Tuonen taiston tantereesta
helske hipoo helmihiekkaa
niinkuin kaiku kanteleesta;
viilein virsin virta vie
sädejuopaan sävelniekkaa,
aukee autuaitten tie
onnellisten oudon saaren,
suvisaaren, sointusaaren,
tarhaan tuonen tähtikaaren,
josta vastaan soitto soi,
tuonen vaimot vaikeroi.
Mik' on sointu säveleellä
vienonviileällä veellä?
Kohoo tuonen tuvanhirsi,
vierii vapauden virsi;
niinkuin jätti jäntereensä
jännittää
synnyttäen säveleensä
kohoo korkealle
sävelniekan pää,
katsoo kaikkialle,
kaiku kimmahdellen kierii,
voiman virsi vierii,
vapauden suuri sävelluoma,
itse Luojan suoma,
itse Luojan kanteleesta
toistuu taiston tantereesta,
järkkyy tuonen portinpieli,
kimmeltävi kirkas kieli,
jota soittaa henki hurja,
jonka katkas kesken
käsi kurja
jättäin lemmen, leinon lesken
taakse murhemaan
soidessaan.
Nousee urhot kumpuin yöstä
kertoin kamppailuiden työstä,
kulkee sävelniekka
päänsä päällä maineen miekka,
kuuluu pauhu,
yllä seudun vyöryy sauhu,
pommit kenttää kyntää,
rivit ryntää,
eellä valvas etuvahti,
rotkot ryskää,
tykit jyskää,
mahtavana marssintahti
kiihtyy, sävelniekan kaipuu,
vastavoimat vaipuu,
niinkuin laiho kaatuu lakoon
vihamiehet syöksyy pakoon
kaikkialle kaikkialta;
kytketty on vieraan valta!
Niin soi Suomen suurin soitto,
vapauden uljain voitto,
jota torvet toitottaa
ihmetyttäin maailmaa.
Muuttuu sorja säveljuoksu,
tuntuu rauhanpalmun tuoksu
vapauden valonpuussa,
touvon toukokuussa,
taasen kiihtyy,
vihdoin viilein virsin viihtyy,
marssintahti loittonee,
huilut hiutuu soittoneen,
sävel sykkii suurta rauhaa
yli elonvirran kantain,
ohi tuonen tummain rantain;
mainen melske
kautta pyhän pylväspuiston
haihtuu niinkuin haavan helske,
hilke tiimalasinhiekan.
Yllä suuren muiston
sädesäihkeet loistaa,
säihkysilmä sävelniekan
viime sopusoinnut toistaa,
vihdoin vaipuu
niinkuin korkea ja kirkas kaikkeuden kaipuu.
Helsinki. 26.3.19.