Kolmentoista virstan päässä Turusta on peninkulman pitkä ja puolen
leveä saari nimeltä _Kuusisto_. Sen itä-kulmalla on kumpuinen niemi,
joka muinoin oli luotona, ja kummulla on kaksi muurin rauniota pystyssä
ynnä suuri joukko lohkareita hajallansa maassa. Nämä muurit ja
lohkareet ovat ainoat jäännökset Suomen katolisten piispojen mainiosta
asunnosta, _Kuusiston linnasta_, missä he muinoin elivät mahtavina ja
loistavina, ja jonka muurit heillä monta kertaa olivat turvana,
veristen venäläisten tai julmien juuttien hävitellessä maata. --
Kuusistossa oli Turun piispoilla ollut kartano aina 1200 luvun lopulta
asti, vaan itse kivilinna tornineen muurineen rakennettiin vasta v.
1431.
Silloin oli Turun hiipan kantajana _Maunu Olavinpoika Tavast_, kaikista
Suomen katolisista piispoista kuuluisin; eräs muinainen historioitsija
mainitsee hänen olleen _jalon_ (magnus) ei ainoastaan nimeltä, vaan
myös teoiltaan. -- Maunu oli syntynyt v. 1357 Alasjoen (nyk.
Tavastilan) kartanossa Mynämäen pitäjässä. Hän oli siis suomalainen
syntyisin, niinkuin kaikki muutkin Turun piispat aina 14:nnen
vuosisadan lopulta 16:nnen keskipaikoille asti. Samaten hän oli,
niinkuin nimestä sopii päättää, oman maamme kasvattamaa sukua. Tavastit
olivat Suomen vanhimpia aatelissukuja ja siihen aikaan kaikkein
mahtavimpia ja rikkaimpia.
Suurisukuisella nuorukaisella oli silloin kaksi tietä tarjona: joko
ruveta ritariksi tai sotaherraksi, tai antaa päänsä keritä ja vihkiä
itsensä papiksi. Kumpikin tie taisi saattaa mainioksi ja mahtavaksi.
Vaikka ei katsottukaan oikein sopivaksi, että korkeavirkainen
pappismies tavoittelisi sankarin nimeä sotatantereella, niin oli hän
kuitenkin kuninkaan neuvoskunnassa ritarin veroinen, ja hän saattoi
hengellisellä voimallansa saada ylpeimmänkin herran niskat nöyrtymään.
Maunu Tavast valitsi jälkimäisen tien. Käytyään koulua kotimaassa, hän
läksi ulkomaille oppiansa lisäämään ja sai maisterin arvon silloin
maailman mainiossa Pragin yliopistossa Bööminmaalla. Sitten oli hän
jonkun aikaa silloisen Tanskan, Norjan ja Ruotsin yhteisen kuninkaan,
Eerikki Pommerilaisen kanslerina[1] ja saavutti hänen suuren suosionsa,
jossa hän aina edelleenkin pysyi. Sieltä hän kutsuttiin arkkiteiniksi
Turkuun, jossa virassa hän oli jo v. 1410, jollei ennenkin, vaikkei
siitä ole varmaa tietoa. V. 1412 kuoli Turussa piispa _Bero Balk_, ja
hänen jälkeensä valitsi nyt Turun tuomiokapituli piispaksi
arkkiteininsä Maunu Tavastin. Hän läksi, niinkuin tapana oli, Roomaan
paavilta vahvistusta vaaliin saadakseen ja viipyi paluumatkallaan koko
talven Parisissa, ja kävi sitten Tanskassa suosijansa Eerikki kuninkaan
luona, joka otti hänet suurella kunnioituksella vastaan ja lahjoitti
hänelle runsaita armonosoitteita.
Piispantoimissaan oli Maunu hyvän ja uskollisen kirkkopaimenen
esikuvana. Hänen aikanansa olivat ylimalkain piispat ja muut
kirkko-ylimykset tavoiltaan turmeltuneita. Suurilla tuloillansa he
elivät ylellisesti, juoden ja mässäten, olivat ahneita, röyhkeitä,
vallanhimoisia ja käyttivät väärin hengellistä valtaansa maallisten
etujensa edistämiseksi. Mutta Maunu piispa vietti ihan toisellaista
elämää. Hänen tapansa olivat yksinkertaiset ja puhtaat, ylellisyyttä
hän ei suvainnut, vaan käytti saataviansa aina kirkon ja
puutteenalaisten hyväksi. Kaikissa hänen kartanoissaan elätettiin suuri
joukko köyhiä ja vaivaisia, sokeita ja rampoja. Myöskin perustettiin
hänen aikanansa Turkuun sairaala niitä onnettomia varten, jotka
sairastivat spitalitautia. -- Valtaansa ja voimaansa hän ei käyttänyt
omaksi hyödykseen, vaan koetti sillä aina auttaa Ruotsin valtakuntaa ja
varsinkin omaa kansaansa, jolle hän, niinkuin vasta saamme nähdä,
monasti hankki helpoitusta raskaista kuormista sekä suojaa sortoa ja
polkemista vastaan. Papistonsa tavoista ja toimista hän piti myöskin
tarkan vaarin ja kävi itse syrjäisimmissäkin paikkakunnissa
piispankäräjiä pitämässä. Näillä matkoillaan hän koki monta vaivaa ja
vaaraa; sillä tiet, missä niitä sattui olemaan, olivat enimmiten vain
ratsain kuljettavia polkuja. Sentähden kuljettiin, missä vain oli
mahdollista, järviä ja jokia pitkin, jolloin koskipaikoissa ja
kannaksissa kannettiin venettä maata myöten, tai säästettiin matkat
talveksi, jolloin lumihanki oli sileänä tienä. Suur-Savosta (nykyisestä
Mikkelistä) Sysmään matkustaessaan täytyi piispan kerta viettää yönsä
salolla, taivaan kannen alla, sillä koko sillä välillä ei vielä ollut
yhtään ainoata taloa. Mutta sitten rakennutti piispa sille paikalle,
Vahvajärven rannalle, nykyiseen Hirvensalmen pitäjään, uudistalon,
vastaisten matkustajien suojaksi.
Miten Maunu piispa rakensi ja koristi kirkkoja sekä enensi
jumalanpalveluksen loistoa, siitä tulee toisessa luvussa puhe. Mutta
nyt on ensiksi vielä kerrottava muutamista muista ansioista, jotka
olivat sangen suuret hänen aikalaistensa ja uskolaistensa silmissä.
Katolinuskon mukaan piti määrätyt päivät joka viikko ja väliin koko
viikkokaudet yhtä mittaa paastota, s.o. olla lihaa ja muuta rasvaista
ruokaa (arkiruokaa) syömättä, ja tyytyä kalaan sekä vihanneksiin.
Aika-ajoinpa ei saatu mitään muuta nauttia kuin vain vettä ja leipää.
Paitsi sitä kiduttivat uskovaiset itseään jouhista kudotuilla
paidoilla, kovilla vuoteilla ja välistä pieksemiselläkin, johon
tarkoitukseen käytettiin monisiimaista, väkäraudoilla varustettua
ruoskaa. Tuskin lienee epäilemistäkään, että Maunu piispa tarkoin
täytti näitä uskonharjoituksia, vaikkei siitä meille erikseen ole
jäänyt tietoa. Sitä vastoin häntä nimenomaan kiitetään siitä, että hän
oli ahkera ja harras uskonsa vaatimissa alinomaisissa rukouksissa.
Katolinuskoisen oli näet joka päivä luettava säädetty määrä rukouksia.
Sitä varten oli heillä helminauha suurempine ja pienempine helmineen,
joista toiset merkitsivät Isämeidän rukousta, toiset Ave Mariaa (rukous
neitsyt Maarialle) y.m., joita rukoillessa joka rukouksen jälkeen
siirrettiin aina yksi helmi sormien lomitse, jotta tiedettäisiin,
milloin säädetty määrä tuli täyteen. -- Paitsi yksityisiä rukouksiansa
Maunu piispa kaikkialla, minne hän tuli, itse veisasi julkista messua
kerran aamulla, toisen illalla ja kolmannen kerran vielä sillä välillä.
Kaikkien näiden jumalisten töiden lisäksi hän 64-vuotisena vielä kävi
Palestinassa, sillä pyhäin miesten ja varsinkin Vapahtajan haudalle
vaeltamista pidettiin Jumalalle erinomaisen otollisena työnä.
Tässä lueteltujen ansioiden sekä myöskin suuren sukunsa ja
mahtavuutensa vuoksi papisto häntä rakasti ja piti suuressa arvossa,
niin että hän v. 1421 tuli yksimielisesti valituksi Upsalan
arkkipiispaksi. Mutta ihmeellistä kyllä hänen suosijansa, Eerikki
kuningas, ei suostunut tähän vaaliin. Sitä vastoin olisi Maunu
kuoltuansa epäilemättä päässyt pyhien miesten joukkoon, jollei
uskonpuhdistus sitä ennen olisi karkoittanut koko katolinuskoa
menoineen kaikkineen Suomen maasta.