Veterlide kävi usein Ljotin luona koettaen taivuttaa tätä lähtemään
Grimelundarista, mutta Ljot sanoi aina olevansa hyvin kipeä,
sylkeneensä verta ja päätänsä kivistävän. Hän sanoi myös, ettei hän
voinut lähteä Veterliden keralla Raumariikiin. Ja kun Veterlide
palaisi sieltä ja lähtisi takaisin Islantiin, aikoi hän jäädä Norjaan.
Toinenkaan ei sanonut silloin tahtovansa lähteä, "sillä", sanoi hän,
"jos sinä jäät Arnenpoikien luokse, saavat he houkutelluksi sinut
sellaiseen, josta sinulle koituu häpeää."
"Lähde sinä vain, sukulaismies", vastasi Ljot. "Minä olen kohta siksi
terve, että voin lähteä Raumariikiin. Sieltä voin sitten lähteä
Kuningas Olavia etsimään ja tavata ne islantilaiset, jotka ovat hänen
palveluksessaan. -- Eivät Arnenpojat ole pyytäneet minulta apua
mihinkään, vaan ovat osoittaneet ainoastaan ystävyyttä."
"Lupaatko minulle lähteä pohjoiseen?" kysyi Veterlide. Ljot lupasi.
Ja kun hän oli lähtenyt seudulta, suoriutui Veterlide palaamaan
Islantiin. Hän erosi Gunnarista suuressa ystävyydessä, ja he antoivat
toisilleen runsaita lahjoja. Vigdikselle hän antoi kultaisen rintakorun
ja etelästä tuodun peilin; ja tämä antoi hänelle jäähyväislahjaksi
kauniisti kirjaillun silkkiviitan.