Amiraali jätti tänään sataman ja Rio de Maresin lähteäkseen saarelle,
jolle intialaiset ovat antaneet nimen Babeque. Siellä--heidän
kertomansa mukaan--asukkaat öisin soihtujen valossa etsivät rannalta
kultaa ja vasaroitsevat sen tangoiksi. Edellispäivänä amiraali oli
jälleen ottanut laivaansa joitakin alkuasukkaita aikoen viedä heidät
Espanjaan käyttääkseen heitä sitten myöhemmin tulkkeina.
»Kun nämä ihmiset, niinkuin näen ja tiedän, eivät tunne mitään
jumalanpalvontaa eivätkä ole myöskään epäjumalanpalvelijoita, vaan
hyvin lauhkeita, hyvin rehellisiä, eivät tapa toisiaan eivätkä riistä
toisiltaan vapautta, eivät käytä aseita ja ovat niin pelokkaita, että
sadat pakenevat yhtä ainoata meikäläistä jopa silloinkin kun leikimme
heidän kanssaan; kun he lisäksi ovat hyvin herkkäuskoisia, uskovat
taivaalliseen Jumalaan ja että me olemme tulleet alas taivaasta,
oppivat helposti ne rukoukset, mitä heille opetamme, ja tekevät
ristinmerkinkin perässämme, niin päättänevät Teidän Korkeutenne tehdä
heistä kristittyjä, ja uskon, että kun vain ryhdytään toimeen,
voitaisiin lyhyessä ajassa kääntää monia kansoja pyhään uskoomme ja
Teidän Korkeutenne saisivat hankituksi suuria valtakuntia ja
rikkauksia, samoin kaikki espanjalaiset alamaisennekin, sillä
epäilemätöntä on, että näissä maissa on mitä suurimmat määrät kultaa,
eikä ole perätöntä, mitä seurassani olevat intialaiset sanovat: näillä
saarilla on seutuja, joissa kaivetaan kultaa, mitä asukkaat kantavat
kaulassaan, korvissaan, ranteissaan ja nilkoissaan ja muovaavat
raskaiksi soljiksi. Sitäpaitsi on vielä jalokiviä ja kalliita helmiä
ja paljon mausteita. Rio de Maresissa on paljon mastiksia ja
voitaisiin helposti kasvattaa enemmänkin, koska nämä puut
istutettaessa juurtuvat pian; niillä on samanlaiset lehdet ja hedelmät
kuin mastiksipuulla, mutta ne ovat vain suurempia kuin ne, joista
Plinius puhuu ja joita näin Kioksella. Annoin tehdä uurtoja useihin
puihin nähdäkseni, tihkuisiko niistä hartsia. Mutta kun täällä
ollessani yhtä mittaa on satanut, sain kokoon vain vähän, ja tuon sen
Teidän Korkeuksillenne. Todennäköisesti ei ole ollut oikea aika
viiltää puita, mikä on tehtävä, sikäli kuin tiedän, silloin kun talvi
on lopussa ja ne alkavat kasvaa.
Näistä maista saadaan myös paljon puuvillaa ja voidaan se, kuten
uskon, täällä myöskin hyvin edullisesti myydä; ainakin suurkaanin
pääkaupungeissa, jotka epäilemättä löydämme, samoinkuin muiden suurten
hallitsijain kaupungeissa, jotka pitävät onnenaan saada palvella
Teidän Korkeuksianne. Näihin maihin voisi tuoda vaihdettaviksi
tavaroita Espanjasta ja itämailta (sillä nämä maat ovat meistä
lännessäpäin). Täällä on myös paljon aaloeta, mutta siitä ei ole
mitään voittoa.
Eilen tuli laivalleni kanootti, jossa oli kuusi nuorta intialaista;
heistä pidin laivallani viisi, jotka tuon mukanani. Lähetin miehiä
erääseen länsirannalla olevaan asuntoon, josta tuotiin seitsemän
naista, isoja ja pieniä, sekä kolme lasta. Teen tämän toivoen, että
intialaiseni viihtyvät Espanjassa paremmin, kun heillä on mukanaan
oman maansa naisia, kuin jos heillä ei olisi mitään. Sillä usein on
sattunut, että miehet, joita on tuotu Guineasta Portugaliin oppimaan
portugalia, kun heistä odotettiin hyötyä hyvän kohtelun ja runsaiden
lahjojen vastineeksi, karkasivat heti tuntiessaan koskettavansa
kotoisen maansa kamaraa, eikä heitä sen koommin nähty. Nämä
intialaiset eivät menettele siten; sillä kun heillä on vaimot
mukanaan, he tekevät kaiken, mitä heidän tehtäväksensä annetaan. Nämä
naiset samalla opettavat meidän naisillemme heidän kielensä; se on
kaikilla näillä saarilla sama, jota jokainen ymmärtää liikkuessaan
kanooteillaan kaikilla saarilla.[27] Täällä ei ole kuin Guineassa,
missä on satoja kieliä eikä toinen ymmärrä toista.
Tänä yönä tuli erään intialaisnaisen mies, joka samalla on näiden
kolmen lapsen isä, laivalle ja pyysi minua sallimaan, että hän
seuraisi mukana. Suostuin siihen, ja nyt kaikki ovat tyytyväisiä; mies
on noin viidenviidettä vuoden ikäinen.»