Kavevalkeat kullalle välkähtää,
ruis raskaan rentona riippuu,
käy läikkyvä lämmin pois yli maan,
kuni kuumeessa varret viippuu.
Kuin nyt niin huikeena heljyyttään
maan yllä ei taivas kaarru,
tulinuolia longat lingoittaa,
yli seutujen leijavi vaaru.
Koko luonto nyt hempeenä heilimöi,
elonkypsältä kaikki nyt näyttää,
kuin viikate vilkkuen yö salamoi,
jymy jylseä taivahat täyttää.
Valo voimana viljassa vaeltaa,
jo on pelloilla armahat aumat,
maamies käy, sirpillä laihonsa lyö,
jäless' astuvat vaimojen laumat.
Maamies, sinä vapaa ja vahva mies,
ei maillesi mahtunut orjaa,
nyt toukojen toiveet täyttyvän näät,
sato siunaten riiheesi korjaa!
Sinun hiljainen henkesi heilimöi,
mitä kylvit, saat sinä niittää,
on peltosi alttari, usko on työs,
on onnesi Luojaasi kiittää.
Kuin templissä taivahan tuulissa
käy ukkosen urkujen pauhu,
kuin uhripappi sun työsi sä teit,
käy eelläsi uhrisi sauhu. —
Lammin Kuurikassa elok. 1916.