Jopa tulit, tuttavani, vares, vanha ystäväni.
Eivät tietenkään ihmiset siellä, jossa kaiken talveakin kuulevat
vareksen kajahtelevan basson, osaa tuolle hauskalle linnulle oikeaa
arvoa antaa...
Taitavat vihatakin sitä harmajan palttoonsa ja rääkkyvän äänensä
vuoksi.
Mutta meille on vares ensimäinen kevään merkki, samoin kuin se
syksyisin on viimeinen lähtijä, pelatessaan vaakkuilevaa valssiaan
riihen katolla lähtöpäivän aamuna. Me olemme oppineet sitä rakastamaan
ja vaikka ei vareksen "soitto olekaan suruista tehty", viehättää sen
ääni kuitenkin rakastavaistenkin korvia. Muistelkaamme vain, millä
erinomaisella kunnioituksella ja antimella vares ilonsa ilmaisi Jukolan
Juhanillekin, koska Juhani istui Männistön Venlan kanssa pellon
pientareella. Oikeastaan se oli Eeron unta, mutta luultavasti siinä
kuitenkin oli totta toinen puoli.
Tässä kun oikein ilmat lämpesivät, lumi alkoi sulaa ja eteläinen tuuli,
sanoivat muutamat:
"Kesän se tästä tekee."
Mutta siihen toiset heti vastaan:
"Mitä hulluja. Eipä vielä ole kuulunut eikä näkynyt varestakaan, vanhaa
ystäväämme."
Mutta nyt se on tullut. Se oli ensiksi nähty pappilan tunkiolla, jossa
tiettävästi aina on viljemmälti "ylösleikkauksia"' kuin muualla. Hyvä
mieli tuli kaikille, sillä nyt saapi olla varma, että tulee kesä;
vares, vanha ystävämme, on sen tulollaan ilmoittanut.
Tietenkin niitä on muitakin kevään enteitä, merkkejä maassa ja
taivaalla. Jurttulan vaarin vasemmassa nilkassa ja monessa muussa
paikassa, jotka kaikki suloista suvea ennustavat. Mutta kummallisinta
on, että taatuimmatkin merkit välisti pettävät, varminkaan kevään enne
ei pidä paikkaansa. Onhan tapahtunut, että vaikka vareskin on saapunut
ja alkanut pesäänsä valmistella, onkin tullut takatalvi, jota on
kestänyt monta viikkoa. Yhtä epävarmoja ovat taivaan ja maan merkitkin,
vaikka niihin vanhat luottavat ja niistä nousevillekin polville
ilmoittavat. Ei ole Jurttulan vaarin nilkan pakotuksestakaan aina
taikaa. Saattaa olla suoja-ilmoja viikon kaksi, vaan sitten alkaakin
yökylmiä ja päivillä kuostetuulia, ja niistä ei Jurttulan vaarin jalka
tiedä mitään.
Mutta minulla on varma merkki, kevään enne sellainen, joka ei koskaan
petä. Otan ja juttelen sen nyt, että muutkin kuulevat ja siitä tietävät
avovettä odottaa ja valmistautua kevättä vastaanottamaan.
Saattaa olla vielä täysi talvi, pakkasiakin pitää melkoisia, ei ole
päivä vitiä rikkonut, sanalla sanoen, täysi talvi on vielä olemassa.
Silloin jonakin päivänä näet pitkän rivin tukkipoikia kävellä vihmovan
tukkijoelle päin. Eillimmäisillä on laukut selässä ja laukun kielen
päällä komeasti välkkyvät uudet, vasta kiitettävällä tavalla voidellut
tukkisaappaat.
Ne astuvatkin reimasti, millä hattu, millä vanha kakilakki päässä.
Mutta jälkimmäiset ovat köyhempää sakkia. Heillä ei ole laukkuja,
joka on tukkipojan valtakirja. Ei näy heillä uljaita, uusia
tukkisaappaitakaan. Mustassa säkissä on heillä "maallista tavaraa" mitä
on, ja veltompi on heillä käyntikin.
"No nytkö jo tukkijoelle? Talvihan nyt vielä on!"
"Niin on. Mutta ensi viikolla on kova suvi, joka kaikki pikkujoet
tulvilleen nostaa", vastaavat he.
Ja sen olen merkinnyt, että siitä päivästä saapi alkaa kevättä
toivomaan, ja epäilemättä se tuleekin. Niin, että tahdoin vain lyhyesti
sen tässä sanoa, jos sattuisi niinkin tietämättömiä, etteivät sitä jo
ennestään tiedä.
* * * * *
Nyt tänä keväänä on ennustettu varhaista kesää. Ja siltäpä taitaa
näyttääkin. Mutta minä epäilen. Ei ole näkynyt yhtään tukkipoikaa vielä
liikkeellä.
Tuskin kenellekään on käynyt niin hullusti kuin Mustapään Iisakille,
joka on vihollisen visu ja saita, rahan ahne, että vapisee, kun näkee
markan. Kuinkapa kävi?
Kävi niin, että oli Iisakilla heiniä kosolta myydä. Kävi ostajia, koska
monelta taholta valitettiin rehujen puutetta. Mutta eipä myynyt
Iisakki, verean hintaa heinillään piti ja pitkää kevättä ennusteli.
Silloin mietittiin miehissä, mikä konsti Iisakille tehtäisiin, että
myisi heinänsä tavallisesta hinnasta. -- Ja hoksattiinkin konsti.
Tuli lämmin päivä, vainioilla jo päiviä näkyi ja kujat olivat paljaina.
Silloin pantiin lähetystö Iisakin luo. Ja lähetystön asiana oli
valehdella Iisakille, että västäräkkejä on jo nähty ja että on jo täysi
kesä Oulun puolessa, lehmätkin jo laitumella.
Iisakki uskoi, hätääntyi ja arveli:
"Taisivat jäädä minulta heinät myymättä. Voi peto kuitenkin! Vai on jo
västäräkki täällä. Siitä ei ole kun kolme viikkoa sulaan veteen, voi
kuitenkin."
Silloin eräs lähetystön jäsen oli armahtavainen ja neuvoi:
"Jos minä sinuna olisin, niin kuuluttaisin huutokaupan, ja myisin
menemään. Kesääntyväthän ne heinät kuitenkin, ja saanetko tulevana
vuonna mitään."
"Olisikohan niitä huutajia?" riemastui Iisakki.
"Kai niitä nyt vielä joku olisi, vaan kun vielä viikkokin kuluu, niin
tuskinpa enää kukaan heiniä ostaa."
Ja ensi sunnuntaina kuulutti Iisakki huutokaupan, johon kertyi kovasti
väkeä. Mutta ei puoltakaan hintaa saanut Iisakki nyt heinistään.
Ja kuuluu nyt jälestäpäin saaneen tietää, ettei västäräkki ole
vieläkään saapunut.