Kello kymmenen tulin saaren niemekkeelle ja laskin ankkurin. Syötyäni
lähdin maihin. Rannalla en tavannut enempää asutusta kuin yhden ainoan
talon, jossa ei ollut ketään. Luulen, että asukkaat olivat peloissaan
paenneet, koska kaikki tavarat olivat paikallaan. Käskin jättää kaiken
kajoamatta ja lähdin molempien kapteenien ja eräiden miesten kanssa
katselemaan saarta. Kun jo muut näkemämme olivat hyvin viheriöiviä,
kauniita ja hedelmällisiä, niin on tämä vielä enemmän.
Täältä löysin ihmeen isoja metsien ympäröimiä järviä; puut ja yrtit
ovat vihreitä kuin Andalusiassa huhtikuussa, ja linnut lauloivat;
tuntui ihan mahdottomalta, että ihminen tahtoisi täältä matkustaa
pois. Papukaijaparvet pimentävät auringon, ja kaikki linnut ovat niin
toisenlaisia kuin meillä, että se on ihme, ja tuhannenlaiset puut,
joilla kullakin on omalaatuisensa hedelmät, niin että olen ihan
pahoillani, kun en tunne niitä kaikkia, sillä olen varma siitä, että
ne ovat sangen arvokkaita. Otan mukaani näytteitä kaikista, yksinpä
yrteistäkin.
Kävellessäni erään järven rannalla näin käärmeen.[19] Surmasimme sen,
ja tuon nahan mukanani Teidän Korkeuksillenne. Se juoksi järveen, me
perässä, koska vesi ei ollut syvää, ja tapoimme sen keihäillämme. Se
on seitsemän vaaksan mittainen; luulen, että tässä järvessä on vielä
paljon samanlaisia. Täällä näin myöskin paljon aaloeta, ja tuotan
huomenna laivaan kymmenen sentneriä sitä, koska minulle sanottiin sen
olevan hyvin arvokasta.[20]
Etsiessämme hyvää juomavettä tulimme asutukselle puolen penikulman
päässä maihinnousukohdastamme. Tuskin asukkaat saivat meidät nähdä,
kun he jo juoksivat tiehensä, lähtivät taloistaan ja kätkivät
tavaransa metsään. En sallinut kenenkään ottaa mitään, vaikka se olisi
ollut vain nuppineulan arvoista. Sitten muutamia asukkaita palasi;
muuan läheni rohkeasti, minä annoin hänelle joitakin kulkusia ja
lasihelmiä, mistä hän ihastui suuresti. Ja kun ystävällisyys lisääntyi
sitä mukaa mitä enemmän häneltä pyydettiin, pyysin häntä noutamaan
vettä. Heti päästyäni laivalle intialaiset tulivat täysinäisine
kalabasseineen rannalle ja luovuttivat ne meille erinomaisen
hyvillään. Heille annettiin helminauhoja, ja he lupasivat tulla
seuraavana päivänä uudestaan.
Halusin täyttää kaikki tynnyrit vedellä ja lähteä täältä niin pian
kuin ilmat sallisivat, purjehtimaan saaren ympäri, kunnes saisin
puhutella kuningasta ja katsoa, voisinko saada häneltä kultaa, jota
hänellä oli. Sitten ajattelen lähteä purjehtimaan toiselle isolle
saarelle, jota minun intialaisteni puheitten nojalla täytyy pitää
Cipangona; he itse sanovat sitä nimellä Colba (Kuuba). Siellä kuuluu
olevan paljon ja isoja aluksia ja laivoja, ja jossakin sen lähistöllä
on toinen iso saari nimeltä Bohio.
Ohitse kulkiessani käyn myöskin välillä olevilla saarilla, ja jos
löydän hyvän varaston kultaa ja mausteita, ratkaisen sitten edelleen.
Joka tapauksessa olen päättänyt käydä mannermaalla ja Guisayn[21]
kaupungissa ja antaa Teidän Korkeutenne kirjeen suurkaanille, pyytää
häneltä vastausta ja lähteä sen kera paluumatkalle.