Veterlidellä oli sukulaisia Raumariikissä, ja näitä hän nyt aikoi käydä
tervehtimässä. Kesä oli pitkälle kulunut heidän purjehtiessaan Foldenin
vuonoon.
He soutivat laivan saarien väliin sille kohden, missä Frysja niminen
joki laskee vuonoon, sillä ilma oli tyyni, oli satanut kaiken päivää,
ja nyt illansuussa oheni sumukin alkaen vetäytyä vuorenselkiä kohti.
Veterlide ja Ljot seisoivat keulassa katsellen seutua. Rinteillä kasvoi
siihen aikaan sankkaa metsää, ja joen varrella näkyi taloja, mutta
niitä ei ollut paljon, ja vain harva oli suuri. Joen suulla kellui pari
kalavenhettä ankkurissa. Kalamiehet tähystivät suurta, vierasta laivaa,
joka solui esiin sumusta saarien välistä. Veterlide huusi heille ja
kysyi, mistä he olivat. Kun kalamiehet huomasivat vieraiden liikkuvan
rauhallisilla asioilla, vastasivat he olevansa Vadinin Gunnarin
lampuoteja, jonka talo oli suurin joen rannan taloista. Veterlide
kysyi, lähtisivätkö miehet opastamaan heitä sinne nyt illalla, ja nämä
lupasivat. Sen jälkeen soutivat islantilaiset laivansa virtaa ylös
niin pitkälle kuin sitä saattoi kulkea, ja yksi kalastajista lähti
saattamaan heitä Vadiniin.
Oli pimeä heidän tullessaan perille. Gunnar oli tuvassa. Hän istui
peräistuimella. Gunnar oli kookas, kaunis mies; hänellä oli pitkä
harmaa tukka ja koko rinnan peittävä parta. Lieden luona istui kaksi
naista. Toinen kehräsi tulen hohteessa; hän oli puettu tummiin, eikä
hän ollut enää varsin nuori, mutta vaaleapintainen ja kaunis. Toinen
oli aivan nuori neito, joka istui toimetonna kädet helmassa. Veterlide
astui tervehtimään isäntää, ja ennenkuin hän oli puhunut asiaansa
puoleenkaan, nousi Gunnar paikaltaan ja lausui tervetulleeksi hänet
ynnä koko hänen laivakuntansa sekä käski naisten kantaa pöytään ruokaa
ja juomaa.
Nämä nousivat silloin paikoiltaan. Vanhempi huusi palvelusnaisiaan
ja alkoi hääriä edestakaisin, mutta nuorempi jäi seisomaan lieden
ääreen katsoen vieraita. Ja nämä näkivät nyt tulen valossa, että hän
oli peräti kaunis, pitkänsolakka, korkea- ja siropovinen. Hänellä oli
suuret harmaat silmät ja tukka, joka ulottui alapuolelle polvien. Se
oli keltainen, kiiltävä ja paksu, mutta ei aivan vaalea. Hänen kätensä
olivat suuret, mutta valkoiset ja sormuksin kaunistetut. Hänellä oli
yllään ruosteenpunainen, villainen puku, runsain kirjailuin koristettu.
Päässä hänellä oli kultainen vanne, ja hänellä oli enemmän koruja ja
käätyjä kuin mitä naisten on tapana käyttää arkioloissa.
Vanhempi nainen tuli nyt tupaan suurta simasarvea kantaen. Hän antoi
sen nuoremman käteen sanoen:
"Sinun sopii lausua vieraat tervetulleiksi taloon, Vigdis."
Vigdiksen nimellä mainittu otti sarven ja alkoi kiertää penkkiriviä,
tarjoten ensin Veterlidelle ja sen jälkeen muille miehille. Viimeksi
hän huomasi Ljotin.
Ljot oli näet istunut ensin ovensuussa olevalla penkillä, mutta
siirtyi sieltä tulta lähemmäksi, koska hänen vaatteensa olivat märät.
Hän piteli viittaansa koholla toisella kädellään, mutta hänen musta
tukkansa oli valahtanut silmille, ja Vigdis näki nyt hänen kasvoistaan
vähän muutakin kuin silmät, jotka olivat tummansiniset ja syvällä
päässä.
Neidon ojentaessa sarvea, antoi hän viitan vaipua, ja juodessaan
katsoi hän neitoa sarven laidan yli. Neito ei näkynyt pitävän hänen
tuijottamisestaan, sillä hän ei sanonut mitään vieraalle, vaan otti
sarven, jonka tämä ojensi hänelle, kääntyi penkkiä kohti ja istuutui
sille.
Ljot asettui istumaan siten, että hän saattoi nähdä Vigdiksen. Hetken
kuluttua vilkaisi tämä häneen ja kohtasi hänen katseensa; silloin
hän punastui ja katsoi toisaanne. Mutta heti sen jälkeen hän katsoi
uudestaan vieraaseen, ja nyt hän katsoi tähän niin kauan, että tämä
viimein käänsi pois silmänsä.
Pöytään kannettiin nyt semmoinen määrä herkkuja, että se oli kuin
uhkein pitopöytä. Gunnar tahtoi lähettää miehensä rantaan hakemaan
laivamiehiä; hän tarjosi omia miehiään vartioimaan laivaa yöksi.
Veterlide kiittää, mutta ennenkuin hän on puhunut loppuun, sanoo Ljot
sukulaiselleen näin:
"On jo niin myöhä; meidän miehemme voivat olla laivalla yötä, ettemme
vaivaa isäntämme miehiä."
Silloin sanoo Vigdis nauraen:
"Islantilainen taitaa olla arka tavarastaan."
Gunnar nuhtelee häntä vihastumatta; hän sanoo:
"Islantilainen tarkoittaa hyvää tahtoessaan säästää miehiämme, mutta
matka ei ole pitkä, ja hänen omat miehensä ovat soutaneet koko päivän
sateessa sekä tarvitsevat tuoretta ruokaa ja lämmintä. Mutta tyttären
ei sovi vastata vieraalle tylysti."
Ljot nauroi ja vastasi:
"Ei se tainnut olla niin pahasti tarkoitettu -- eikä noin nuoren neidon
sanoja punnita niin tarkoin."
Vanhempi nainen puhui nyt myös kuiskaten jotakin Vigdikselle, mutta
tämä ei ollut siitä millänsäkään, vaan hymyili hiljaa paikaltaan. --
Gunnar lähetti miehiä rantaan, ja toiset söivät ja joivat.
Puhe kääntyi viimeaikaisiin sumuihin ja sateisiin, jotka olivat tehneet
suurta haittaa Gunnarillekin, sillä vilja oli valmista leikattavaksi.
Gunnar sanoi: "Nuorena ollessani liikuin itsekin paljon vesillä
kesäisin, eikä mikään ilma ollut mielestäni niin ikävä kuin tuuleton,
sumuinen sadeilma."
Ljot vastasi tähän laulaen:
Todenpa lausuit,
isäntä Gunnar!
Ilta on usvainen,
tyttäret torkkuu,
ei maista leikki
leikiltä kanssaan.
Parempi vuode
isännän auliin.
Kullat helskäen
kattavat pöytää
ihanat neidot.
Nähnyt en vertaa.
Lemmenpä hurmaan
taipuvi mieli
istuissa yksin
sijalla vieraan.
Viimeiset säkeet hän lausui hiljemmin, eikä Gunnar, joka jo oli vähän
juopunut, huomannut niissä mitään erityistä. Mutta Veterlide huomasi,
ja alkoi heti puhua Gunnarin kanssa hänen retkistään. Kohta tämän
jälkeen lähti Vigdis naisten kera makuuaittaansa.
Miesten mentyä levolle sanoi Veterlide jonkun ajan kuluttua Ljotille,
joka makasi hänen kanssaan suljetussa sängyssä:
"Minä en ymmärrä sinun käytöstäsi, sukulaismies. Ei ole kaunista
käyttää hyväkseen Gunnarin vieraanvaraisuutta, ja jo ensi iltana laulaa
runoja hänen tyttärelleen."
Ljot ei vastannut mitään. Silloin Veterlide sanoi:
"En ole milloinkaan huomannut sinua naisiinmeneväksi -- mutta tänä
iltana et sinä irroittanut hetkeksikään silmiäsi Vigdiksestä. Emme ole
olleet niin kauan merellä, että sinulta olisi tarvinnut mennä mieli
päästä ensimmäisen naisen nähdessäsi."
Ljot ei vastannut vieläkään, vaan käänsi kylkeä ja oli nukkuvinaan.