Kuinka muuan vanha muori otti Candiden hoivaansa ja kuinka hän
jälleen löysi rakkautensa esineen.
Candide ei lainkaan ollut hyvällä mielellä, mutta hän seurasi
kuitenkin muoria erääsen tuparähjään. Muori antoi hänelle
voiderasian, jonka sisällöllä hänen piti hieroa itseään, antoi
myöskin syömistä ja juomista sekä osoitti hänelle lisäksi pienen,
verrattain siistin vuoteen; vuoteen vieressä oli täydellinen puvusto.
-- Syökää, juokaa, nukkukaa, sanoi hän, ja suojelkoon teitä Pyhä
Neitsyt, hänen ylhäisyytensä pyhä Antonius Padualainen ja hänen
ylhäisyytensä pyhä Compostellan Jakob. Tulen huomenna takaisin.
Candide, joka vieläkin oli aivan ällistyksissään sen kaiken johdosta,
mitä hän oli saanut nähdä ja kokea ja vielä enemmän tämän vanhan
eukon armeliaisuudesta, tahtoi suudella, hänen kättään.
-- Minun käteni ei suinkaan ole se, jota teidän tulee suudella,
sanoi muori; huomenna palaan. Hierokaa itseänne voiteella, syökää ja
nukkukaa.
Kaikista onnettomuuksistaan huolimatta Candide söi ja nukkui.
Seuraavana päivänä toi eukko hänelle aamiaista, tarkasti hänen
selkäänsä, hieroi itse häntä eräällä toisella voiteella. Hän toi
sitten taas päivällistä, palasi vielä illallakin ja toi illallista.
Sitä seuraavana päivänä hän uudisti saman menettelyn.
-- Kuka te olette? kysyi Candide joka kerralla. Mistä johtuu kaikki
tämä hyvyys? Ja millä voin osoittaa teille kiitollisuuttani?
Tuo hyvä eukko ei koskaan vastannut mitään. Illan suussa hän taas
palasi, mutta tällä kertaa hän ei tuonutkaan illallista.
-- Tulkaa kanssani, sanoi hän, älkääkä virkkako sanaakaan.
Eukko tarttui hänen käsipuoleensa ja niin he kävelivät noin
neljännes-peninkulman maaseudulle päin; silloin he saapuivat erääseen
yksinäiseen, puutarhojen ja kanavien ympäröimään taloon.
Muori koputti eräälle pienelle ovelle; se avautui. Salaportaita
myöten johdatti hän sitten Candiden erääseen kullanväriseen
salonkiin, istutti hänet kauniisti kirjaillulle sohvalle, sulki oven
ja meni tiehensä.
Candide luuli uneksivansa, koko hänen entinen elämänsäkin oli hänestä
vain kuin paha uni, nykyhetki sensijaan vallan autuaallinen.
Vähän ajan kuluttua palasi muori; hän tuki voimiensa takaa erästä
vapisevaa, hunnutettua naista, jonka ryhti oli majesteetillinen ja
koko puku ylt'yleensâ säihkyvien jalokivien peitossa.
-- Ottakaa pois huntu, sanoi eukko Candidelle.
Nuorukainen lähestyi, ja kohotti hunnun kainolla kädenliikkeellä.
Mikä hetki! Mikä yllätys!
Hän luuli näkevänsä nti Kunigundan. Ja hän näki hänet todellakin, se
oli hän itse ilmielävänä.
Voimat pettivät hänet, hän ei saanut esille ainoatakaan sanaa,
vaan vaipui tajuttomana hänen jalkoihinsa, Kunigunda taaskin uupui
sohvalle.
Muori priiskoitteli heidän päälleen väkiviinansekaisia vesiä. Siitä
he vähitellen tointuivat ja alkoivat puhutella toisiaan. Ensiksi
oli heidän puheensa vain katkonaisia sanoja, sitten risteileviä
kysymyksiä ja vastauksia, huokauksia, kyyneleitä, huutoja.
Eukko neuvoi heitä pitämään niin vähän meteliä kuin suinkin ja jätti
heidät sitten omiin hoteisiinsa.
-- Ah, oletteko siis todellakin siinä, sanoi Candide, te elätte siis,
ja minä tapaan teidät täällä Portugalissa! Teitä ei olekaan siis
raiskattu! Teiltä ei olekaan siis vedetty vatsaa halki, niinkuin
filosofi Pangloss minulle vakuutti?
-- Onpa niinkin, vastasi kaunis Kunigunda, mutta ihminen ei aina
kuole tämänlaatuisista tapaturmista.
-- Mutta onko totta, että teidän isänne ja äitinne ovat tapetut?
-- Se on liiankin totta, vastasi Kunigunda itkien.
-- Entä veljenne?
-- Veljeni on myöskin tapettu.
-- Ja minkätähden olette te Portugalissa? Ja kuinka saitte tietää,
että minä olin täällä? Ja minkä kummallisen seikkailun varjossa
olette tuottaneet minut tähän taloon?
-- Kerron teille kyllä kaikki, vastasi nuori nainen; mutta sitä ennen
täytyy teidän ensin kertoa minulle kaikki, mitä teille on tapahtunut
sen viattoman suudelman jälkeen, jonka minulle annoitte ja niiden
potkujen jälkeen, jotka sen johdosta saitte.
Candide totteli häntä syvällä kunnioituksella. Ja vaikkakin hän vielä
oli hyvin hämmästynyt, vaikkakin hänen äänensä oli heikko ja värisevä
ja vaikkakin hänen selkärankaansa vielä vähän kolotti, kertoi hän
kuitenkin Kunigundalle mitä suurimmalla suorasukaisuudella kaikki,
mitä hän oli saanut kokea heidän eroamisensa jälkeen.
Kunigunda kuunteli häntä silmät taivasta kohti kohotettuina.
Hän uhrasi viljalti kyyneleitä hyvän anabaptistin ja Panglossin
kuolemalle, jonka jälkeen hän seuraavin sanoin alkoi puhua
Candidelle, joka ei antanut ainoankaan sanan mennä hukkaan ja joka
aivan söi häntä silmillään.