Sten Sture kuoli v. 1503. Hänen kuolinvuoteensa vieressä ei seisonut
monta Ruotsin herraa, mutta olipa siinä yksi innokas mies ja harras
ruotsalainen, tohtori _Hemming Gad_. Tämä tiesi hyvin, että jos
tanskanmieliset herrat saisivat aikaa juonitella, ennenkuin uudella
valtionhoitajalla olisi hallituksen ohjakset käsissään, niin voisi
Hannu kuningas helposti päästä takaisin Ruotsiin. Sentähden pidettiin
Sten Sturen kuolemaa vielä salassa, ja tieto siitä lähetettiin
ainoastaan Svante Sturelle. Tämä kutsui kokoon herrainpäivät
Tukholmaan, ja siinä kun asia äkkiä ilmoitettiin, eivät vastustajat
kerinneetkään mitään sanoa, vaan Svante Sture valittiin Sten vainajan
sijaan. Se oli tammikuussa v. 1504.
Mutta suomalaisten mieltä ei vielä oltu kuulusteltu, ja vähän
epäiltävältä näytti, mitä he siihen sanoisivat. Varsinkin pelättiin,
että Viipurin linnan isäntä, tuo mahtava ritari _Eerikki Bjelke_, ei
suostuisi tähän vaaliin. Sillä Hannun hallitessa oli Bjelke ollut hänen
suuressa suosiossaan ja muita myöhemmin hän oli luopunut kuninkaasta.
Sentähden Svante Sture kohta toimitti Turkuun tiedon vaalistansa,
pyytäen että siihen suostuttaisiin, ja Viipuriin lähetettiin heti
kirje, jossa Svante vakuutteli olevansa Bjelken ystävä ynnä pyysi häntä
puheillensa Raseporin linnaan. Hän näet ei kyllin luottanut
kirjeittensä vaikutukseen, vaan aikoi itse mennä Suomeen, sen suuren ja
tärkeän maakunnan mieltä puoleensa taivuttelemaan.
Kauan ei Svanten tarvinnutkaan olla epäilyksissään; Turusta tuli pian
se hyvä sanoma, että piispa _Lauri Suurpää_ ynnä Pohjois-Suomen
laamanni _Henrik Eerikinpoika Bitz_ ja Etelä-Suomen laamanni _Klaus
Henrikinpoika Horn_ olivat kutsuneet kokoon Turun läänin aateliset ja
talonpojat sekä Turun kaupungin porvarit. Nämät olivat kokoontuneet
Turun torille ja raatihuoneen balkongilta oli heille luettu uuden
valtionhoitajan ja valtaneuvoston lähettämä kirje vaalista. Kun sitten
oli kysytty, tahtoivatko hekin heidän päätökseensä yhtyä, olivat he
yksimielisesti kohottaneet kätensä suostumukseksi. He olivat myöskin
kirjeessänsä lisänneet: "me emme tahdo Ruotsin valtakunnasta nytkään
erota, yhtä vähän kuin esivanhempamme entisinä aikoina ovat tehneet,
vaan tahdomme siinä olla, missä tekin, eläen ja kuollen, kärsien ja
kokien teidän kanssanne, niinkuin meitä oikeus ja kunnia vaatii
tekemään." -- Pianpa siltäkin Svante Sturen mieheltä, jonka hän oli
lähettänyt Viipurissa käymään, tuli kirjallinen vakuutus, että Bjelke
kaikin puolin oli myöntynyt.
Mutta sittenkin Svante Sture tahtoi omin silmin nähdä, miten laita oli
Suomessa. Hän tuli Suomeen heinäkuussa ja piti Turussa kokouksen Suomen
miesten, aatelisherrojen, pappien, porvarien ja talonpoikien kanssa.
Eerikki Bjelke ei joutanut tulla Raaseporin linnaan, jossa häntä Sture
kauan odotti, mutta vakuutti pysyvänsä hänelle uskollisena. Sentähden
Svante Sture, neuvoteltuansa Suomen herrojen ja niiden ruotsalaisten
kanssa, jotka olivat hänen seurassansa, asetti Bjelken koko Suomen
päämaaherraksi, joka valtionhoitajan poissa ollessa saisi maassa
vallita ja hallita, miten paraimmaksi näkisi. Häntä piti Suomen
kaikkien virkamiesten ynnä muidenkin asukkaiden totella, aivan kuin
itse valtionhoitajaa. Hänen huoleensa uskottiin varsinkin Venäjän
asiat, sekä rauhan hierominen että rajojen varjeleminen.
Näin saatuansa asiat vakavalle kannalle, palasi Svante Ruotsiin
syyskuun keskipaikoilla. Hän oli Suomeen tullut levottomana, mutta
lähtiessänsä sieltä oli hänen sydämensä rauhallinen ja iloinen.