Talvikuukaudet Oy. Petsamo käytti valmistelutöihin.
Se palkkasi suuren miesjoukon ja rakennutti uskomattomalla nopeudella
suunnattomat varastohuoneet Rovaniemelle. Se ei välittänyt pakkasesta
eikä lumesta, sen tarkoituskin oli vain tilapäisesti suojata
rakennustöihin tarvittavat tavarat. Karihaara, Kuusiluoto, Röyttä ja
Rovaniemen sahat valmistivat sille lautoja, ja ihmiset saivat nähdä
pitkien parakkien kohoavan kuin taikavoimasta.
Se tilasi ratapölkkyjä, kiskoja, profiilirautoja, sementtiä.
Taalintehdas, Fiskars, Värtsilä, Oy. Lokomo ja monet muut saivat
siltä kiireellisiä tilauksia. Tampereen kattohuopatehdas valmisti
sille kattohuopaa ja Puuvilla ja Rautateollisuus Oy. oli saanut
tehdäkseen sen seitsemän 10,000 hevosvoiman Francis-turpiinia.
Sillä aikaa kaatoi kaksisataa miestä Kemijärvellä metsää ja ajoi
tukkeja Kemijoen rantaan. He olivat karaistuneita, raakoja poikia,
jotka Kemi ja Uleå-yhtiöiden pohjoisilla metsätyömailla olivat
tottuneet ankariin elintapoihin. He söivät amerikan-läskiä ja
viettivät yönsä tilapäisesti kyhätyissä, täisissä kämpissä, joko
lavoilla maaten tai pelaten korttia avonaisten takkojen hohteessa.
Mutta päivisin heidän sahansa sihisivät ja kirveensä ja petkeleensä
heiluivat ja yhtiön pomomiehet kiihoittivat heitä raa'alla
karjunnallaan.
Yhtiön kymmenen valtamerilaivaa kiikkui Atlantilla kuljettaen
rakennustarpeita ja muonaa. Ne toivat valtavia pinkkoja onttoja,
amerikkalaisia sementtilevyjä Petsamon vuonon rannalle työväen
asuntoja varten.
Ylhäällä Jäämeren rannalla yhtiö olikin kohdannut vaikeuksia. Turhaan
oli se pyytänyt Norjan mahtimiehiltä lupaa kuljettaa tarveaineensa
Kirkenesiin ja sieltä norjalaista kaivosrataa pitkin ylemmäs
Paatsjokivarteen. Norjalaiset olivat katkeria ja kateellisia. Koko
Petsamon luovutus Suomelle oli heille ollut vastenmielistä, hehän
olivat niin voimallisesti himoinneet haltuunsa Paatsjoki-laaksoa.
Nyt he seurasivat mustin mielin suomalaisten rakennuspuuhia, joita
he eivät ainakaan tahtoneet auttaa. Se vielä olisi puuttunut! Entä
kuinka oli heitä kohdeltu, kun he aikoinaan olivat yrittäneet
pystyttää voimalaitoksen Jäniskoskeen? Venäjän hallitus ei ollut
antanut siihen lupaa, ei millään ehdolla. (Muuten, tämä oli J. V.
Laakson mielestä ryssän ainoa viisas teko.) Mutta he olivat saaneet
kaivoksensa kuntoon kuitenkin, vieläpä sulkeneet sen hyväpalkkaiset
työmaat itäisiltä naapureiltaan täydellisesti. Ja nyt rohjettiin
toivoa heiltä apua!
Yhtiö ei pyytänyt kahta kertaa. Se muutti suunnitelmaa. Se valitsi
lähtökohdaksi Petsamon vuonon ja päätti tehdä ensin tilapäisen
kaksikiskoradan Petsamon vuonosta Salmijärven pohjoispäähän, Töllevin
paikkeille, ja siitä ylös Kolttakoskelle. Tätä rataa pitkin se aikoi
kuljettaa tarveaineet Kolttakosken voimalaitosta ja kaivosta varten,
ja vasta sitten, kun sähkövoima oli saatavissa, se muuttaisi radan
yksikiskoiseksi.
Tämä kaikki alkoi ensin varsin hiljaa ja tasaisesti. Vain
tavaravarastojen jatkuvasta suurentumisesta yleisö saattoi huomata,
että nyt oli tekeillä jotakin, joka ei suinkaan ollut mitään
"nappipeliä", kuten jätkät sanoivat.
Mutta sitten julkinaulattiin yhtiön ilmoitusplakaatit, joiden
sisältö samanaikaisesti kierteli ilmoituksena maan sanomalehdissä.
Yläosan täytti kummallinen, petoeläintä muistuttava veturin kuva
loimuavine lyhtysilmineen, sähkökipinöitä ja fosforitulta syöksevine
sieraimineen. Se lepäsi yhden kiskon varassa kuin kyyristynyt peto,
valmiina syöksymään eteenpäin, murskaamaan ja tallaamaan.
Ja sitten:
_10,000 työmiestä_.
Kymmenentuhatta työmiestä otettiin heti Oy. Petsamon palvelukseen!
Seurasi palkkatariffi. Yhtiön palkat olivat Rovaniemi--Kemijärven
linjalla noin 40 %, mutta ylhäällä Paatsjoki--Petsamon alueella
60-70 % paremmat kuin minkään muun työnantajan tarjoamat. Sitten
ilmoitettiin yhtiön pestauskonttorit, joita oli kaikkialla,
pohjoisessa ja etelässä, idässä ja lännessä, ympäri maata. Lopussa
oli erikoishuomautus suurin kirjaimin:
Huomatkaa työläiset! Se rata, jonka rakennustyöhön teitä nyt
kutsutaan, ei ole muuta kuin tie omaan onneenne. Mitä pikemmin
se valmistuu, sitä pikemmin avaa se uusia mahdollisuuksia
yrittäjille. Mutta sitä suuremmaksi kasvaa myöskin työväestön
kysyntä, sitä korkeammalle kohoo palkkataso. Yhtiö vaatii teiltä
ankaraa työtä ja ehdotonta kuuliaisuutta. Mutta se maksaa teille
hyvin, eikä se tahdo hyötyä työstänne, joka kokonaan tulee
isänmaan ja oman onnenne hyväksi.
Ja miestä alkoi virrata. Tuli vilkkaita, hoikkia karjalaisia,
viekkaita, laiskanpulskeita savolaisia, jotka "hoastaa lotistivat"
leveätä murrettaan, hitaita, juroja, härkäharteisia hämäläisiä, mutta
eniten tuli ylpeitä, synkkäsilmäisiä pohjalaisia, jotka astuskelivat
itsetietoisina kuin olisi "mies syöty ja toinen menossa".
Ja yhtiön päällysmiehet kirjoittivat heidät luetteloihin, jakoivat
heidät eri työmaille, karjuivat, huusivat, järjestelivät.
Heti Rovaniemelle jäi suuri osa. Siellä, lukuunottamatta alituista
tarveaineiden vastaanottoa, jakoa ja lähetystä, rakennettiin
rautatiesiltaa Kemijoen yli. Siellä liikkuivat insinöörit
mittauskojeineen, kivimiehet porasivat ja räjäyttelivät punaisten
merkkilippujensa luona, kitisevät vintturit ja nostokoneet
heiluttivat ilmassa suunnattomia profiilirautoja ja kiviä,
niittauskoneet sihisivät ja hehkuivat. Ja vesihirviöitä muistuttavat
sukeltajat, kummallisine silmineen, pukuineen ja hengitysletkuineen
laskeutuivat virran aaltoihin, jotka ikäänkuin pelon ja ihmetyksen
vallassa sulkivat heidät asumattomilta tuntureilta periytyneeseen
hiljaisuuteensa.
Kemijärven metsänkaatajia lisättiin. Tuhansia hehtaareja käsittäviä
aukeita alkoi syntyä, tarkoin noudattaen yhtiön viljelyssuunnitelmia.
Patolaitoksia varten tehtiin jättiläismäisiä raivaustöitä
jokivarressa. Kaikkialla hääri yhtiön maanmittareita ja kivimiehiä.
Suurin osa työmiehistä hävisi korpiin. Heitä virtasi kaikkialle,
telefoonimiehinä, metsänkaatajina, ajomiehinä, linjan raivaajina.
Työn pauhu, kuume ja hälinä oli täyttänyt koko Pohjolan.