Suuri parvi pikkupoikia saapasti suurella rähinällä ja kolinalla
Oja-Pappalan tupaan. Jokaisen takin napinlävessä tahi lakinreunan
ympärillä paksu kääre monenväristä villa- ja pumpulilankaa.
Pojat seisahtuivat parveen ovensuuhun, niistivät neniänsä,
töllistelivät ympäri tupaa, nykivät toisiaan, kuiskuttelivat ja
purskahtelivat nauramaan. Litun ja Hessan puoleen silmät paloivat.
Rohkeimmat vihdoin uskalsivat astua muutamia askeleita peremmälle
tyttöjä kohden.
"Nyt lankaa! -- Lankaa pitää tulla! -- Laittakaa tänne turkinpunasta!
-- Minä tahdon ehta sinistä!..."
Loppumaton jakso tällaisia vaatimuksia tuli ja pojat pakkausivat yhä
likemmäksi, ikäänkuin aikomuksella käsikähmään käydä. Hessa ja Littu
rupesivat haukkumaan, puhuttelivat poikia "rompan komppaniaksi" ja
"klupukengän seuraksi". Pojat alkoivat käsikähmäsin ahdistaa. Syntyi
rähinä ja isäntä rupesi suhdittamaan. Mutta vähän merkitsi kielto, kun
poikaliuta kerta vauhtiinsa pääsi.
Littu ja Hessa olivat hädässä, itkua teetellen käsin ja jaloin poikia
luotansa sohivat.
"Antakaa pojille lankaa, ette kuitenkaan muuten rauhaan pääse",
kehoitti emäntä nauraen.
"No ei ennen! -- Ei ennen!" huusivat pojat.
"Tulimmainenko tuollaiselle joukolle ... sais koko naulan jakaa.
Siivolla siinä, muutama kaljakorento!" Littu potkasi likimäistä poikaa.
"Antakaa lankaa! -- Tällaista lankaa! -- Vaikka minkälaista, kun vain
annatte!"
"Katso ... katso..." Hessa huitoi ympärilleen käsillään.
"Kyllä minä teille langan..." Littu oli kaapannut kauhallisen kylmää
vettä ja viskasi sen nyt tiheimpään parveen.
Ahah! Se auttoi. Jo äkältelivät pojat ja aristellen hyhkyivät, kun vesi
valui pitkin selkää. Toisenki kauhallisen aikoi Littu samaa tietä panna
menemään, mutta emäntä tuli hätään.
"Ei saa lattiata kastella!" hän huusi. Ja Litun täytyi laskea kauha
saaviin.
Rukoilemiseen ja pyytämiseen täytyi tyttöjen vihdoin turvautua, kun
isäntäkin vain nauraa hekotteli ja käski lankaa hakemaan ... aivan vain
poikien puolesta puhui.
Littu jo lupasi lankaa antaa, pyysi itseänsä irti joukon käsistä,
päästäksensä lutista noutamaan. Mutta pojat eivät luottaneet, joukossa
lupasivat seurata. Kun siinä Litun kanssa sovintoa hierottiin, aikoi
Hessa käyttää tilaisuutta hyväksensä ja puikata ovesta pakoteille.
Mutta tusina poikia oli heti niskassa ja tekivät turhaksi koko
yrityksen.
Täytyi siis piilosta vetää lankakerät. Vuoroonsa panivat pojat sormensa
koukkuun, johon Littu lappoi turkinpunaista ja Hessa pilvensinistä
poikain riemutessa erinomaisesta saaliistaan.
Harmittelivat tytöt langan menosta poikain mentyä. Mutta emäntä kertoi,
kuinka hänen aikoinaan vähintään naulan painoisen kerän lankaa sai
varustaa jouluksi jakamista varten, kun isot pojatkin silloin vielä
sitä keräämässä kulkivat. Ei se paljoa auttanut, hulluksi tavaksi piiat
koko langan-keruun tuomitsivat.
* * * * *
Oja-Pappalan isäntä oli aikoinaan ollut hyppelemämies. Mutta juuri
siitä syystä hän sanoikin kieltävänsä nuorta väkeä hyppelemästä
talossaan, sillä hän oli tullut huomaamaan hulluudeksi entisen
hurjuutensa. Tahtoi nyt olla vakava ja estää pahennusta, jonka ei
tälläkään tavalla pitänyt suinkaan hänen kauttansa levenemän. Mutta
yhtä hyvin nuoret toisinaan uskalsivat hänet tästä asiasta lujalle
ottaa, vaatimalla oikein puoliväkisin tanssilupaa tuvassa. Ja hänen
täytyi toisinaan suostua, kun syyksi vedettiin sitä, että hänenkin
poikansa muualla kulkevat ... joutaa siis hänkin sijaa antaa kylän
nuorison riemuita.
Eräänä päivänä nostivat Jaska, Jussi ja Littu taas tästä asiasta
kysymyksen.
"En anna", isäntä sanoi päätä pudistaen. "Pojat eivät ole näinä päivinä
viitsineet edes heinässä käydä, kehtaatte pyytääkään!"
Poikia hävetti. Tosiaankin oli tullut arkipäivinäkin niin ahkerasti
juhlaa pidetyksi, ettei ollut ehditty edes kertaakaan tallissa käydä,
saatika sitten heinässä. Mutta omatunto ei juuri soimannut, sillä tapa
oli yleinen.
Vaan onneksi nuorille, jotka kiellosta olivat hyvin harmissaan, sattui
isäntä kuulemaan heidän puhuvan Nättilän Kretusta, joka oli piikana
kaupungissa ja nyt oli kotikylässään käymässä. Littu nimittäin kertoi
Jaskalle, että Krettu on erinomainen "polkkaamaan". Tuosta isäntä
uteliaaksi kävi.
... Vai polkkaa... Mahtaapa olla koko mestari se Nättilän Hermannin
tytär ... saispa tuota nähdä...
"Noo tuota", hän alkoi, "jos se on niin, että teitä kovin harmittaa,
niin täytyykö mun nyt myöntyä. En tahdo vihollisikseni teitä saada.
Hypelkää jos tahdotte, omaksi synniksenne. Täytyy mun paeta siksi
ajaksi pois." Sitten hän rykäsi, huokasi ja nousi takkapaisteelle
selkäänsä lämmittelemään.
Noin kello 6 ajoissa ehtoolla rupesi nuorta väkeä Oja-Pappalaan
saapumaan. Rämpäkän Samppa tuli etukynnessä lakki kallellansa
harmonikkaa repien. Vaan kun tytöt piiritanssia hyppelemään rupesivat,
niin Samppa komeuksissaan juonittelemaan ... kellon vaihtamisen
puuhissa vain hääräili. Koreasti kerjättiin Samppaa soittamaan, mutta
hän oli parantumaton. Täytyi siis ruveta laulamaan ja sen mukaan
tanssimaan. Naurussasuin katseli Samppa hyppyä, jota muutamat sanoivat
"katrilliksi" ja toiset "konstiksi". "En viitsi tuota pelata, se on
niin vanhaa lajia", oli Sampalla tapana sanoa ja sitä hän nytkin. Mutta
vihaksi taisi kuitenkin ruveta pistämään kun eivät tytöt enää ollenkaan
pyytäneet ... riemua oli ilman soittoakin, kun itse lauloivat ja sen
mukaan hyppelivät. Mitä liekin Samppa ruvennut ajattelemaan, mutta
harmonikan hän sieppasi penkiltä ja alkoi nytkytellen päästää
"Martin-Vappua", jota sanottiin polkaksi.
Nyt syntyi tuvassa eloisa riemullinen elämä. Pojista ne harvat, jotka
polkkaa osasivat, kaappasivat tytön kainaloonsa ja lähtivät voimallista
tahtia pitäen pyörähtelemään. Lujasti paukuttelivat lattiata poikain
raudoitetut kannat ja pahoin notkahtelivat lattian-niskat, kun tytöt
oikein mahtavasti tahdin muutteessa hypähtivät ja jalkansa lattiaan
löivät. Mutta taaskin sai Samppa ennen kylliksensä kuin tanssijat, ja
soittamasta laaten hän harmonikan luotansa viskasi. Hypystä ei taas
vähään aikaan tahtonut tulla mitään. Mutta kun ovensuuhun vihdoinkin
Nättilän Krettu ilmautui, nättinä ihomyötäisessä ripsi-palttoossaan ja
kiiltäviä kalossejaan rupesi toisiansa vasten hinkkaamaan ja
kitajuttamaan, niin Samppaankin taas astui iloinen pelinhenki ja
pakotti harmonikasta päästämään jalkoja kutkuttavaa polkantahtia.
Mutta tytöt ne laumassa oven suuta kohden ryntäsivät ja kukin
kunnioituksella Nättilän Krettua kanssansa polkkaamaan pyysivät. Vaan
ensin Kretun täytyi kalossit jalastaan ottaa ... toisen kantanystyrälle
toisen varvaspuolella astua ja sitten ne huomattavan ylenkatseellisesti
sängyn sivulle työntää. Sitten päällystakki ja huivi pois. Näkyviin
tuli kapoitettu musliini-hame, "ihomyötäinen" röijy, silkkinen
kurkkuhuivi, kullatut korvarenkaat ja hopeoitu hiusnuoli.
Kuka veti vertoja hänelle, kaupunkilaiselle? Ei kukaan yrittänytkään.
Ei kukaan joutanut muuta kuin ihaellen häneen katselemaan. Innostus
eneni ja katsomisen halu, kun Krettu suosiollisesti hymyillen erään
pojan kanssa sipsuttelemaan lähti. Rämpäkän Samppa se retuutti peliänsä
yhä hirveämmin ja suutansakin tahdin mukaan käytti.
Ihmetyksissä katselivat muut, kuinka Krettu polkkasi ja koettivat
ajatuksissaan oppia. Itsekin Krettu sen tiesi että hän polkkaa hypellä
osasi. Yleisön ihmettely innosti ... vaatii esiin koko taiteellisuuden
monimutkaiset temput. Hän heilutti yhteen mittaan kättänsä, jolla
kumppaniansa kädestä kiinni piti, heilutti ylös ja alas, toisinaan
kumppaninsa käden olkapäälleen vei, niin että se puolittain näytti
kaulailemiselta, ja tuolla tempulla, jos kumppaninsa oli poika, tämän
punastumaan sai. Siitä hän vielä useat kerrat teki äänekkäitä
muistutuksia, ettei polkassa saa niin yhteenmittaan "pyöriä", vaan
pitää mennä "toisin ja toisin päin". Tähän lisäksi aina nauroi, ja
syvään kumartuen tanssikumppaninsa luotaan laski, useimmat
arvolauseella: "Kyllä sinä pian opit".
Hupaisesti kului koko ilta ja paljon sai kylän nuoriso oppia kaupungin
tapoja Nättilän Kretulta.
Polkan touhussa tänä iltana numerokumppanisilla ja panttisillakin olo
jäi, kun yksimielisesti arveltiin, että nyt pitäisi polkkaamaan
opetella, kun Krettu on opettamassa. Kretun mallia jokainen koetti
matkia ja tunsi sydämessään sanomatonta riemua, kun otaksui siinä
johonkin määrään onnistuvansa.
Illalla, kun kaikki jo olivat kotiinsa menneet, nousi isäntäkin
sängystään piippuun panemaan ja sanoi hymyillen:
"Sepä nyt vasta on remputusta tähän aikaan! ... eivät ne osaa hypellä
enää ollenkaan."
Litulla oli asiasta perin vastainen mielipide.
"Yhtä hyvin tähän aikaan osataan kuin ennenkin, ja paremminkin, mutta
kun ei nyt mentykään muuta kun polkkaa, jota vasta hiljan on opeteltu.
Johan niitä olisi vanhanaikuisia osattu, mutta kuka niitä enää viitsii
hypellä." Ja Littua oikein iletti ajatellessa, että vanhat viitsivät
puolustaa omanaikuisiansa tanssitapoja.
"Älä toimita", naurahti isäntä.
Mutta vähän ajan päästä hän taas jatkoi:
"Tuo Nättilän Krettu se näkyy osaavan hypellä."
Poikia rupesi naurattamaan.
"Entä isäkin on katsellut niin paljon, että näki, kuka parhain oli",
sanoi Jaska.
"Mihinkä ne silmänsä olisi pannut."
Mutta sitä enemmän poikia nauratti, kun huomasivat, että isäntä Kretun
hyppelemisestä niin paljon piti, että siitä oikein puhumaan rupesi.
Vaan sitten, kun hän virsikirjan otti ja loukkaantuneelta näyttäen
kysyi: "Mikä nyt niin kovin naurattaa?" täytyi poikain laata ja ruveta
kuultelemaan siihen saakka, kun illallisen saivat ja yöjuoksuun
lähtemään ehtivät.