Amiraali lähetti veneen maihin; kun asukkaat pakenivat, päästi hän
maalle erään intialaisistaan, joka huuteli pakeneville, ettei näiden
tarvitsisi pelätä mitään; vieraat olivat hyviä miehiä, eivät tehneet
kenellekään mitään pahaa, eivät olleet suurkaanin alamaisia ja
antoivat lahjoja kaikkialla. Saarelaiset ottivat intialaisen vastaan,
kyselivät häneltä tarkoin ja saivatkin sen verran luottamusta, että
pian he tulivat laivoille seitsemällätoista kanootilla vaihtamaan
puuvillaa ja muuta pientä.
Amiraali kielsi ostamasta heiltä mitään, jotta he huomaisivat, ettei
hän halunnut mitään muuta kuin kultaa, joka heidän kielellään oli
_nukai_. Kaiken päivää kulki laivoilla paljon intialaisia; amiraali ei
nähnyt yhtään kultaa, mutta yhden nenässä oli pala muokattua hopeaa.
Asukkaat antoivat merkeillä tietoja, että kolmen päivän päästä tulisi
sisämaasta laivoilla useita kauppiaita ostamasta kristityiltä
kaikenlaista. Heidän välityksellään hän saisi viestin kuninkaalta,
joka asui vain neljän päivänmatkan päässä. »Nämä
intialaiset»--sanotaan amiraalin päiväkirjassa--»ovat tavoiltaan ja
käytökseltään samanlaisia kuin muutkin; jumalanpalvelusta ja rukousta
en ole kenelläkään huomannut. He sanovat _Salve_ ja _Ave Maria_
taivasta kohti kohotetuin käsin, kuten heille on opetettu, ja tekevät
myös ristinmerkin. Kaikki nämä intialaiset puhuvat samaa kieltä ja
ovat keskenään ystäviä. Kaikkien näiden saarten asukkaat ovat sodassa
suurkaania vastaan, jota he nimittävät Cavilaksi ja hänen maatansa
Bafaniksi. On varmaa, että olen täällä mannermaalla enkä kauempana
kuin sadan leguan päässä Zaiton ja Quinsayn kaupungeista.»[25]