Amiraali lähti vielä kerran La Concepcionin satamasta jatkaakseen
matkaansa, mutta pian nousi vahva itätuuli, joka oli hänelle
vastainen. Hän suuntasi kulkunsa senvuoksi Tortuga-saarelle, jonne hän
pääsikin, ja yritti nousta erääseen jokeen, johon ei ollut onnistunut
eilen pääsemään. Tänäänkään se ei onnistunut; hän katsoi olevansa
pakotettu laskemaan satamaan puolen penikulman päähän joesta. Kun hän
oli kiinnittänyt laivat, hän astui veneeseensä ja meni ensiksi joen
erääseen haaraan, joka ei kuitenkaan ollut joen varsinainen suu.
Vihdoin hän pääsi sillekin, eikä sen syvyys ollut enempää kuin syli
(kuusi jalkaa); virta oli vinha.
Hänen aikomuksensa oli käydä kylässä, jossa hänen lähettämänsä miehet
jo toissapäivänä olivat käyneet. Hän heitätti maalle köyden
hinauttaakseen itseään jokea ylös, ja merimiesten onnistui kiskoa
venettä kaksi pyssynkantamaa ylöspäin, kauemmas ei virran vuolauden
vuoksi päästy. Amiraali näki joitakin taloja ja valtavan laakson,
jossa ne asumukset olivat, ja hän sanoi, ettei ollut koskaan
elämässään nähnyt mitään niin kaunista kuin se laakso oli.
Hän huomasi joen suussa useita intialaisia, mutta vieraita nähdessään
he heti lähtivät karkuun. Amiraali ilmaisi mielipiteenään, että näitä
ihmisparkoja on varmaan perin paljon kiusattu, kun he ovat niin
pelokkaita ja heti sytyttävät kaikille korkeille vuorille tulia; se
tapa oli Tortuga- ja Española-saarilla vielä paljon yleisempi kuin
muilla. Hän antoi tälle laaksolle nimeksi Paratiisilaakso, ja joelle
nimen Guadalquivir, koska se oli aivan yhtä suuri kuin senniminen joki
Cordovan kohdalla. Rannalla näkyi olevan kauniita kiviä; joki tuntui
purjehduskelpoiselta.