Jäljentänyt
Bartolomè De La Casas
Suomentanut, johdannolla ja selityksin varustanut
Erkki Valkeila
* * * * *
KRISTOFFER KOLUMBUS (_Cristobal Colón_) syntyi helmikuun 7. päivänä
1446 Geovassa. Toisten tietojen mukaan olisi syntymävuosi 1451.
Yleensä Kolumbuksen lapsuusvuosia koskevat tiedot ovat hyvin
ristiriitaisia. Hänen poikansa Ferdinand luettelee ne Genovan
tasavallan paikkakunnat, jotka kiistelivät Kolumbuksen syntymäseudun
maineesta. Kolumbus itse ei ollut tarkoin maininnut syntymäpaikkaansa,
ja meidän on tyydyttävä yhtä vaillinaisiin tietoihin kuin Ferdinand
Kolumbuksen saamat--hän nimittäin ei myöskään mainitse isänsä
synnyinpaikkaa sen tarkemmin kuin edellä on sanottu.
Jos pitää paikkansa, että Kristoffer Kolumbus syntyi Genovassa 1451,
niin hänen isänsä oli Domenico Colombo, kankuri ja
ravintoloitsija,--toisten tietojen mukaan varaton villankehrääjä, joka
Kristofferin syntyessä oli portinvartijana. Vuonna 1459 nuoren
Kolumbuksen kerrotaan olleen mukana merisotaretkellä, jota hänen
serkkunsa Colombo le Jeune johti. Tällöin hän oli siis
kahdeksanvuotias, jos myöhempi syntymävuosi on oikea, tai kolmentoista
vanha, jos aikaisempi vuosi pitää paikkansa.
Tunnettu diplomaatti, filosofi ja tutkija Salvador de Madariaga
selittää, että Colón oli juutalaista alkuperää, käännykki, ja
sellainen juutalainen ilmenee mm. Englannin historiassa nimellä
Disraeli. Disraelin imperialismin Madariaga sanoo olleen juutalaisiin
kohdistuvan vainon ja halveksunnan ylväs hyvitys: »Te vainoatte
kansaani; kostoksi minä annan teille maailman.» Niinpä Madariagan
mukaan Colón astui laivaansa sinä päivänä, jolloin juutalaisten oli
määrä poistua Espanjasta, ja hän hankki Espanjalle uudet maat.
Kun tiedot ovat näin vaihtelevia ja lähteet eroavat jyrkästi
toisistaan, riippuu siitä, halutaanko Kolumbusta pitää arvossa vai
parjata, lienee aiheetonta syventyä sen tarkemmin hänen
varhaisvuosiinsa, kun tuntuu siltä, että niillä ei kuitenkaan ole
varsinaista tekemistä Kolumbuksen sen elämänosan kanssa, joka hänestä
on tehnyt kuuluisuuden. Hän on joka tapauksessa tehnyt merimatkoja
Välimeren itäosaan, ja sanotaan hänen käyneen Kioksessa 1475.
Seuraavana vuonna hän lähti Genovasta kauppamatkalle Englantiin neljän
italialaisen laivan mukana. São Vincentin niemen kohdalla näiden
neljän aluksen kimppuun hyökkäsi ranskalais-portugalilainen laivasto,
jolloin kaksi genovalaista laivaa upposi ja vain muutamien merimiesten
ja kauppiaiden onnistui pelastua rantaan. Näiden joukossa oli
Kolumbus.
Saman vuoden lopulla hän purjehti Englantiin toisessa mainitusta
taistelusta pelastuneessa aluksessa ja palasi Lissaboniin 1477.
Vuosina 1481--1482 hänen tiedetään käyneen Guineassa, josta siihen
aikaan kuljetettiin kauppatavaroita ja kultaa--sekä
orjia--Portugaliin. Välillä hän oleskeli Porto Santossa, ja eräät
tiedot kertovat hänen siellä menneen naimisiin. Avioliittoa koskevat
tiedot ovat myös erilaisia.
Guineasta palattuaan Kolumbus esitti Portugalin kuninkaalle ajatuksen
meritien etsimisestä lännen kautta Intiaan. Siihen hän lienee tullut
oleskellessaan Porto Santossa. Kuningas Juhana II kysyi Kolumbuksen
ehdotuksen johdosta valtakuntansa etevimpien oppineiden mielipidettä.
Tiedemiesten lausunnossa Kolumbus arvioitiin lapselliseksi
haaveilijaksi, jonka pään Marco Polon jutut olivat panneet pyörälle.
Siten Portugalista ei ollut odotettavissa kannatusta Kolumbuksen
yritykselle.
Vuonna 1486 Kolumbus sai tilaisuuden selostaa suunnitelmiaan Kastilian
kuningatar Isabellalle, joka mieltyi niihin. Hanke annettiin
Espanjassakin oppineiden tutkittavaksi, ja tulos oli vielä
masentavampi kuin Portugalissa. Tuskin lienee sentään totta, mitä
Roselly de Lorgues kertoo: »Muutamat neuvoskunnan jäsenet vetosivat
Kolumbuksen todistelujen johdosta eräisiin raamatunpaikkoihin ja
kirkollisten kirjailijoiden teoksiin, jotka eivät olleet Kolumbuksen
ajatusjärjestelmän mukaisia. Yliopiston opettajat väittivät, että maa
on litteä eikä voi olla pallonmuotoinen, koska psalmin mukaan 'Jumala
levitti taivaan niinkuin viitan'.» Totta lienee kuitenkin, ettei
ainakaan aivan yleisesti uskottu maan olevan pallon, ja nekin, jotka
olivat pallonmuotoisuuden kannalla, arvelivat pallon paljon
pienemmäksi kuin se todellisuudessa on. Niin myöskin Kolumbus.
Vanhalla ajalla oli jo tosin laskettu maapallon ympärysmitta, mutta
sen jälkeen oli paljon taannuttu niin tiedoissa kuin ajatuksen
selkeydessäkin. Näin maantieteellisissäkin seikoissa.
Kerrotaan Kolumbuksen jälleen vuonna 1488 pyrkineen Portugalin
kuninkaan kanssa yhteyteen, mutta siitä ei liene tullut mitään, ei
ainakaan tuloksiin johtavassa mielessä. Sanotaan tähän vaikuttaneen
sen, että Bartholomeu Diaz oli juuri silloin palannut siltä matkalta,
jolla hän oli löytänyt Hyväntoivonniemen ja päätellyt meritien Intiaan
kulkevan sen kautta, eikä portugalilaisia kiinnostanut läntisen
meritien löytäminen, mikä oli aivan epävarma.
Kolumbus palasi jälleen anomaan Espanjan hallituksen apua. Sitä
hänelle ei kuitenkaan luvattu ennenkuin lokakuussa 1491. Huhtikuun 17.
päivänä seuraavana vuonna allekirjoitettiin Espanjan hallitsijaparin
ja Kolumbuksen välinen sopimus, ja saman kuun 30. päivänä
satamakaupunki Palos sai tehtäväkseen asettaa Kolumbuksen
käytettäväksi kaksi purjealusta. Se velvoitus aiheutui mainitun
kaupungin asukkaiden tekemästä laiminlyöntirikoksesta vastapäättyneen,
maureja vastaan käydyn sodan kestäessä. Kolumbus sai sittemmin vielä
kolmannenkin laivan.
Kolumbus kävi Amerikassa kaikkiaan viisi eri kertaa, neljästi elävänä
ja kerran ruumiina. Hänen ensimmäisen matkansa kuvailee tässä
julkaistava päiväkirja.
Toiselle matkalleen hän lähti syyskuun lopulla 1493, ja silloin
hänellä oli seitsemäntoista laivaa, joissa oli tuhatviisisataa henkeä,
hevosia, siemenviljaa, viiniköynnöksiä ja muuta tavaraa uusiin maihin
perustettavien siirtokuntien tarpeeksi. Kanarian saarilta matka
valtameren ylitse kesti kaksikymmentä päivää.
Hänellä oli silloin mukanaan veljensä Diego Kolumbus, joka jäi
Españolan saarelle perustetun Isabella-siirtokunnan ylipäälliköksi.
Itse hän lähti saaren sisäosista etsimään kultaa ja löysikin
kulta-alueen. Sitten hän purjehti Kuuballe ja Jamaikaan, mutta palasi
sieltä huonossa kunnossa syyskuussa 1494 Isabellaan, jonne sillä välin
oli tullut hänen toinenkin veljensä, Bartolomé, tuoden siirtokunnalle
lisää muonaa, joka olikin sangen tarpeen, sillä espanjalaiset eivät
pystyneet oudoissa oloissa tulemaan toimeen. Kristoffer Kolumbuksen
ollessa matkalla osa väestöä oli alkanut niskuroida Diegoa vastaan, ja
elämöiminen puhkesi lopulta ilmikapinaksi; niskuroitsijoiden
anastaessa Bartolomén laivat ja lähtiessä Espanjaan kantelemaan
kuningasparille Kolumbusta vastaan.
Mellastelevien espanjalaisten ilkityöt aiheuttivat kiistan saaren
alkuasukkaiden kanssa, ja lähes satatuhantinen intiaaniarmeija kävi
heidän kimppuunsa siitä huolimatta, että Kolumbus oli kaikin tavoin
omalta osaltaan pyrkinyt rauhallisiin väleihin intiaanien kanssa.
Intiaanit hävisivät taistelun, tuhannet saivat surmansa ja sotavangit
otettiin orjiksi; viisisataa lähetettiin Sevillaan myytäviksi.
Espanjaan menneet niskurit saivat aikaan, että kuningaspari lähetti
Españolaan luottamusmiehen tutkimaan saaren oloja, ja Kolumbus lähti
itse Espanjaan antamaan selitystä. Hän sai kumotuksi häntä vastaan
tehdyt syytökset helposti, vieläpä hänelle varustettiin laivastokin,
kun hirmumyrsky oli Españolassa tuhonnut kaikki siellä olleet laivat
paitsi sitä ainoata, jolla Kolumbus palasi Espanjaan.
Mutta kolmannelle matkalle ei riittänyt miehiä. Sota Ranskaa vastaan
oli käynnissä, ja Kolumbus sai laivojensa väeksi maanpakolaisuuteen
tuomittuja rikollisia, ja kuudella aluksella hän toukokuun 30. päivänä
1498 lähti kolmannelle matkalleen. Kanarian saarilla hän jakoi
laivastonsa kahtia. Toinen osa purjehti suoraan Españolaan, toisella
hän itse lähti eteläisempää tietä Kap Verden saarien kautta ja päätyi
monen vastuksen perästä Etelä-Amerikan manterelle Orinoco-virran suun
seuduille.
Hän ei kuitenkaan ryhtynyt tarkemmin tutkimaan uutta löytämäänsä
maata, vaan kiirehti Españolaan, jossa asiat olivat taas hullusti.
Siellä oltiin tyytymättömiä Bartolomé Kolumbuksen tiukkaan hallintoon,
ja saaren ylituomari Roldan oli asettunut kapinallisten johtajaksi
»mokomaa muukalaista» vastaan. Kristoffer Kolumbus saapui juuri
silloin saarelle, antautui neuvotteluihin kapinallisten kanssa ja
rauhan saavuttamiseksi suostui nöyryyttäviin ehtoihin.
Sillävälin panettelijat olivat Espanjassa tehneet työtä, ja tuloksena
oli, että Españolaan lähetettiin uusi käskynhaltija Francisco de
Bobadilla, joka perille tultuaan hankki itselleen joukkojen suosion
antamalla kaikille kullankaivuuluvan, kun Kolumbuksen veljekset
osuivat olemaan poissa. Näiden palatessa Bobadilla vangitsi
Kolumbukset ja lähetti heidät kahleissa Espanjaan.
Matkalla laivan kapteeni olisi mielellään päästänyt Kolumbuksen
kahleista, mutta siihen Kolumbus ei suostunut, ja kahleissa hän
astuikin maihin laivasta Cadizissa marraskuussa 1500. Kuningaspari
lausui heti syvän paheksumisensa Kolumbuksen vangitsemisen johdosta,
hänet vapautettin, ja hänelle annettiin kaksituhatta tukaattia, jotta
hän saattoi arvonsa mukaisesti matkustaa Granadaan kuningasparin luo.
Entistä ylivaltaa uudessa maanosassa hän ei kuitenkaan enää saanut.
Tämä tapaus on antanut aiheen paljoon paatokselliseen puheeseen, mutta
Madariaga ei ole tyytyväinen sellaiseen lavastukseen. Hän sanoo, että
Ferdinand ja Isabella eivät olleet epäkiitollisia hirviöitä, vaan
järkeviä ja aikaansa verrattuina lempeitä hallitsijoita, sekä
oikeamielisiä että realistisia. Bobadilla oli rehellinen tuomari. Kun
hänen toimintansa tuntuu liikanaisen karkealta, näyttää siltä kuin
syytökset »amiraalia» ja hänen veljeään, »adelantadoa», vastaan
olisivat olleet hyvin perusteltuja. Pohjaton mustuus on mitä
harvinaisinta. Sellaisissakin ihmispedoissa kuin piispa Pierre
Cauchonissa ja sir Hudson Lowessa on huomattu olleen inhimillisiä
piirteitä muutenkin kuin anatomisesti; eikä Bobadilla ollut ensinkään
ihmispeto.
Bobadilla ei pystynyt hallitsemaan siirtokuntaa, missä kurittomuus
kasvoi ja mielivalta alkoi rehoittaa. Saarelle lähetettiin uusi
ylituomari ja hallinnonhoitaja, ja Bobadilla sai käskyn palata
Espanjaan. Laivastossa, jossa hän matkusti, oli mukana myös Kolumbusta
vastaan kapinoinut Roldan vankina, ja laivasto tuhoutui melkein
kokonaan. Siitä tuli perille vain yksi alus, jossa kuljetettiin
Kolumbuksen omaisuutta; se oli vapautettu Bobadillan toimeenpanemasta
takavarikosta. Bobadilla ja Roldan eivät olleet siinä aluksessa.
Vielä neljännen kerran Kolumbus lähti meren taakse toukokuussa 1502.
Hänellä oli neljä pientä laivaa ja sataviisikymmentä miestä, veljensä
Bartolomé ja kolmitoistavuotias poikansa Fernando. Nyt matka kesti
Kanarian saarilta Martiniquelle yhdeksäntoista päivää. Españolan
saaren käskynhaltija Ovando ei sallinut Kolumbuksen nousta laisinkaan
maihin, ja Kolumbus jatkoi matkaansa Kuuban ja Jamaikan eteläpuolitse
Hondurasin rannoille. Hän etsi sieltä salmea, josta pääsisi Intian
mereen. Sellaista salmea ei tietenkään löytynyt, mutta Veraguan
tienoilla hän totesi kannaksen sisäosissa huomattavia kulta-alueita.
Hän ryhtyi perustamaan siirtokuntaa, mutta oli vähällä kaikkineen
joutua tuhoon intiaanien salahyökkäyksen johdosta. Kahdella aluksella
hän vihdoin pääsi kesäkuussa 1503 Jamaikan saarelle, jolloin laivat
vuotivat niin kovasti, että ne oli ohjattava matalikolle: niiden
kannelle rakennettiin asuttavia majoja.
Heillä ei ollut työkaluja uusien laivojen rakentamiseen, ja ruokaakin
he saivat vain vaihtokaupalla Jamaikan ystävällisiltä alkuasukkailta.
Kaksi merimiestä lähti amiraalin pyynnöstä muutamien intiaanisoutajien
keralla 190 kilometrin päässä olevaan Españolaan, kertomaan asiasta
Ovandolle. Uhkarohkea yritys onnistui sikäli, että miehet pääsivät
perille, mutta Ovando ei lähettänyt pyydettyä apua.
Tukalassa asemassaan Kolumbus sairastui, miehet alkoivat mellastaa
saaressa ja suututtivat alkuasukkaat. Kolumbus pelastui
kuunpimennyksen avulla. Hän tiesi sen ennakolta Regiomontanuksen
»Ephemerideistä» ja lähetti intiaanipäällikkölle sanan, että Jumala on
suuttunut heihin ja päätti rangaista heitä, koska he näännyttivät
nälkään hänen valittunsa; vihansa merkiksi Jumala pimentäisi kuun. Kun
kuu pimeni Kolumbuksen ennustamalla hetkellä, kantoivat hätääntyneet
intiaanit Kolumbukselle ruokatarpeita, ja Kolumbus lupasi, että jos he
vastakin huolehtisivat haaksirikkoisten muonituksesta, niin Jumala
antaisi kuun paistaa.
Kun kahdeksan kuukautta oli kulunut avunhakijain lähdöstä eikä
Ovandolta kuulunut apua, syntyi tyytymättömän miehistön keskuudessa
aseellinen kapina, jonka Bartolomé Kolumbus kukisti. Ja sitten--eräänä
huhtikuun päivänä 1504--näkyi merellä laiva, josta souti vene
haaksirikkoisten luo. Siinä tuotiin Ovandolta viinipullo, paisti
ja--kirje, ettei ollut joutilaita laivoja haaksirikkoisten
kuljettamiseen.
Mutta Ovandon häpeällinen teko tuli Españolan siirtokunnassa tietoon,
ja siirtolaisten suuttumusta peläten Ovandon oli vihdoin kesäkuun
lopulla lähetettävä laiva noutamaan haaksirikkoisia, samaan aikaan
kuin avunhakijatkin olivat lopulta saaneet hankituksi aluksen samaan
tarkoitukseen. Nämä kaksi alusta luovivat kolme viikkoa kovassa
vastatuulessa, ennenkuin pääsivät Españolaan. Sieltä Kolumbus
kuukauden kuluttua lähti veljineen ja poikineen Espanjaan.
Valtameren amiraali ja Intian varakuningas oli nyt köyhä mies, sillä
viimeiset varansa hän oli antanut merimiesten palkoiksi, joita
hallitus ei suostunut maksamaan. Hän saapui kotimaahan marraskuun 26.
päivänä.
Kuningatar Isabella oli kuollut muutamia päiviä ennen Kolumbuksen
paluuta. Kuningas Ferdinand ei ollut koskaan ollut ihastunut
Kolumbukseen eikä tahtonut kuulla puhuttavan Españolan hallinnon
luovuttamisesta Fernando Kolumbukselle, niinkuin isä oli toivonut.
Siellä piti yliherruutta julma Ovando, toimeenpannen verilöylyjä
alkuasukkaiden keskuudessa, saadakseen heidät raatamaan kullan
hankkimiseksi Espanjalle. Ja kun hän oli hävittänyt sen saaren 800.000
henkeä käsittävän väestön melkein sukupuuttoon, hän sai Espanjan
hallitukselta luvan hankkia lisää orjia Bahama-saarilta.
Kolumbus oli käynyt kerran tapaamassa kuningas Ferdinandia, pyytäen
takaisin oikeuksiansa ja inhimillisempää kohtelua Españolan
alkuasukkaille. Hänen esityksensä lykättiin neuvoston
tutkittavaksi--ja neuvosto ei pitänyt kiirettä. Suuri viikatemies
korjasi Kristoffer Kolumbuksen Valladolidissa toukokuun 20. päivänä
1506, ennenkuin kuninkaan neuvosto oli ehtinyt käsitellä Kolumbuksen
asiaa. Seitsemän vuotta myöhemmin ruumis siirrettiin Sevillaan, ja
saman vuosisadan puolimaissa hänen rakkaaseen Españolaansa. Kun San
Domingo 1705 joutui Ranskalle, Kolumbuksen ruumis vietiin Havannaan,
ja kun Espanjan oli luovutettava Kuubakin Yhdysvalloille 1898, se
palasi valtameren yli Sevillaan.
* * * * *
Kaikissa vaiheissaan Kolumbus siten näkyy olleen kovan onnen mies,
mutta erinomaisen itsepintainen. Hänen omista kertomuksistaan selviää,
että hän ei ollut luonnontieteilijä, eipä edes sanottavasti
luonnontutkijakaan. Valittaahan hän päiväkirjassaan itsekin sitä,
ettei hän tunne kasveja--sivumennen sanoen muuten piirre, joka puhuu
hänen puolestaan, koska se todistaa, ettei Kolumbus ainakaan ollut
tyhmä, sillä sellaisethan tavallisesti eivät tunnusta
tietämättömyyttään.
Meikäläisen käsityksen mukaan Kolumbus ei myöskään ollut erikoisen
loistava kynämies. Hänen päiväkirjansa ei ole kirjallisesti lennokas
loistotuote, vaan pikemminkin kuivakiskoinen kirjaanpano, josta
kuitenkin selvästi ilmenevät ne päämäärät, joita Kolumbuksella oli,
samoinkuin hänen matkansa vaikuttimet.
Näemme, että löytöretki oli pyrkimys saada matka kaukaisille itämaille
lyhenemään ja ennenkaikkea käyttäen siihen laivoja, joilla kuljetus
oli helpompaa kuin työläillä kamelikaravaaneilla mitattomien
taipaleiden poikki. Selvästi käy ilmi myöskin, mitä tavaroita Kolumbus
haaveili löytävänsä. Marco Polon teos, johon hän näyttää tutustuneen
joko suoraan taikka välillisesti, kuvaili--vaikka Polo ei ollut
koskaan käynytkään Japanissa--Cipangun äärettömiä kulta-aarteita perin
tenhoavasti.
Mitkä olivat Kolumbukset omakohtaiset moraaliset vaikuttimet? Hän ei
tietenkään ollut isänmaallinen espanjalainen, sillä hänhän oli
tyrkyttänyt aatettaan Portugaliin ja oli valmis kaupittelemaan sitä
Ranskaan. Hän ei ollut selvä ristiretkeläinenkään, jollaiset paloivat
halusta voittaa sieluja Kristukselle. Hän ei ollut epäitsekäs
tiedemies, tarkoituksenaan pelkkä asiain toteaminen. Myöskään hän ei
ollut kiihkeä kullanetsijä; rikkaus oli hänelle vain välikappale
tavoitteeseen pääsemiseksi. Mutta hän janosi valtaa--tai ehkä
paremminkin sanoen vallan ulkonaisia merkkejä, arvonimiä,
kultakannuksia, vaakunaa, valtameren amiraalin perinnöllistä arvoa,
Intian varakuninkuutta ja kenraalikuvernöörin nimeä. Hän on--vielä
selvemmin kuin Napoleon--_megalomania incarnate_. Hänen ihanteensa oli
ilmeisesti kuninkaallinen kulkue: »elävä purppuran, silkin ja brokadin
massa, missä hopea ja kulta välkehtivät, arvokkaasti etenemässä
andalusialaisten ja arabialaisten ratsujen arvokkaassa
kavionkapseessa, lippujen ja viirien metsä, jonka yllä uljaasti kohosi
kultainen risti ja Kastilian kuninkaallinen lippu.» Suurenmoiset
kulkueet ovat tehonneet ihmisiin aikojen alusta ja ovat omansa
läkähdyttämään vielä nykypäiväisenkin radioselostajan.
* * * * *
Löytöretkien teko ei ollut lähimmäisenrakkaudesta johtuvaa
yritteliäisyyttä enempää Kolumbuksella kuin kenelläkään muullakaan.
Hallitukset eivät niitä kannattaneet myöskään siitä syystä, että olisi
edistetty tieteiden kehittymistä, vaan päämäärät olivat paljon
läheisempiä ja selvempiä; valtion kassan rikastuttamisen toivossa
niitä tehtiin. Aina myöskin tarvittiin hallitsijan lupa löytöretkille
lähdettäessä, koska yksityinen yritteliäisyys sillä alalla oli
kiellettyä. Tämä selittänee sen, miksi Kolumbus kiusasi kahden
valtakunnan kuninkaita tuumitteluillaan, kunnes vihdoin kuningatar
Isabellasta sai itselleen tukijan.
Eräässä mielessä Kolumbuksen suorittama uuden maailman löytö ei
vastannut toiveita. Hän ei ollut tuonut mukanaan niin paljon kultaa
kuin portugalilaiset olivat löytäneet Guineasta, ja epäsuotuisat säät
tuhosivat matkoilla paljon aluksia. Myöskään ei osattu käyttää hyväksi
löydettyjä alueita asianmukaiseen siirtolaisasutukseen, joten silläkin
alalla koettiin vastoinkäymisiä enemmän kuin uusista maista katsottiin
olevan hyötyä.
Mutta koska Kolumbus oli tuonut mukanaan jonkun määrän kultaa, levisi
tieto uuden maailman rikkaudesta Eurooppaan, ja seitsemän vuoden
aikana 1497--1504 kävi ainakin seitsemän retkikuntaa Kolumbuksen
lisäksi Atlantin tuolla puolen. Niihin retkiin osallistui myöskin
Amerigo Vespucci, josta Amerikka sittemmin sai nimensä, mutta vasta
1512, kuusi vuotta Kolumbuksen kuoleman jälkeen, osattiin sanoa, että
Kolumbuksen löytämä maa ei ollutkaan Intia, vaan tykkänään uusi
maanosa.
* * * * *
Kolumbuksen löytöretken arvosta ei kiistelty vain hänen eläessään,
vaan myös hänen kuolemansa jälkeen. Kiitollista apua parjaukseen
saatiin erään oikeusjutun asiakirjoista. Kolumbuksen kuoltua Martin
Alonzo Pinzonin, _Pintan_ kapteenin, poika nosti kanteen Kolumbuksen
testamentista, joka ilmeisesti oli laadittu ennenkuin hän tiesi
olevansa lopullisesti rutiköyhä mies--hänhän odotti toivehikkaasti
kuningas Ferdinandin neuvoston ratkaisua. Oikeusjutun aikana
vastapuoli tietenkin koetti halventaa Kolumbusta, ja niitä lausuntoja
on vielä tälläkin vuosisadalla käytetty, kun on tahdottu väheksyä
Kolumbuksen retkien merkitystä.
Varsinkin niissä maissa, joista ei ratkaisevasti osallistuttu suuriin
löytöretkiin, mutta joissa kyllä on osattu hyötyä niiden tuloksista,
semminkin Ranskassa ja Saksassa, pidetään Kolumbuksen tekoja
verrattain merkityksettöminä. Tosin ei suorastaan kielletä, että
Kolumbus suoritti löytöretken, mutta eräässäkin sivistyshistoriassa
mainitaan Amerikan löydön olleen »ilmassa», ja että jos Kolumbus ei
olisi sitä tehnyt, sen olisi tehnyt joku muu aivan samoihin aikoihin.
Edellä selostamastamme Kolumbuksen elämäkerrasta käy selvästi ilmi,
kuinka »ilmassa» se oli. Kolumbus kiusasi kahden valtakunnan
kuninkaita esityksillään, ja kuusi vuotta hän ahdisti Espanjan hovia,
ennenkuin hänelle myönnettiin oikeus lähteä haluamalleen
purjehdusretkelle ja annettiin se tuki, mitä valtio voi saada Paloksen
satamakaupungin rankaisemisesta. Portugalin kuningas ei ollut ottanut
Kolumbuksen esityksiä kuuleviin korviinsakaan, ja kahden maan
tiedemiehet pitivät matkaa hullun yrityksenä.
Sitten, kun Kolumbus tosiaan oli matkallaan löytänyt maan, kierteli
siellä kyllä sangen vilkkaasti retkikuntia, mutta sen ei välttämättä
tarvitse todistaa, että niitä olisi siellä kuljeskellut, jos Kolumbus
ei olisi löytänyt matkallaan maata taikka jos Kolumbus ei olisi
matkaansa tehnytkään.
Mutta vaikka ei olisi ollut näinkään; vaikka tosiaankin monet muut
olisivat olleet valmistuneita samanlaiselle löytöretkelle, pysyy
kieltämättömänä tosiasiana, että löytöretken suoritti Kolumbus monien
vaivojen ja vastuksien koettelemana ja että hänen tukenaan oli
Espanjan kuningaspari, nimenomaan Kastilian Isabella, kun Portugalin
kuningas puolestaan oli asettunut retkeen nähden torjuvalle kannalle.
Jos Kolumbus oli niin tietämätön kuin hänen vastustajansa väittävät ja
niin perin tyhmä kuin heidän tahollaan sanotaan, sitä ihailevammin
täytyy suhtautua hänen loputtomaan sisuunsa--sehän vie miehen vaikka
läpi harmaan kiven, kuten suomalaisessa sananparressa väitetään.
Erimielisyys Kolumbuksen arvosta ja merkityksestä on kuitenkin
tässäkin mielessä rajoitettava pelkästään vanhaa manteretta
koskevaksi. Riitainen Eurooppa on tällaisestakin asiasta löytänyt eri
puolia väittelyn kohteiksi, mutta Atlantin tuolla puolen sensijaan
tunnutaan Kolumbukselle annettavan jakamaton arvo. Joka ainoa
pääkaupunki Kap Hornista pohjoiseen napapiiriin asti voi esittää yhden
tai useampia Kolumbuksen muistopatsaita. Kaikissa Etelä-Amerikan
maissa on ainakin yksi kaupunki saanut hänestä nimensä, ja yksi
valtiokin on ottanut nimekseen Colombia.
Pohjois-Amerikassa Kanada on pysynyt ainakin sanotussa muodossa
viileänä Amerikan löytäjän muistolle, mutta Yhdysvalloissa sensijaan
on neljänkymmenenkahdeksan valtion joukossa tuskin ainoatakaan, jossa
ei olisi joko kaupunkia tai piirikuntaa--tai
molempia--löytöretkeilijän mukaan nimitettynä. Columbus, Columbia,
Columbiana, Colon ovat usein kertautuvia nimiä Yhdysvaltain kartassa,
ja monin muin muodoin ensimmäisen Amerikan-kävijän nimi toistuu
yleisessä nimistössä. Kolumbuksen päivä, lokakuun kahdestoista, on
omaksuttu juhlapäiväksi. Hauskana piirteenä mainittakoon, että muuan
yksityinen yhtiö teetti Amerikan löydön 400-vuotisjuhliin 1893
hopeaisen patsaan, jonka muovasi ranskalainen kuvanveistäjä Bartholdi,
ja se oli suurin patsas, mitä koskaan on hopeasta valettu.
Alkuperäinen hopeapatsas käytettiin sittemmin kyllä toisiin
tarkoituksiin, kun patsas oli uudestaan valettu pronssista.
Teokseemme liittyvässä kuvassa esitettyä Paul Bartlettin patsasta
pidetään yhtenä parhaimmista Kolumbuksen kuvista, joita on olemassa.
Sillä on kunniapaikka Washingtonin kansalliskirjaston pyörösalissa,
missä on esillä Yhdysvaltain parhaiden taiteilijoiden edustavimpia
töitä. Kasvonpiirteet siinä ovat, kuten muissakin »näköisyyteen»
pyrkivissä patsaissa, Genuassa olevasta Kolumbuksen patsaasta
peräisin. Kuten näemme, ne poikkeavat toisessa vanhassa kuvassa,
firenzeläisessä maalauksessa, esitetyistä.
* * * * *
Kolumbuksen väheksyjät mielellään käyttävät muita lähteitä kuin
Kolumbuksen omia kertomuksia; mutta samoin myöskin hänen kannattajansa
näkyvät ottavan tietoja muualta kuin hänen omasta päiväkirjastaan.
Siten niin Kolumbuksen moite kuin kiitoskin on saatu syntymään
sivullisista tiedoista. Niinpä ne, jotka väheksyvät Kolumbusta
löytöretkeilijänä ja merimiehenä, kuitenkin ovat valmiit esimerkiksi
myöntämään, että hän ensimmäisenä huomasi kompassin poikkeaman
pohjoissuunnasta.
Tämä on sentään erehdys. Ensinnäkään kukaan ei ole ottanut vaivakseen
laskea, poikkesiko kompassi Kolumbuksen retken aikana
pohjoissuunnasta, mihin päin ja kuinka paljon; poikkeamahan vaihtelee
ja on joskus olematon.
Kuten päiväkirjasta näemme, Kolumbus päinvastoin on sitä mieltä, että
kompassi ei näytä väärin. Sensijaan hän huomasi erään seikan, jota
siihen aikaan ei uskottu, nimittäin että Pohjantähti ei pysy
paikallaan, vaan »kiertää», kuten muutkin tähdet, taivaanlakea.
Se oli myöskin kyllä tärkeä havainto merenkulkualalla, mutta tykkänään
toista kuin kompassineulan poikkeaman huomaaminen.
* * * * *
Kolumbuksen omakätistä päiväkirjaa ei ole enää olemassa. Arvatenkin se
aikanaan joutui kulumaan ylhäisten lukijain käsissä. Se kyllä saattoi
kuulua siihen kahdentoistatuhanen niteen kirjastoon, jonka Fernando
Kolumbus lahjoitti Sevillan yliopistolle, mutta kun kaksi kolmannesta
siitä määrästä on hävinnyt, on Kolumbuksen päiväkirja mahdollisesti
ollut hukkaan joutuneiden joukossa.
Fray _Bartolomé de las Casas_ jäljensi Kolumbuksen päiväkirjan
itselleen. Tämä hengenmies (1474--1566) joutui kosketuksiin
Kolumbuksen retkien kanssa jo nuorena, sillä hänen isänsä oli mukana
Kolumbuksen toisella retkellä. Tätä piispaa sanotaan Länsi-Intian
apostoliksi, ja hän esiintyi tarmokkaasti intiaanien puolesta
teoksessaan _Historia General de las Indias occidentales_. Tuloksena
hänen taistelustaan oli, että Länsi-Intiaan ryhdyttiin kuljettamaan
neekeriorjia, joiden arveltiin olevan soveliaampaa työvoimaa kuin
intiaanit. Neekeriorjuuden historia on loistoesimerkki siitä, kuinka
hyvistä ja jaloista vaikuttimista lähtenyt aate voi ihmisten
toteuttamana muuttua mitä verisimmäksi vääryydeksi ja inhoittavimmaksi
epäinhimillisyydeksi.
Las Casas on lyhennellyt Kolumbuksen päiväkirjan alkupuolta, jossa
ilmeisesti on ollut vain mainintoja säästä ja kuljetusta matkasta.
Tämän vuoksi nyt perästäpäinkään ei voida määritellä, kuinka lähelle
Bermudaa Kolumbus esimerkiksi oli osunut matkallaan. Las Casas näyttää
sensijaan uskollisesti ottaneen mukaan kaiken sen, mikä koskee
varsinaisia tapahtumia niin merellä kuin maalla, ja sehän lienee
pääasia; onpa hän pitkiä taipaleita jäljentänyt suorastaan Kolumbuksen
omin sanoin.
Kului sentään yli kaksisataa vuotta Las Casasin kuolemasta, ennenkuin
Kolumbuksen päiväkirja painettiin espanjalaisen meriupseeri don
Navarreten toimesta vuonna 1791. Se tapahtui aikoihin, jolloin
Kolumbuksen retkeä suuresti ihailtiin, ja osui Kolumbuksen ensimmäisen
retken 300-vuotismuistoksi.
* * * * *
Suomennoksessa on pyritty noudattamaan alkutekstiä kuivakiskoisuudesta
huolimatta; niissä paikoissa, missä käännöksen ja alkutekstin välille
voi syntyä tulkintaeroavaisuuksia, on espanjalainen sanonta ilmaistu
sulkumerkeissä.
Koska Kolumbus koko ajan uskoi olevansa tekemisissä intialaisten
kanssa, ei myöskään käännöksessä ole käytetty intiaanien nykyistä
suomalaista rotunimitystä, vaan puhutaan intialaisista, kuten
Kolumbuskin teki.
Kirjan loppuun on lisätty joitakin huomautuksia Kolumbuksen tekstin
johdosta.
_Suomentaja._
* * * * *