Monella tavalla sitä on tätä meidän kansaamme herätetty; kouluilla,
puheilla, esitelmillä, kulkusilla ja aisakelloilla. Muutamissa
seuduissa on herätty niin, ettei öilläkään olla rauhassa, muutamissa
taas tahtovat silmät umpeen painua keskellä päivääkin. Eikö sitten
liene osattu kulkea kultaista keskitietä, vai kuinka, mutta varmaa on,
että on tässä vain sotkujakin...
Oli hommattu osuusmeijeriä pitkän pitäjää Savukylään. Innostuttu oli,
ja moni jo laski, että niin ja niin paljon tuottaa nyt hänen karjansa,
kun osuusmeijeri saadaan toimeen.
Ja se saadaan, osuuskuntaan on jo liittynyt niin paljon kansalaisia,
ettei muuta kuin aletaan toimeen vaan. Ostetaan koneet, laitetaan
komea, uudenaikainen höyrymeijeri, semmoinen, joka kannattaa. Laitetaan
se tuonne Savukylään, sielläpä sitä on ennenkin liikaa savua tuprunnut.
Joo. Innostus oli suuri ja asiaaharrastavat lisäsivät vauhtia,
selitellen osuusmeijerin monipuolisia etuja. Niin vain. Kaikki oli nyt
valmiina, siitä vain vielä kysymys, mistä ostetaan tontti, joka kaikin
puolin on sopiva.
Mutta siitä syntyikin arvaamaton juttu. Sillä sopivia paikkoja olisi
nyt ollut niin monta, ettei sitä alussa tultu ajatelleeksikaan. Ja se
oli nyt tullut kaikille selväksi, että likellä sen pitäisi olla, tuossa
naapurissa ihan.
Alkoi kuulua ääniä, että jos vain Savukylään meijeri perustetaan, niin
silloin Heinärannan ja Voikylän miehet luopuvat pois koko hommasta.
"No, kun tuumataan... perustetaan vain sitten Heinärannalle", koetti
hallituksen esimies esitellä.
"Jaa, jos se Heinärannalle perustetaan, niin meidän kylän miehet
luopuvat koko tuumasta", napisivat siihen Voikylän miehet, ja samaa
kuului Napolan ja Sipillan kylistä.
"No missä se olisi sopivin paikka, joka olisi keskellä ja..."
tiedusteli esimies.
"Meidän kylässä tietenkin", sanoivat savukyläläiset.
"Teidän kylässä!" panivat siihen muut vastaan. "Sinne syrjään tiestä,
pensasten keskelle. Eikä siellä ole vettäkään."
Semmosta jankkausta oli ollut.
Mutta nyt oli kuulutettu kokous, johon kaikkia osuuskunnan jäseniä
kehoitettiin tulemaan. Sillä nyt oli paikka määrättävä ja rakennuksen
tekoon ryhdyttävä kiireesti.
Niin oli kuulutettu.
Mutta sillä välin oli moni ruvennut miettimään, että taisi olla
hullutusta ruveta koko hommaan. Kun rakennus tulee niin kalliiksi, niin
menettäähän siinä elon elämänsä. Pois siitä pitää luopua, hyvissä
ajoissa ennenkuin joutuu koko pitäjän nyljettäväksi. Mutta sitten
tiesivät toiset kertoa, että semmoiset ovat säännöt -- ja ne ovat
laissa vahvistetut, -- että se, joka osuuskuntaan on liittynyt ja
nimensä kirjoittanut niihin suuriin kirjoihin, jotka olivat laajat kuin
kirkonkirjat, ei pois pääse, vaikka mitä tekisi. Ei muu auta kuin
maksaa pois osansa mukaan, maksaa vaikka tulisi rakennus maksamaan
satatuhatta ja vaikka lehmän osalta menisi sata markkaa.
"Semmonen helvetin valehtelijako se olikin se kesällinen meijeriherra!
Kun selitti, ettei mene kuin markka lehmältä eikä tarvitse mitään
vaivaa nähdä, osuuskunta tekee kaikki. Ei muuta kun käydä meijeristä
rahaa noutamassa!" ihmeteltiin, ja yhä useampaa alkoi kaduttaa, että
oli antanut itseään narrata.
Muutamat isännät olivat ihan onnettomia, kun emäntien tietämättä olivat
nimensä menneet kirjoittamaan. Monessa talossa oli ollut kiivaita
kahakoita aviopuolisoiden kesken ja kuului Säkkijärven emäntä Ollinsa
komentaneen eräänäkin iltana yön selkään. Itkuja mies parka puserteli,
kun pitkin kylää yksin yöllä tassutteli ja mainoi tätä meijerin
aikakautta.
Niin oli surullista.
Mutta nyt pitikin pitää silmänsä ja korvansa auki ja mennä sinne
kokoukseen ja näyttää, että...
"Sinne kuuluu tulevan konsulentti asiaa valasemaan", tiesi joku sanoa,
kun kokoukseen oltiin menossa.
"Sitä ei tarvitse valasta eikä valehdella enää... Se on siksi pimeä
asia, ettei se valkene valheilla. Ei ole ollut muuallakaan kun suora
pettäminen", puhui Takavainion Ulrikki ja tuntui kuin olisi suuttunut
koko maailmalle.
Ja niin väitellen saavuttiin lomissa ja yksittäin kokoushuoneelle.
Ja aivan oikein. Siellä olikin konsulentti, joka oli kiertänyt pitkin
laajaa pitäjätä osuustoiminta-aatetta selitellen ja osuusmeijerin
tosihyödystä puhellen.
Ja siitä hän nytkin tahtoi puhua, selittää miten oli käynyt muissa
pitäjissä, joissa osuusmeijeri oli ollut pitemmän aikaa käytännössä.
Täällä sanoi hän sen sopivan vallan mainiosti. Asia olikin jo hyvällä
alulla. Osuuskunta oli valmis, nyt olisi vain kysymys, mikä paikka
olisi sopivin...
"Minä pyydän siis, että osuuskunnan jäsenet lausuvat mielipiteensä,
jotta tässä päästään keskustelun alkuun", sanoi hän kehoittavasti.
Ei kuulu hiiskaustakaan. Karsinan puoli tupaa on emäntä-isäntien
hallussa, joita Isolan emäntä johtaa. Miehet istuvat lakkejaan
pyöritellen ja toistensa pieksuja katsellen... (ei saanut
tupakoidakaan).
"Niin, lausukaapa nyt mielipiteenne!" kehoittaa hän vielä.
Jo nousee Takavainion Ulrikki ylös ja niinkuin vihassa virkkaa;
"Jaa... minä lausun, etten rupea koko hommaan... pyyhkikää pois minun
nimeni..."
"Mitä tarkoitatte... Poisko? Säännöissähän on, että kahdeksi
vuodeksi..."
"Olkoon. Se on ollut petosta ja kavaluutta; minä en rupea koko
hommaan... se on kerta puhuttu."
"Minä myöskin tahtoisin pois", kuuluu Säkkijärven Ollin valittava ääni
loukosta. "Minä emännän tietämättä menin polonen..."
Siihen yhtyy muitakin, ja vähitellen on koko pirtti äänessä.
Mitä tämä nyt on? Mitä merkitsee nyt tämmöinen?
"Ne pitävät, että rakennuksesta tulee liian kallis, ja sen vuoksi he
eivät..." selittää konsulentille joku likempänä istuva.
Konsulentti nousee ja aloittaa uuden esitelmän. Puhuu asiallisesti ja
ymmärrettävästi, että jos tuollainen kookas, uudenaikainen höyrymeijeri
tuntuu liian kalliilta, niin nyt alussa perustettaisiin vain pienempi,
hevoskierrolla käypä meijeri, siksi kunnes osuuskuntaankin ehtii
liittyä yhä useampia jäseniä... Se voisi olla vuokrahuoneissa eikä
olisi mitään erinomaisempia kuluja.
"Vaan minä en rupea siihenkään, ja ne semmoset resut on jo täällä
nähty", tinkaa taas Takavainion Ulrikki.
Mutta toiselta puolen pirttiä kuuluu ääniä, että tuo se nyt on jotakin,
jos halvemmalla aloitetaan.
"Pois minä vaan myöskin tahdon... minä emännän tietämättä..." kokee
Särkijärven Olli saada ääntänsä kuuluville.
Ja taas sekaannutaan pois pääasiasta, ja kesken muiden puheiden nousee
Hannulan Ville ja sanoo:
"Vaan sen minä sanon, että niin se panna pitää, ettei toisen tarvitse
vetää pitempää matkaa maitoaan kuin toisenkaan."
"Juuri niin. Sitä minäkin", kuuluu Villen selän takaa, ja hän saa
paljon puolustajia.
"Osuuskunta tietysti kustantaa maidon ja kerman kuljetuksen, mutta se
tulee tietenkin kuluksi", kokee konsulentti selittää. Mutta hänkin
alkaa jo tuskaantua, ja kuinka lie, että hän kesken kaikkea muistaa:
"Pois puolustamaan kotimaatamme, pois..."
-- Äsh -- suuttuu hän omille ajatuksilleen, ja kun Hannulan Ville yhä
seisoo niinkuin jotakin odottaen, alkaa hän taas selittää:
"Sitä paitsi tämmöiset kysymykset, kuten maidon ja kerman kuljetus
kermomisasemilta, ovat osuuskunnan kesken sovittavat ja autettavat
niin, että saadaan mahdollisimman halvalla."
Ville, joka on hiukan kuuro, luulee sen nyt kysyvän häneltä, että
mihinkä isännällä on niin kiire, ja sanoo:
"Meinasin tässä välissä pistäydä karvarissa."
Toisia naurattaa, joku hohottaa täyttä kurkkua, ja muutamat menevät
ulos, eivätkä enää tule takaisin.
"Karvarissa pitää minunkin käydä", arvelee taas joku ja poistuu hänkin.
Mutta nyt nousee seisomaan Mallikylän isäntä, Maaherran Heikiksi
sanottu. Hän on tähän asti pitänyt suunsa kiinni, kuunnellut toisten
tinkoja, nyt on hänenkin vuoronsa puhua.
Hän selittää, että jos ei höyrymeijeriä perusteta, kerrassaan
kelvollista ja ajanmukaista, jollainen on ollut alunpitäin tarkoitus,
niin hän ei puutu eikä sekaannu koko hommaan -- hän tahtoo pois. Hän ei
tahdo vastustaa myöskään hevoskierrolla varustettua osuusmeijeriä,
mutta siihen soppaan ei pistä lusikkaansa hän. Ja lopuksi tahtoo hän
ilmoittaa, että koska hänet myös on valittu hallituksen jäseneksi, --
niin hän nyt täten eroaa hallituksesta.
Siinä se nyt oli!
"Eihän tästä näy tulevan mitään", arvelee konsulenttikin.
"Tuo Maaherran Heikki puhuu oikein. En minäkään rupea, ellei
höyrymeijeriä laiteta", kuuluu emäntäväen puolelta kimakka ääni.
-- Sakramenskadt följe, -- noituu konsulentti syvällä sydämessään.
"Niin, se nyt on jo päätetty, että hevoskierrolla varustettu
osmismeijeri on perustettu. Hallituksen asiaksi jäävät nyt muut
toimenpiteet, kuten huoneen, koneiden ja sen semmoisten hankkiminen..."
alkaa hän taas puhua.
Miehiä poistuu yhä useampia, eivät virka sinne eivätkä tänne.
"Ja se on tietty, että kaikki, jotka ovat osuuskuntaan ruvenneet, ovat
myös velvolliset..."
"Se vaan on helvetin kumma, jos en saa omaa maitoani pitää missä
tahdon", ärähtää kiivaana vielä ulosmennessään Takavainion Ulrikki.
"Kyllä minäkin vaan katson, pitääkö ruveta maksamaan kuluja meijeriin,
johon en maitoakaan tuo!" sanoo joku hänen vieressään.
"Vaan jos et maksa, niin tulee vallesmanni noutamaan", arvelee joku.
"Niin, mitä menitkin nimeäsi kirjottamaan... Minäpä en kirjottanut,
vaikka kyllä viekasteltiin", sanoo tyytyväisenä Paksulan juureva isäntä
ja poistuu hyvinvoipana kotiaan päin.
-- Tämmöistä osuustoimintaa, -- kummastelee konsulentti, ja taas soi
hänen korvissaan:
"Pois puolustamaan kotimaatamme, pois..."