teidän luvallanne", ja Nils nousi ja raappasi
lattiaa toisella jalallansa.
Mr. Smith katseli sinne mistä ääni tuli. "_Oh yes_", vastasi hän ja
kääntyi taas pois.
"Onko sinun jano?" kysyi Signe, tarjoten maitoa. "Mihinkä tää
korkeasukuinen herra lähtee näin varhain?" kysyi hän.
"Kalaan lähden -- syön illallista täällä mutta eikö _this_ --
narri-käki pian mene?" kuiskasi hän katsahtaen lukkariin. "_I do not
like him_".[6]
"En tiedä mitä Nils tahtonee tänä päivänä, hän on niin eriskummallinen,
aikoo mennä kalastamaan, luulen ma".
Istuivat sitten näin vähän aikaa. Signe teki kiireesti työtä, häärien
takan ääressä astiain kanssa ja lensi edes ja takaisin.
"Suokaa anteeksi, mutta nyt minun täytyy mennä ulos karjan luo", sanoi
hän, lisäten: "istukaa te lepäämässä".
Ja he istuivat ja katselivat toinen toistansa.
"Minä odotan siksi kun hän on mennyt; kai Bergit nyt pian tulee",
ajatteli Mr. Smith.
"Ei hän suinkaan voi jäädä tänne aivan kauaksi, tiedän ma", ajatteli
Nils Torgersen, "odotan siksi kun hän on mennyt".
Ja molemmat odottivat.
"Jotain minun täytynee sanoa", arveli lukkari, nousi ja raappasi
jalallaan taaksepäin: "On rasittava ja vaivaloinen matka tänne ylös",
sanoi hän.
"_Oh yes_", vastasi englantilainen ja ojensi jalkojansa suoriksi.
Lukkari istui ja joi maitoa.
Englantilainen joi maitoa.
"Jos en erehdy, niin käy hän täällä nuuskimassa Bergit'iä", ajatteli
lukkari. Istuivat vielä vähän aikaa. "Minun täytyy hänet karkoittaa
tavalla tai toisella", ajatteli lukkari taas.
"Mahtaa olla raskas työ olla yksinänsä ja niin sanoakseni hylättynä
täällä vuorella, varsinkin niin vanhalle ihmiselle kuin Signe on.
Bergit oli kuitenkin vähän avuksi, raju kuin on, mutta hän kuuluu
olevan poissa tänä päivänä hänkin". Ja Nils Torgersen raapi niskaansa
ja katseli viekkaasti Mr. Smith'in puoleen.
"_What do you say_? Bergit ei _here_?[7] -- _god dam_". Näin sanoen
pani englantilainen hatun päähänsä ja meni. Ovessa hän kääntyi.
"Farewell!" sanoi hän ja lähti kulkemaan poispäin.
"Haa haa -- haa!" nauroi lukkari, joka oli noussut ja katseli hänen
jälkeensä, "sen olet sinä aikaan saanut, Nils Torgersen; kyllä sinulla
on paras kalastusonni tänä päivänä", ja lukkari käveli edes-takaisin
lattialla ja hieroi käsiänsä. Sitten Signe tuli majaan jälleen. "Nyt
voin ainakin kysyä", ajatteli lukkari. Hän otti kellon taskustaan ja
katseli sitä.
"Kyllä minun nyt täytynee lähteä", sanoi hän, "kiitoksia maidosta, --
mutta -- missä on Bergit tänä päivänä?"
"Bergitkö? hän on kotona".
"Vai kotona?" sanoi lukkari ja jäi seisomaan avoin suin.
"Niin, etkö ole kuullut kerrottavan että Björnstad'issa on ilo tänä
päivänä? Per aikoo mennä kihloihin, sanotaan". Lukkari seisoi kuin
kivettyneenä. "Kiitoksia minun edestäni", sanoi hän, tarttui onkeen ja
meni.
"Hyvää onnea kalastusmatkalle", huusi Signe hänen jälkeensä.
Ei ollut kieltämistä, että oli ilo Björnstad'issa tänään. Per seisoi
tuvassa juhlavaatteissaan ja hänen rinnallansa Gudbrand Lien
kihlaajana. Tupa oli täynnä, sillä Arne oli kutsunut kaikki naapurit
kokoon ja itse tuonut kellarista parasta olutta, sillä jotain
trahtamenttia olla piti Per'in ja Bergit'in kihlausjuhlassa. Arne
seisoi itse tuoppi kädessä ja oli juonut vävynsä onneksi, ja
morsiuspari seisoi niin loistavana, että heistä säteili yli koko tuvan.
Karilla oli uusi lumenvalkoinen huivi päässään tänään; hän seisoi
siinä korkeana ja arvollisena, mutta silmät olivat hieman punaiset
vielä; sillä hän oli itkenyt. Hän ajatteli itseänsä, kun hän nuorena
ja kauniina seisoi Arne'n kanssa käsityksin. Hän taisi pusertaa kättä
yhtä sydämmellisesti tänään kuin silloin, vaikka oli käynyt hieman
vanhaksi. Nyt joku kulki ovessa ja sisään tuli Mr. Smith, mutta hän
jäi kynnykselle seisomaan, nähdessään niin paljon väkeä.
"Tänään täällä on hupaista, tiedätkös", sanoi Arne ja tuli oluttuoppi
kädessä häntä vastaan, "pian voin käskeä sinut Per'in ja tyttäreni
Bergit'in häihin".
"_What do you say_? -- Per and Bergit?" huusi englantilainen ja sai
suuret silmät; otti sitten hatun päästään ja meni morsiusparin luo ja
antoi heille kättä.
"_I congratulate! I congratulate!_"[8] Meni sitten ulos huoneesta eikä
tullut sisään enää sinä päivänä. Mutta seuraavana päivänä seisoi Mr.
Smith virrassa kalastamassa, ja silloin hän oli yhtä iloinen ja yhtä
raitainen kuin ennen. Englantilaisen mentyä Per sattumalta katsoi ulos
ikkunasta.
"His! totta tosiaankin, eikö se ole lukkari, joka seisoo tuolla
tiellä".
"Mitä vielä?" sanoi Arne katsellen Per'in olkapään yli, "mutta minä
luulen että hän tulee tännekin".
Nils Torgersen seisoi tiellä, puri sormiansa ja katsoa törrötti
Björnstad'in ikkunoita. Mutta yht'äkkiä astui hän askeleen eteenpäin
ja kävi suoraan taloa kohti. Heti sen jälkeen koputettiin ovea. "Tule
sisään!" ja sisään astui Nils Torgersen kumartaen ja raapien
jaloillaan.
"Hyvää päivää! Hyvää päivää! Kuulin semmoista riemua täältä, että minun
täytyi tulla katsomaan mitä on tapahtunut; ja paitsi sitä tahdon
tervehtiä vanhoja ystäviä", ja Nils pudisti Arnen ja Karin kättä.
"Täällä on paljon ihmisiä tänään", lisäsi hän, "onkohan totta mitä olen
kuullut juteltavan että täällä juodaan kihlajais-olutta tänään, Arne?"
"Se ei ole aivan mahdotointa", vastasi Arne nauraen, "mutta katso että
saat istuinsijan, lukkari, sinunkin täytyy olutta maistella".
Arne meni laskemaan olutta maljaan ja lukkari meni toivottamaan onnea
morsiusparille.
"Tämäpä hienoa kangasta", sanoi Per, ottaen kiinni lukkarin vaatteista,
"käytätkö sinä sellaista arkipäivinäkin?"
"En" -- yski lukkari, "tänään oli niin kaunis ilma, ja sitten -- minun
vanha takkini rupee jo huonolta näyttämään, näetkös".
Bergit kääntyi pois, sillä hän töin tuskin taisi olla nauramatta.
"Onko sinulla ollut hyvä onni kalassa tänään", aloitti Per taas ja
nipisti samassa vähän Bergit'in käsivartta, "nä'in että sinulla oli
koukkuja järvessä".
"Ei juuri! Kala ei syö päivänpaisteessa", sanoi Nils ja hieroi
leukaansa; mutta hän seisoi, niinkuin kuumilla hiilillä, missä seisoi.
"Parempi onni toiste", sanoi Bergit hymyillen, "ei kalastaminen
varmaankaan ole niin helppoa, kuin luullaan".
Lukkari toivoi olevansa onnellisesti ulkona jälleen, sillä hän kyllä
huomasi että sai pilkkaus-pilleriä, mutta nyt Arne tuli maljan kanssa,
ja lukkari tuli niin ystävälliseksi ja hyväksi että oli oikein
hupaista nähdä.
"Onneksi olkoon", sanoi Arne tarjoten olutta.
Lukkari otti aika kulauksen, sitten hengitti hän syvään:
"Oo -- se hyvää olutta!"
"Mutta sinun pitää juoda pohjaan, se on laihaa olutta yhtä kaikki",
jatkoi Arne.
"Ei, se oli hyvää olutta", ja Nils nosti taas maljan huulilleen, "sinä
et pane olutta tyhjän säkin varalta, sinä Arne", lisäsi hän, hymyili
veitikkamaisesti ja maiskutti kielellään, "ja tämä malja on verratoin,
ken on sen maalannut -- niin tulen punaiseksi?"
Eikä aikaakaan, niin lukkarin kasvot olivat yhtä punaiset kuin malja ja
paistoivat kuin uusi vaski-raha. Ja silloinpa mies sai suunsa
liikkumaan. Hän saarnasi ja nauroi, kertoi juttuja ja laski leikkiä,
eikä kukaan koko seurassa tehnyt semmoista kunniaa Per'ille ja
Bergit'ille kuin Nils Torgersen; vanha Nils, se oli tullut takaisin
taas.
Mitenkä lukkarin sitten kävi, en ole kuullut; mutta huhu kertoi että
hän ennen vuoden loppua kävi kosimassa erästä vanhaa-piikaa. "Minä
käännyn vanhojen puoleen", sanoi Nils Torgersen, "sillä he ovat
uskollisempia". Mutta varmaa on, että syyspuolella Nils Torgersen
käveli juhlapuvussa erään nuorukaisen seurassa pitäjän ympäri ovia
kolkuttamassa. Eikä se ollut vähäinen, se arvollisuus, millä hän astui
kynnyksen yli; sillä tänään kävi hän kutsumassa häihin. Hän sai sitten
nokauksen ja jotain purraksensa, ja alkoi sitten:
"Mulla on hää-tervehdys teille eräältä morsiusparilta -- nimittäin
pappilan Per'iltä ja Björnstad'in Bergit'iltä -- jos teette hyvin ja
seuraatte heitä kirkkoon heidän kunniapäivänänsä sekä kotia jälleen,
niin saatte sekä ruokaa että juomaa ja hauskuutta muiden hyvien
ystävien kanssa, niin paljon kuin kyökki ja kellari jaksaa. Ei sinun
tarvitse nälkää kärsiä, sillä sinä saat sekä kalaa että 'Levser'iä',
'Drable'a' ja 'Mölseä',[9] ja kaikki, mitä hyvää on. Saat tanssia siksi
kun kaadut; syödä ja juoda kunnes halkeat. Mutta tulkaakin sitten
kaikki, pienet, suuret, vanhat, nuoret".