Kuten olemme jo aikaisemmin maininneet, on amerikalainen
yhteiskunnallinen kansanvalta trustien ja kahden vuoronperään
hallitsevan puolueen johtajien väliin ahtaalle puserrettu. Raha ja
puoluejohtajat määräävät maan politiikan suunnan; kansanvaltaisuus on
suurelta osaltaan vain lippuna, jonka suojassa omia itsekkäitä etuja
ajetaan. Työväenliike on maassa verrattain heikko. Se ei ole ainakaan
tähänastisella toiminnallaan suuriakaan aikaansaanut. Valtaa pitävät
demokraatit ja republikaanit, jotka edustavat “kahta mieltä samassa
ajatuksessa”, kuten näitä molempia puolueita arvostelevat Amerikan
“maalaisliittolaiset”, Nonpartisen Liiton jäsenet. He ovat sitä
mieltä, että nuot valtaa pitävät puolueet ovat menettäneet nuoruuden
tuoreutensa ja että nyt niiden johtajat sovinnossa jakavat keskenänsä
tuottavat ja vaikutusvaltaiset virkapaikat. “Niillä ei ole enään
mitään periaatteita, niiden ainoa pyrkimys on säilyttää sovinto omissa
riveissään.” Ne ovat sekaantuneet toisiinsa, vanhentuneet ja aikansa
eläneet. Edistyksen henki on niissä muuttunut vallanhimon hengeksi. Ne
ovat menneen ajan puolueita. Seurauksena tästä on luokkalainlaadinta
sen kaikkein vaarallisimmassa muodossa. Pankki-trustit hallitsevat
entistä lujemmin. “Republikaani-demokraatti-kaksoiset ovat
luokkapuolue ja ovat ne kuuliaisia lapsia kasvatusisälleen, Wall-kadun
pankkiiriryhmälle.”
Näin ajattelevat ne — ei suinkaan vähäiset kansalaispiirit — jotka
nykyään luovat uusia yhteiskunnallisia arvoja Amerikan Yhdysvalloissa
ja jollainen kieltämättä on Nonpartinen Liitto, joka suurin piirtein
katsoen vastaa Suomen Maalaisliittoa ehkä enemmän kuin minkään toisen
valtakunnan maalaispuolue. Tällä nuorella puolueella on ollut
menestystä kaikkialla farmarien keskuudessa. Se ei ole toistaiseksi
esiintynyt itsenäisenä puolueena valtiollisissa vaaleissa, vaan on se
esim. Pohjois-Dakotassa vallannut valtapuolueitten järjestöt ja ajanut
sitä tietä omat miehensä lainsäädäntölaitoksiin.
Nonpartisen Liiton johtaja on Mr. A. C. Townley, entinen farmari ja
yksi kaikkein parhaita Amerikan puhujia. Hän on pankki-trustien ja
kauppakamarien puolelta koko valtakunnan ehkä enimmän vihattu mies.
Tällä kertaa tämä farmarien yhteiskunnallinen herättäjä istuu linnassa
Minnesotan vakoilulain nojalla annettua kolmen kuukauden rangaistusta
suorittamassa. Tästä tuomiosta kirjoittavat Nonpartisen Liiton lehdet
m.m. seuraavaa:
"Jos koskaan on tapahtunut oikeuden väärinkäytöstä, joka olisi
kiihoittanut Yhdysvaltain kansalaisia kapinaan, niin sellainen tapaus
on Nonpartisen Liiton presidentin Townleyn joutuminen vankilaan
teräsristikkojen taakse. Kun syytökset oikeudessa voidaan
keinotekoisesti todistaa ja siten tuomio langettaa, niin se voidaan
tehdä ketä vastaan tahansa, olkoonpa hän sitten syyllinen tai syytön.
A. C. Townley on meidän johtajamme ja hän edustaa ainoaa
maanviljelijäin liikettä, jolla on mitään arvoa, joka taistelee
monopoleja ja ahneutta vastaan. Townleyn on mentävä vankilaan
sentähden, että hänellä on tarmoa ja selkärankaa taistella niitä
verenimijöitä vastaan, joilla on kädet maanviljelijäin taskussa
kyynärpäitä myöten.
Me olemme halveksittavia raukkoja ellemme puolusta johtajaamme, sillä
häntä vastaan ei ole voitu mitään vääryyttä todistaa. Maanviljelijöinä
me tuotamme kansakunnallemme leivän ja miljoonat meistä joutuvat
vararikkoon sentähden, että tuotamme noita tärkeitä elintarpeita
tappioksemme.
Milloin tämä vääryys loppuu?
Nämä rosvot eivät tule luovuttamaan ylivaltaansa ennenkuin kansalaiset
käyttävät oikeuksiaan vaaliuurnalla puhdistaen hallituksemme
perinpohjin, presidentistä koirapoliisiin asti.
Ellei tämä tapahdu, niin meidän on parhainta muuttaa vanha sananparsi
“urhojen kotimaasta” ja sanoa sensijaan “orjien kotimaa”.
Samalla kun tämä kelpaa näytteeksi aito amerikkalaisesta
sanankäytöstä, samalla se osoittaa kuinka kovaa taistelua nousevan
“maalaisliiton” täytyy käydä. Mutta vastustus on turhaa, Amerikan
12-miljoonainen maatyötä tekevä äänestäjäkansa valveutuu. Sen
yhteiskunnallista heräämistä ei voida enään seisauttaa, vaikka
minkälaisia keinoja käytettäisiin sitä vastaan. On tapahtunut niinkin,
että liiton järjestäviä matkasihteereitä on raa'asti kohdeltu,
riisuttu alasti, tervattu ja höyhennetty, mutta aina päinvastaisella
tuloksella kuin mitä on tarkoitettu.
Suurin syytös tätä uutta yhteiskunnallista liikettä vastaan on se,
että liitto ei ole muka isänmaallinen puolue. Tämän syytöksen on
heittänyt m.m. niinkin huomattu henkilö kuin entinen presidentti Taft.
[Kuva: Kauranolkia poltetaan suomalaisella farmilla. Surullista, mutta
totta.]
Syytökset ovat siis samanlaatuisia kuin “vanhassa maassakin”. Onhan
meilläkin maalaisliittoa syytetty sosialismiin taipuvaisuudesta,
sivistysvihollisuudesta ja vieläpä jumalattomuudestakin. Ja pääasiassa
aivan samanlaisilla perusteilla ja samanlaisista vaikutteista.
Nonpartinen Liitto on saanut alkunsa Pohjois-Dakotassa, joka on yksi
Yhdysvaltain suurimmista valtioista, hyvin harvaan asuttu. Vaikka
pinta-ala on 70 tuhatta neliömailia, asuu siellä vain 700 tuhatta
ihmistä, joista 80 % farmareita. Ainoastaan 10 % asuu kaupungeissa.
Suurimmassa kaupungissa on vain 22 tuhatta asukasta.
Pohjois-Dakotan farmarit ovat suurimmaksi osaksi pohjoismaalaisia,
joukossa saksalaisia ja venäläisiä, joitten kaikkien esivanhemmat
tulivat noin sukupolvi takaperin näille silloin vielä
viljelemättömille aavikoille, joilla kuljeskeli puhvelihärkä, hirvi ja
poro.
Yhdessä miespolvessa on tästä maasta tullut liittovaltain kenties
suurin maanviljelysvaltio. Uskallusta ja tarmoa on se asukkailta
kysynyt.
[Kuva: Duluthilainen “hoopoo”. Alkuaan Heikki Vuoriniemi Ähtäristä.]
Mutta vaikka tämän aavikkovaltion farmarit tuottivat vuosi vuodelta
yhä suurempia satoja, pysyivät he köyhinä. V. 1915 oli enempi kuin ⅔
farmeista kiinnityslainain alaisia ja ¼ vuokralaisia.
Farmarien hiellä ja työllä rikastuivat vain pankkiirit, myllärit,
viljanostajat ja vakuutusasiamiehet.
Tällainen onneton tila syntyi yhden miespolven aikana. Maanviljelijäin
köyhtymisen syynä oli kurja viljanmyyntijärjestelmä, jota johdettiin
Chicagon y.m. viljanosto- ja myllykomppanioitten kautta. Farmareita
kohdeltiin kuin muinaisen mahtavan Rooman alusmaitten veronmaksajia.
Rahamiehet, myllärit, vakuutusmiehet, teurastuslaitokset ja rautatiet
pitivät Pohjois-Dakotaa alusmaanaan. Rautatierahdit esim. olivat 40 %
korkeammat kuin naapurivaltioissa. Valtion kauppavaihto tapahtui
rajojen ulkopuolella. Kaiken tämän lisäksi saivat farmarit kärsiä
kaikenlaista epärehellistä kohtelua. Viljasato-säiliöt kuuluivat maan
rajojen ulkopuolella oleville rahayhtymille, jotka järjestivät
viisaasti kaikki maksut maksettaviksi syksyllä. Näin pakotettiin
maanviljelijät myymään viljansa halpana aikana. Vilja luokiteltiin
mielin määrin, vieläpä punnittiinkin väärin. Teräväpäisemmät farmarit
kokeilivat ja veivät saman kuorman useampana päivänä arvioitavaksi
viljasäiliömiehelle, joka aina arvioi ne eri tavalla. Niinikään
huomattiin, että viljan ostajat möivät paljon enemmän kuin mitä olivat
ostaneet. Vilja oli käsittämättömällä tavalla lisääntynyt säiliössä
ollessaan. — Petoskauppa tuli räikeästi näkyviin v. 1916, jolloin
kuumat tuulet vaikuttivat sen, että nisun jyvä oli kurttuinen ja
pieni. Tämän johdosta viljanostajat kuuluttivat maailmalle, että
Pohjois-Dakotan vilja ei kelpaa ihmisille, vaan se on syötettävä
kanoilla ja sioilla. Hinnat halpenivat ja koko sato myytiin
ala-arvoisena, halpana viljana. Muutaman kuukauden kuluttua julistivat
samat ostajat, että tämä sama vilja on paljon parempaa kuin
tavallisten vuosien vilja, ja kiskoivat jauhoista entistä korkeamman
hinnan.
Näin häikäilemättömästi ryöstettiin farmareilta miljoonia dollareita.
Tällaiset syyt herättivät leivänkasvattajat ja saattoi heidät yhtymään
Nonpartiseen Liittoon.
Kuvaavaa Pohjois-Dakotan farmarien sorrosta on myöskin valtion
viljansäilytysaseman perustamispuuha. Farmarit tulivat siihen
vakaumukseen, että oman valtion säilytysasema pelastaa heidät
nylkyrien käsistä. Melkein yksimielisesti määräsivät he
lainlaatijakunnan rakentamaan tuon säiliön, mutta lainlaatijakunta
keksi tekosyyn ja väitti, että se on perustuslainvastaista toimintaa.
Nyt farmarit seuraavissa vaaleissa määräsivät perustuslain
muutettavaksi, ja sitten viljasäiliö omaan valtioon. Mutta
lainlaatijakunta ei nytkään totellut, vaan alkoi vehkeillen selittää,
että heille ei ole sanottu laitetaanko se maan rajojen sisälle vaiko
jonnekin lähelle myyntipaikkoja. Kolmannella kerralla määräsivät
maanviljelijät sen laitettavaksi maan rajojen sisäpuolelle, mutta ei
vieläkään lainlaatijakunta asiaa päättänyt, sillä ei ollut muka varoja
tähän tarkoitukseen. Vasta neljännellä kerralla täytyi
lainlaatijakunnan rakentaa valtion viljasäiliö. Näin taisteltiin 8
vuotta ennenkuin toivottu tulos saavutettiin. Lainlaatijakunta oli
täydellisesti mylly-yhdistyksen asiamiesten ja rautateiden omistajien
vaikutuksen alainen, eikä rohjennut kuulla valitsijainsa ääntä. Äänten
ostaminen on niinikään Amerikassa onneton yhteiskunnallinen tauti.
Sodan sytyttyä syytettiin Nonpartista Liittoa epäisänmaallisuudesta.
Sen puhujia tervattiin ja höyhennettiin, vaikka esim. Pohjois-Dakotan
farmarit tekivät kaikkensa sodan hyväksi. Vastustajat sanoivat
taistelevansa Euroopassa kansanvallan puolesta, mutta itse lankesivat
mitä törkeimpään tyrannivallan tavoitteluun.
Näistäkin muutamista esimerkeistä jo huomaa, kuinka Amerikan
maanviljelijäin yhteiskunnallista heräämistä vastustetaan pääasiassa
aivan samoista vaikutteista kuin “vanhassa maassakin”. Tulemme tämän
kertomuksen loppupuolella vähän puhumaan Suomen maanviljelijäin
yhteiskunnallisen liikkeen, maalaisliiton taisteluista, sen voitoista
ja tappioista.